13.5.2017

Huti

Aina ei voi voittaa. Otetaanpa tällä kertaa perin surullinen esimerkki huti -osastolta.


Tuijoteltuani aikani Leila Raaben suunnittelemaa Deschain -paitulia Ravelryssä, päätin tilata langat. Siis oikein tilata, enkä vain kaivella kaappejani. Vieläpä ohjeen langat; quince&co:n kestreliä. Näin siitä huolimatta, että tajusin mallin olevan makuuni paitsi liian lyhyt myös liian leveä. Mutta kun se oli niin sievä! Valitsin S-koon ja koska siihenkin kokoon oli laskettu ylimääräistä väljyyttä peräti kymmeniä senttejä, uskaltauduin silmukoita luodessani vähentämään niitä jonkun verran. Olisi pitänyt uskaltaa enemmän, sillä valmis toppi on sellainen teltta, ettei paremmasta väliä. En viitsi tässä toistaa, mitä armas aviomieheni tekeleestä totesi, mutta myönnettäköön, että oikeassa hän oli.


Kuvittelin, että jos otan ohjeesta hiukan leveyttä ja hihat pois ja lisään vastaavasti mittaa, saan mukavan väljän ja vilpoisan boxy-tyyppisen pellavapaitulin kesäksi. Neuloin etu- ja takakappaleet kainaloihin asti ja yhdistin ne sitten pyöröksi. Ajattelin neuloa niin pitkälti, kuin hankkimani lanka riittäisi (7vyyhtiä). Kavensin molemmista sivuista pitkin matkaa silmukoita pois, mutten mitenkään paljoa, koska tavoittelin laatikkomuotoa. Helman suhteen olin epävarma. Neulos pyrki rullautumaan voimakkaasti ja päätin siksi luottaa suunnittelijan ratkaisuun, vaikkei se makuuni kovin ollutkaan.

Lopputulos? Deschain on edestä oikein nätti ja pitsineulos valuu kivasti alaspäin luoden lisää pituutta, mutta takapuolella paita jää selvästi lyhyemmäksi ja helma heilahtelee siellä leveänä kuin täyskellotettu hame. Helman pitsiratkaisu vaikuttaa leventävän helmaa entisestään. Kaikista oudointa on se, että ainakin näin kostuttamatta ja pingottamatta neule vaikuttaa päällä vahvasti A-linjaiselta, vaikka sivuissa on tehty kavennuksia alaspäin tultaessa. Sain siis aikaiseksi melkoisen rötväkkeen, jolle on hyvin vaikea ellei peräti mahdotonta luvata minkäänlaista tulevaisuutta. Ärsyttää, että annoin hetken ihastuksen viedä enkä miettinyt mallin järkevyyttä ja pulmakohtia sen tarkemmin.


Nyt täällä istutaan tuumaushattu päässä ja arvuutellaan, josko vielä kostuttaisi ja asettelisi neuleen muotoonsa - tulisiko siitä yhtään kivempi? En ole pellavaa juuri neulonut, enkä tiedä yhtään, miten se käyttäytyy kostutettuna. IG:ssa uhosin jo purkavani ja se onkin todennäköisin vaihtoehto, sillä lanka on ihanaa ja olisi mukava saada siitä joku käyttövaate. Että jos purkaisi, etsisi jonkun ihan toisen mallin ja aloittaisi illan euroviisustudiossa ns. puhtaalta pöydältä. Ja tunnustaisi, etteivät kesäneuleet ole minun juttuni. Aina niissä menee jokin pieleen.

PS. Kaikki tämän postauksen kuvat on jo kertaalleen näytetty IG:n puolella, anteeksi siitä. Jos saan rakennettua langasta uuden ja paremman paidan, niin katsellaan ja kuvataan sitten sitä hartaammin kuin tätä raukkaa.

5.5.2017

Hiton fude

Olen niin lopen kyllästynyt juuri valmistuneeseen neuleeseeni, ettei mitään rajaa. Piti oikein tarkistaa muistiinpanoista, että montako vuosikymmentä tätä poloista takkia tulikaan neulottua ja ihan hämmästyin: eihän se kestänyt kuin yhden vuoden ja viisi kuukautta! Voisin vannoa, että kauemmin se otti. Ja nyt kun se on valmis, olen tietysti äärettömän tyytyväinen sinnikkyyteeni, mutta toisaalta en oikeastaan jaksaisi sanoa neuleesta enään yhtään mitään. Mutta yritän tietysti.


Malli: Hitofude Cardigan, suunnittelija Hiroko Fukatsu (klik).
Lanka: (Vi)laines Ecologistes fing (100% organic merino), pikkasen vaille 3 vyyhtiä (metreissä menekki noin 1200)
Puikkoset: 4,0 mm


Ravelrystä löytyy reilusti yli 6000 aloitettua projektia tälle mallille. Monet ovat neuloneet näitä useampia; esimerkiksi eräs keskeneräistä Hitofudeani IG:ssa kommentoinut naisihminen mainitsi tehneensä peräti kahdaksan takkia eikä hän puhunut mitään lopettamisesta. Ymmärrän toki mallin suosion - kaunishan se on, mutta auta armias, että se on tylsä. Minulta loppui usko, toivo ja rakkaus takin kanssa moneen kertaan. Oma takkini onkin neulottu kutakuinkin kahdessa erässä; ensin yläosa hihoineen ja sitten vuoden paussin jälkeen helmaosa. Piti kerätä voimia ja motia välissä.


Hitofude on maksullinen ohje, mutta takin pitsikuvio löytyy suunnittelijan japaninkielisestä blogista Please Don`t Eat the Daisies. Minun takkini levennykset ja pidennykset helmaosassa on tehty blogin kaavion mukaisesti. Viimeisessä mallikerrassa taisi olla 22 silmukkaa.

Nyt kun pääsin tästä piinasta, voisin vaikka aloittaa jotain uutta. Ajankohtaista olisi käynnistää esimerkiksi jokakeväinen aprikointi siitä, tajuanko ollenkaan ns. kesäneuleita ja jos tajuan, niin kannattaisiko semmoinen peräti neuloa. Säätila tosin puhuu sen puolesta, että kannattaisi vetää Könösen Metsä kukkii -villapaita valmiiksi. Sillä saattaisi jopa tareta.


Niin ja kissa on tietysti meidän Lysti, joka saapui pahaa aavistamattomana keskelle kuvauksia. Raukka pieni. Luuli, että on jotain jännää tekeillä.

15.4.2017

Lopussa kiitos ja niin päin pois

Otetaan ensin ne nillitysasiat. En edelleenkään tykkää huivin keskikohdan mesh-verkosta. Ja ne letitystä varten roikkumaan jätetyt langan pätkät... ei, kuulkaa. Jätin langanpätkät ja letitinkin, mutta joskus on vaan tunnustettava, että jokin ei varsinaisesti ole se "mun juttu" ja silloin pitää olla aikuisella ihmisellä pokkaa astella semmoisen ohi. Lopputuotteessa ei ole siis lettiä, ei tasseleita, eikä mitään muutakaan sellaista, mistä jäyhän pohjalaisen elämä saattaisi mennä sekaisin. Projekti oli jämälankaprojekti, mutta koska jo vaihe 1 (se juuttaan mesh-verkko) aiheutti liikaa kukertavan kirjavia tuntemuksia, kiitin luojaani siitä, ettei ihan pikkunöttösillä tarvinnut mennä. Olen siis raidoittanut tai "marmoroinut" vähemmän, kuin mitä ohje suosiollisesti neuvoi tekemään.


Mutta ne hyvät! Tai no, ei niitä ole kuin yksi hyvä, mutta se riittää. Hyvää on tietysti se, että huivista tuli kerrassaan mainio! Värit ovat makuuni jetsulleen, koska tajusin ruveta jo kolmosvaiheessa painamaan jarrua ja tein lopuista palasista "yksivärisiä". Selatessani Ravelryn puolella neulojakollegoiden värikylläisiä töitä, ehdin vakuuttua moneen kertaan, että olen mukana ihan väärässä kalissa ja että nyt tulee Stephen Westin ajatushautomosta sellaista ilotulitusta, että ankarimmallakin Steppe-fanilla on nieleskelemistä. Mutta älähän sano, täti-ihmisen salaiset aseet, harmaa ja vanha kunnon beige, pelastivat tämänkin kriisin eskaloitumiselta. Harmittaa vain, etten saanut värejä kuviin ihan jetsulleen. Parhaiten sävyt toistuvat yllä olevassa kuvassa.


 Malli: Stephen Westin tämän kevättalven mysteerihuivi Marled Magic Mystery Shawl KAL (klik)
Puikot ohjeen mukaan ja langat enimmäkseen mitä sattuu jämiä. Lankojen joukossa oli kuitenkin kaksi päätähteä: Hedgehog Fibers Skinny Singles väreissä Construct ja Salty tales. 
Ihmettelen kauhiast: Sitä aina kuvaajalta kysyy, että onko kaikki hyvin, että sano, jos pitää oikaista neuletta jostain tms. mutta niin vaan on joka kerta joku ryppy tai ruttunen jossain kuvassa. Yleensä juuri siinä, jota tekisi mieli käyttää. En sitten tajunnut kättä laittaa paremmin kuvassa, jossa koko huivi olisi näkynyt muuten mainiosti.


Laskin sittenkin väärin: on toinenkin hyvä asia - koko. Pari edellistä itselleni neulomaa huivia ovat olleet ns. shlanket-kokoa, joten nyt oli aika saada jotain vähän enemmän käytettävää. Tein ohjeen Medium-koon, vaikka kyllä tästäkin melkoinen Large tuli. Olen niin tyytyväinen, että jätin kaksi viimeistä osaa neulomatta; huivin ei tarvitse olla yhtään isompi. Ja hei, nyt kun oikein tiristän, niin kolmaskin plussa löytyy: se mesh-verkkohan jää itseltä piiloon, jos taittelee huivin päälleen silleen ovelasti, että verkko on takana.


Jos jotain jäi kaivelemaan, niin ehkä olisin sittenkin voinut tehdä reunan i-cordin ilman mohairia. Näyttää kuvissa hivenen liian paksulta tuo reunaa kiertävä kehys, mutta hei, tällä mennään. Tämä projekti on nyt silitelty, otetaan seuraava tulille.

26.3.2017

Ei tasseleita, kiitos!

Jaa, mitäkö täällä? Eipä ihmeempiä, kiitos kysymästä. Töitä ja siihen liittyviä kiireitä on riittänyt, niiden rauhoittumista odotellaan. Luulisin, että elämä voittaa jo parin viikon sisällä.


Piha on jäässä, luntakin kummallisen paljon. Yleensä olen raportoinut näihin aikoihin jo pihan ensimmäisistä elonmerkeistä, mutta nyt ollaan jostain syystä pahasti myöhässä. Parvekkeelle sentäs pääsin filmaamaan Westknitsin MarledMagic-KAL -huivia - tai siis sitä onnetonta pientä myttyä, mitä olen sen suhteen saanut aikaiseksi. Koska KALin kaikki vihjeet ovat jo tulleet ja meikäläinen on menossa vasta vihjeessä kaksi; uskaltanen kertoa tunnelmistani jotain ilman, että pilaan kenenkään mysteeriä. On meinaan outo huivimalli jopa Stephenin mittapuulla tarkasteltuna ja tekee mieli avautua.


Aloitin KAL-huivin innokkaana. Oli hiihtoloma ja mukavasti aikaa laittaa homma käyntiin. Etukäteen olin kerännyt kaikki mahdolliset jämäpallerot ja isommatkin, käyttämättä jääneet kerät näkösälle; onhan kyse nimenomaa jämälankaprojektista. Tunnelmat olivat hyvät. Touhu lähti silti menemään pieleen heti eka vihjeestä. En ole mesh-tyyppisen reikäneuleen ystävä ja sillä aloitettiin. Itse pintaneule ärsytti. Vekslasin lankoja ja sävyjä, enkä saanut hyvää aikaiseksi millään. Purin parikin eri starttia. Stalkatessani Ravelryn puolella ja Instassa muiden etenemistä, rupesi tuntumaan, että malli suosii kukertavan kirjavaa ja jos en pidä varaani, jämälankojen yltiöpäinen ja sekalainen käyttö johtaa sellaiseen väri-iloitteluun, että lopputuote jää pitämättä. Saatuani alun reikäneuleen tehtyä itse neulominen muuttui kuitenkin hauskaksi ja sellaisena se on pysynyt. Mallia on koukuttavaa neuloa ja voin hyvin kuvitella, että jos neuloja nauttii värien ja pintojen vaihtumisen seuraamisesta ja ylipäänsä hyvien combojen miettimisestä enemmän kuin minä, tähän huiviohjeeseen kannattaa tarttua.


Kaikesta hyvästä huolimatta en ole täysin päässyt irti epäluuloistani. Huivia neulotaan vihje vihjeeltä eri suuntiin ja lopputulos näyttää koostuvan ikään kuin joukosta geometrisia muotoja. Eri väreillä ja pinnoilla neulotuista osista koostuu kolmioiden ja suorakulmioiden joukko, jotka yhdessä muodostavat perinteisen suuren kolmiohuivin muodon. Kaikki nuo eriväriset osat ja muotojen runsaus taitavat olla minulle liikaa. Onneksi neulontaani tuli tauko ja vasta nähtyäni somessa muutamia maltillisemmalla väriskaalalla toteutettuja projekteja aloin päästä takaisin jyvälle. Suunnitelmani on jatkossa porskutella joitakin osia yhdellä ja samalla sävyllä, jotta kokonaisuus pysyisi rauhallisena. Kukertavan kirjavaa laitan vain mausteeksi. Mutta mohairia, sitä pitää olla!


On jotenkin jännää, miten hyvä neulomisvauhti ja neulomisen ilo saattavat kääntyä aika äkistikin tuskan puolelle. Minulla oli edellisten postausten aikaan kova meno Taito -lehden Metsä kukkii -paidan kanssa ja pää täynnä toinen toistaan mukavampaa ideaa tulevista projekteista. En voi syyttää pelkästään leipätyötäni kaytännössä parin-kolmen viime viikon neulepaussista. Stephenin huivi-KALin alku oli tahmea, se ei vetänyt, enkä ole täysin rakastunut siihen vieläkään. Huonosti kävi myös Könösen Metsä kukkii -paidalle. Rakensin siihen kaarrokkeen ja olin jo aika lailla valmista lähellä, kun totesin, että paidan yläosasta oli tulossa liian väljä. Samoin hihoissa oli liikaa leveyttä. Olen siis purkanut paidasta noin puolet, enkä ole sen jälkeen ehtinyt palata asiaan ollenkaan.


Pahoittelut otsikosta. Se auennee vain heille, jotka neulovat tai muutoin seuraavat Westknitsin MarledmagicKALia.

10.3.2017

Krysanteemipipo

Onni tässä, moi. Ollaan emännän kanssa kuvissa. Oikein yhdessä, vaikka kaikkihan me tiedetään, että kuvissa on yksi emäntä liikaa. Ja tarkentaa nyt kuva pipoon, kun kissakin olisi tarjolla. Järjetöntä touhua, mutta tälle naiselle niin tyypillistä.


Emäntä ei ymmärrä mitään lankojen oikean käsittelyn päälle. Se väittää ajoittain, että sillä on langat solmussa, muttei se ole kunnon solmuja nähnytkään. Kun ei anna meikäpojan näyttää! Voisin ihan hyvin pitää pienet kurssit siitä, miten lankojen kanssa oikeasti ollaan. Kerran yritin, mutta emäntä ei osannut olla lainkaan kiitollinen avusta. Piilottelee pusseihinsa hyvät langat. Ja mitä se niistä tekee! Kissalle villapaitoja! Kissalle! Meillä on jo kolme, herttinen sentään. Niin ja sitten se tekee vaikka tuommoisen pipon. Tuosta se oli ihan onnessaan, kehui mukavaksi neulottavaksi samalla kun oikoi ja suoristeli (lue: väärinkäytti) lankojaan.


Sitten on kuvaushommat. Hohhoijaa. Katsokaa nyt näitäkin kuvia: kohdistus ihan väärässä paikassa. Sen verran emännällä on kyllä järkeä, että se ymmärtää ottaa kuviinsa mukaan kissan. Siinäpä muuten ilmainen vinkki kaikille, jotka haluavat nostaa kuviensa tasoa! Mutta jättää nyt katti ihan statistiksi, niin se on jo paksua. Ilmankos pyrin noissa kuvissa niin ponnekkaasti pois sylistä.. Eikä taida muutenkaan nuo ns. neulekuvaukset olla kuuminta hottia raavaiden urosten keskuudessa, vai mitenkä? Edes niiden, jotka on kastroitu?


Karkasin kokonaan, kun tajusin, mikä se tämä pipojuttu oikein oli. Testineulontaa, kuulemma. Emäntä oli ihan täpinöissään, kun se ei semmoista ollut ennen tehnyt. Ja kun kaikki sujui vielä hyvin. Langat löytyivät näppärästi eikä luettu ohjetta väärin kuin kerran. Mutta arvatkaapa, kenelle se emäntä testiään neuloi? No sille Soilelle, jolla on se Bertta -kissa! Peijooni sentään! Se Bertta on käynyt meillä kylässä ja minä ihan häkellyin, kun se on.. tuota niin... noh, tyttö ja vieläpä aika reippaansorttinen. Suunnisti suoraan mun ruokakupille. Sitä on aika harva uskaltanut tehdä - varsinkaan silloin, kun minä olen kotona. Vieläkin värisyttää. Että Bertta, jos luet tätä, niin täältä ujot moit.


Malli: Krysanteemipipo, suunnittelija Soile Pyhänniska.
Langat: Mustanruskea, värjäämätön suomenlanpaan villa on Vanhalan lammastilalta,  vaaleampi (briossi-neuleessa päällä näkyvä) lanka on Lanitium ex machina Basic sock sävyssä Construction Site. 
Puikkoset ohjeen mukaan.
Soilen oma postaus ohjeesta täällä.