19.11.2017

Metsä kukkii

Pitkä projekti siitä tuli, mutta kyllä, nyt on valmista. Taito-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa käynnistetyn yhteisneulonnan kantava teema kuulostaa olleen purkaminen. Jokainen tietämäni paitaa kalistellut on joutunut purkuhommiin, samoin myös minä. Päällimmäisin pulma lienee ollut mallin muokkaaminen itselle sopivaan kokoon.

Aloitin paidan lennokkaasti ja epäilin saavani valmista pikimmiten, mutta viime metreillä kaarrokevaiheessa huomasin keränneeni puikoille liikaa silmukoita ja paidan selkämykseen oli muotoutumassa valtava pussi. Purin paidan ja hihat kuusikon latvakorkeuteen ja aloitin siitä uusin ottein puolen vuoden tuumaustauon jälkeen. Sen jälkeen olen tahkonnut kaarrokkeen kanssa hyvän aikaa. Nyt olen päättänyt julistaa paidan valmiiksi ja siirtyä eteenpäin, vaikka joillakin kaarrokkeen ketuilla repsottavat korvat edelleen rumasti.


Malli: Sirkka Könösen suunnittelema klassinen Metsä kukkii -paita, ohje Taito-lehti 1/2017 tai Kodin Kuvalehden verkkosivut (klik).
Langat: Kaikkea, mitä taloudesta löytyi. Olen yhdistellyt lankoja samoin kuin aiemmin tekemissäni Penguonoissa. Olen saanut tyhjennettyä jämälankajemmojani kiitettävästi.
Puikot: 4,5 mm


Olen muokannut Könösen paitaa raskaalla kädellä, koska originaalin paidan mittasuhteet eivät mielestäni ole ihan tätä päivää. Kärjistäen voisi sanoa, että jäljellä ovat ohjeen kaaviot. Neuloin paitani pyörönä helmasta ylöspäin niin, ettei samoja tarvitsisi ommella. Vartalo-osan aloitussilmukkamäärä oli 176 ja silmukan parin verran se on saattanut matkan varrella heitellä, mutta mitään varsinaisia lisäyksiä ei ole tehty resorin jälkeen eikä myöhemminkään. En tehnyt myöskään vartalomuotoiluja, koska en ole aivan entisissä mitoissani - kauniisti ilmaistuna. Hihoissa oli 46 silmukkaa ennen lisäyksiä, joiden määrää en valitettavasti enää muista, mutta silmukkamäärä hihoissa ennen kaarrokkeen aloittamista oli jonkin verran yli 50.


Kaarrokkeen kohdalla kesti aika kauan, ennen kuin tajusin, ettei reippaisiin kavennuksiin lähdetä heti kaarrokkeen alussa, vaan edetään maltillisesti ja kiihdytetään loppua kohden. Koetin saada kavennukset kuvioiden väliin, mutta muutama ketuista on aika pahasti kallellaan saatuaan kavennusosumia. Kettuja ei ole Könösen Metsä Kukkii -mallissa, rakensin ne verkosta googlettamani hakusanan hama beads fox - avulla. Nappasin sieltä simppelilta näyttävän ketunnaaman ja piirsin siitä ruutupaperikaavion. Tiedän, että Könösen muissa malleissa kettuja vilistää ja niistäkin olisi tietysti voinut osviittaa ottaa, mutta nyt mentiin näin.


Tsemppiä kaikille heille, joilla kalistelu vielä jatkuu! Eikös se Taito-lehden KAL jatkunut vuoden loppuun saakka? Minä runnon vielä toisen keskeneräisen projektin maaliinsa ja sitten taidan aloittaa jotain uusilla messuostoslangoilla.

18.11.2017

Messuhumussa Tampereella

Kuvittele itsesi tilanteeseen: Olet Tampereen kädentaitomessuilla lankakauppa Titityyn kassajonossa epävarmana siitä, tuliko tehtyä oikeat valinnat. Pääsi on pyörällä kaikista ihanuuksista ja sinne mahtuu oikeastaan vain kaksi ajatusta: Pitäisikö vielä sittenkin vaihtaa siihen toiseen sävyyn? Ja olisiko sinulla sittenkin varaa ostaa vielä jotakin muuta? Ostoskorissasi on nimittäin tilaa. Siinä samassa toiveiden ja tarpeiden ristitulessa huomaat jääneesi kiinni uuden uutukaisen villapaitasi etumuksesta Titityyn metallilankaiseen ostoskoriin ja tilanne näyttää Metsä kukkii- paidan kuusikon korkeudella aika pahalta. Jos et pääse pian irti, kuusikkoa rupeaa kaatumaan. Ja siinä, kun mietit etenemistäsi jonossa, kuusia, koria, jo maksanutta ja pian karkaavaa messuseuraasi, ostoksiasi ja rahavarojesi riittävyyttä - viereesi tipahtaa kuin taivaasta ihanainen Hupsistarallaa -blogin Terhi, mikä tietysti ujostuttaa ja hämmentää ja mitä lie kaikkea, koska noh, kyllä te tiedätte, hän on Terhi. Tuskin saat Terhin kanssa juttua edes alkuun, kun olkapäähäsi koputtaa Aamulehden toimittaja, joka ilmoittaa, että sinua on valokuvattu säätäessäsi Titityyn osastolla ja hänellä kiinnostaisi tietää juttuaan varten, mitä sinä olet tullut Tampereen messuilta hakemaan. Niin, mitä vastaisit? Minä en tainnut vastata juuri mitään viisasta.


Haluan pyytää anteeksi Aamulehden toimittajalta poissaolevaa vaikutelmaa, niukkoja vastauksia sekä sitä, etten pysynyt ihan totuudessa. Tilanne oli niin nopea ja outo, etten muista mitään sanomisistani, mutta totuushan on se, että minä olin tullut messuille hakemaan lankaa. Sitä en tainnut mainita. Toivon hartaasti, että muut haastateltavat olivat fiksumpia ja sanoissaan harkitsevampia ja että minut on leikattu ulos jutusta.


Olin messuilla perjantaina ja kuten ennenkin, huomioni kiinnittyi valtavassa tarjonnassa lähinnä villaan ja sen oheistuotteisiin. Yhden päivän messuvierailu on pohjoisesta lähtevälle kova rasti: herätys aamuneljän jälkeen, kotiin paluu puolenyön jälkeen ja siinä välissä niin kiivas suoritus messualueella, että se laittaa ihmettelemään, josko kuntoni ei olekaan niin huono, kuin mitä olen epäillyt. Toki olin paluujunassa miltei tajuttomuuden tilassa, mutta silti. Minun ja matkaseuralaisteni Soilen ja Sannan messutyyli oli levoton. Toki olimme kaikki tehneet kotiläksymme ja ruksittaneet messukartoista must-kohteemme, mutta itse liikkuminen messualueella tapahtui sinkoilemalla paikasta toiseen mielihalujen ja sattumusten seurauksena. Otimme aamupäivän ohjelmaan Lanka-idean (Petrichor Yarns!) sekä Titityyn (tarveostoksia, köhöm) ja tarkistimme muut etukäteislempparit kartoista vasta iltapäivän puolella: oliko joku jäänyt ristiin-rastiin suhatessa väliin? Kaikki vanhat suosikit saatiin käytyä ja uusiakin löytyi. Kolusimme lähinnä A- ja C-halleja, E-halli tarkistettiin vain osin ja muihin, tapahtuman yhteydessä järjestettyihin rinnakkaismessuihin, emme ehtineet. Minulla oli messuille messuorganisaatiolta saatu Blogisti-passi.


Yleisiä ja henkilökohtaisia messuhavaintoja:
- Näppituntumani on se, että messuvieraita oli enemmän kuin vuosi sitten messujen ensimmäisenä päivänä. Hetkittäin nivelkohdat, kuten siirtymisväylät hallista toiseen, olivat aika lailla tukossa. Itse halleissa oli kuitenkin hyvin tilaa liikkua, mihinkään ei vaadittu mitään kovin kummoista jonottamista ja paksussa villapaidassakin pärjäsi oikein hyvin, ei tullut liian kuuma.
- Tampereen messuista tekisi mieli todeta, kuten jotkut sanovat verkon Etsy-kaupasta: mitä sieltä ei löydy, sitä ei ole olemassa. En voi kuin äimistellä niitä upeasti esillepantuja osastoja, käsitöitä ja materiaaleja - ja niiden määrää. Harmi, ettei kaikkien koluamiseen ollut aikaa. Olen ottanut tavakseni kerätä osastoilta käyntikortteja; monella yrittäjällä on nykyään jonkinlainen verkkokauppa tai nettiosoite, jossa ostoksia voi tehdä myöhemminkin.
- Pitkämatkalainen ja kaupunkia huonosti tunteva osaa arvostaa messualueelle rautatieasemalta ja takaisin kulkevaa suoraa bussilinjaa. Pysäkit löytyvät helposti, bussit kulkevat käytännössä non-stoppina ja kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi. Tampereen keskusta itsessään tuntui tosin olevan melkoisen myllerryksen ja tietyökaaoksen kourissa.
- Taisimme myöhästyä Soilen kanssa Metsä kukkii -paitojen kokoontumisajoista, sillä pääsimme paikalle vasta tapahtuman viimeisen tunnin aikana. Silloin muita ei näkynyt ja saimme kokoontua kolmisin Taito -lehden tuottajan, Sonja Karlssonin kanssa. Toisaalta messuvieraiden joukossa ei juuri muita Könösen paitoja näkynyt, joten olisiko sitten niin, että ihan kaikki kalistelijat eivät ole vielä saaneet paitojaan valmiiksi; yhteisneulontahan jatkuu vielä hyvän aikaa.
- Minulla on uusi rakkaus: Sanna Vatanen ja hänen virkatut moottorisahansa. Että voikin olla jotain niin mainiota! Pidin myös kovasti A-halliin rakennutusta seinästä, johon oli koottu Vatasen BÄÄ-kirjaprojektiin liittyviä suomenvilloja. Niitä sai hipistellä, hypistellä ja tutkailla vapaasti. Seinä oli kuin oodi suomenlampaan villalle, loistava oivalluksena ja toteutuksena.
- Tällä kertaa ehdimme testaamaan myös kuohuviinibaarin. Pisteet sille!


Minulla on huono tapa ostaa yksittäisiä vyyhdillisiä ihanuuksia. Se tarkoittaa, että minulla on kotona lankaa olemassa esim. huiviprojekteja varten, mutta esim. paitahankkeiden kohdalla omasta lankavarastosta ei ole kauheasti apua. Tein siksi etukäteen vähän listaa tulevista suuremmista projekteista ja niihin liittyvistä tarpeista ja päätin edetä hankinnoissani etukäteissuunnitelmien mukaan. Laskeskelin kestäväni myös pari hurahdusta. Vaikka kassiin kertyi niin harkittua kuin hurahdustakin, roti piti yllättävän hyvin. Siitäkö sitten johtuu, että täällä kotosalla mielen päällä kaihertaa muutama asia, joita olisin halunnut kotiuttaa, mutta sinne ne Tampereelle jäivät.

Jäivät kaihertamaan mieltä:
- Kässäkerho PomPomin Donegalit. Joko se ihan tummanharmaa tai vaaleampiharmaa sävy. Vaikka kuinka siinä Liinun kojun edessä mietin, en heti keksinyt, mitä voisin niistä neuloa.
- Snurre oli tuonut Tampereelle uuden merkkinsä, Liloun. Hypistelin etenkin Tweed Fingering Lilou´ta, jossa on samanlaista hauskaa tweed-nypykkää, kuin tuossa PomPomin Donegalissa. Tämäkin jää jatkoharkintaan; onneksi on verkkokauppa.
- Näin Hietalan Jonnalla aivan hillittömän hienon, puisen Succaplokin puikkomitan, jonka päätin ostaa myös itselleni, mutta niin se vain jäi tekemättä. Ja nyt harmittaa.


- Rintalan tilalta olisin halunnut ostaa kaiken kainuunharmaksen, mutta koska sitäkään varten ei ollut mallia mielessä, annoin olla. Ja siellä olisi ollut sitä Vatasen Bää-kirjaakin.
- Olisiko sittenkin pitänyt ostaa ne Frida´s Cornerin kärpässienikorvakorut? Tai Justiinat? Tai Kekkoset? Hurjan paljon läkähdyttävän upeita korvakoruja, onneksi löytyy myös Etsystä.
- Hupsistarallaan Terhin kanssa kohtasimme tosi huonoon saumaan. Ensi kerralla otetaan skumpat tai sufeet tai jotain. Ehkä jo kesällä Jyväskylässä? Nyt on meinaan latu aukaistu.

Sain messuilta juuri sitä, mitä lähdin hakemaan: lankaa. Bonuksena kohtasin upeita ihmisiä, sain nauttia hyvästä messuseurasta, nappasin jokusia ideoita hihaani ja fiilistelin loistavaa tunnelmaa, joka syntyy samat mielenkiinnonkohteet jakavien ihmisten joukossa. Ensi vuonna taas! Alla lankahankintani:

Harkitut:
- Malabrigo Mechitaa Lentävästä Lapasesta jo olemassa olevien lankojen kaveriksi. Mielessä siintää pusero, malli katsottu.
- Titityystä TukuWool Fingeringiä puseroa varten, siihenkin jo malli ja ohje valmiina odottamassa toimeentumista. Lisäksi kaksi vyyhtiä La Bien Aiméeta ihan vaan siksi, kun niitä nyt kerrankin oli käsillä ja saatavissa.
- Jotain vaalenpunaista. Siihen tarpeseen vyyhti Petrichor yarnsia Lanka-ideasta ja toinen Manos del Uruguayta muistaakseni Ekolikasta.

Hurahdukset:
- En kuollaksenikaan muista, mistä C-hallin lankamyyjältä ostin Malabrigon huikaisevan keltaista Riosia, Silmukastako? Kuolasin juuri tätä sävyä jo viime vuoden messuilla ja kun tällä kertaa riistin jopa yhden vyyhdin (vahingossa) sitä jo itselleen ostamassa olleelta naisihmiseltä, tulin siihen tulokseen, että lienee viisainta ostaa oma. Ostin kaksi, niin ei lopu heti kesken. Veikkaanpa neulovani pian siitä piposen.
- Jostain löysin myös Langin Donegalia, jota olen aina silloin tällöin haeskennellut.
- Pirtin Kehräämöllä oli pussitettuna lampaan kiharaista karvaa, ihanan harmaata kikkuraa. Ei haisuakaan, mitä sillä tehdään - möivät ilmeisesti tonttu-ukkojen partakarvoina, mutta semmoinen piti saada. Kaksi ja puoli euroa, kyllä siihen hintaan saa vähän jo hupattaakin.


Nyt sitten neulomaan hulluna. Minulla on yksi keskeneräinen, pian valmis työ ja toinen junassa aloitettu ongelmallisempi tapaus. Siihen mahtuisi kyllä jokunen uusi avaus, eikö vain?

PS. Blogger ei suostunut tekemään linkkejä. Siksi Terhiä, Sannaa ja Soilea ei ole linkitetty blogeihinsa. Pahoittelen.

10.11.2017

Tuomot

Uuden uutukaisen Taito -lehden 6/2017 kannessa komeilevat Soile Pyhänniskan suunnittelemat Mesiangervo-lapaset. Täällä meillä niitä kutsutaan Tuomoiksi, sillä mieheni mielestä lapasen briossikuvioista tulee mieleen tuomenkukinto ja -marjat. Ja olkoon niin, sillä miehelle lapaset on neulottukin.


Kyseessä on testineule. Kun Soile kysyi halukkuuttani kohtuu tiukka-aikatauluiseen testaamiseen, en empinyt, vaikka en kuulukaan nopeimpien neulojien heimoon ja vaikka briossin neulojana olen erityisen hidas. Luvassa oli niin huikean hieno lapaspari, ettei mitään rajaa. Tilasin Titityystä Tukuwoolia projektia varten, mutta muutinkin sitten mieltäni värityksen suhteen ja lopullinen väricombo löytyi omasta lankavarastosta. Neulomani lapasten villa on suomenlammasta, vaaleampi sävy Tukuwoolia ja tummempi Oulun messuilta ostettua Vanhalan lammastilan villaa. Tummemman langan tiheys eroaa Tukuwoolista ja lopputulemana sain miehen käteen sopivat lapaset. Briossi toki joustaa, mutta jos lapasia aikoo pitää hansikkaiden päällä, lisätila ei liene haitaksi.


Malli: Mesiangervo, suunnittelija Soile Pyhänniska. Ohje löytyy Taito-lehden numerosta 6/2017.
Langat: Tukuwool Fingering (muistaakseni tuo sävy on 03, Auri) sekä Vanhalan lammastilan messuilta ostettu, Tukuwoolia hivenen paksumpi villalanka. 
Puikkoset 2,25 mm.


Tämä on jo toinen Soilelle testaamani briossiohje. Molemmissa malleissa lisäkoreutta saadaan pienistä "nypyköistä", nupeista, jotka mahtavat olla ainoa asia näissä kahdessa mallissa, joiden neulomisesta en erityisemmin pidä. Valmiina nupit ovat kovin kauniita, mutta juutas, että seitsemän silmukan nurin yhteen neulominen saattaa olla hetkittäin työn takana. Käsialani on nuppeihin liian tiukka, enkä aina muista löysätä niiden kohdalla, vaikka löysällä kädellä neulotuista nupeista tulisi muhevamman näköisiäkin. Muutoin nämäkin lapaset - monimutkaisesta ulkonäöstään huolimatta - valmistuvat ihan peruspatenttisilmukoilla. Toki malli on keskimääräistä hivenen työläämpi ja vaatii keskittymistä, mutta rohkaisen tarttumaan toimeen. Miten näyttävä joululahja Mesiangervoista tulisikaan! Ja tällaisella hiukan jylhemmällä värityksellä varustettuna Mesiangervot - tai siis Tuomot - sopivat mielestäni myös miehiseen käteen, vai mitä? Ainakin oma siippani tykkää.


Tasan viikon päästä pitäisi olla Tampereella messuamassa. Sitä ennen pitää miettiä lankatarpeita, tutkia näytteilleasettajien nimet ja sijainnit ja laatia jonkinlainen toivelistaus mahdollisista hankinnoista. Matkaseura on parasta A-luokkaa, briossimestari itse. Minulla on kova yritys saada oma Metsä kukkii -paitani valmiiksi ja reissuun matkaan - onnistunko, se jää nähtäväksi.

26.10.2017

Montako pipoa on tarpeeksi?

Kestättekö vielä kolmannen pipon putkeen? Miten on? Jos ette, on syytä vaihtaa kiiruusti kanavaa.


Malli: Brioche Top Knot, suunnittelija Stephen West (Ravelryssä klik). Ohjeessa on kaksi kokoa, tein niistä istuvamman. 
Langat: Hedgehog Fibersin DK sävyssä Salty tales (päällä näkyvä vaaleampi lanka) ja saman firman Sock sävyssä Graphite (tummempi lanka)
Puikkoset ohjeen mukaiset 5,0 mm.


Olen suunnitellut tämän pipomallin neulomista jo kauan, mutta aina on ollut muka jotain muuta kiireellisempää. Surkea tekosyy, sillä tämä on niin sukkela malli, ettei tähän tarvitse paljoa neuleaikaansa kuluttaa. Stephen mainostaa ohjeessaan, että se sopii esim. kaksiväristä patenttineulosta vasta opetteleville hyväksi treenineuleeksi, sillä mitään kovin kummoisia kikkoja pipon kanssa ei tarvita. Ja oikeassa on hän, kyseessä on kerrassaan mainio posotteluneule, jonka kanssa aivot voi jättää hattuhyllylle huilimaan. Sopivaa tavaraa esmes tämmöiselle laiskanpulskealle syyslomalaiselle.


Hatun neulominen aloitetaan normaalisti, kuten pipoissa on tapana, mutta kun tarvittava hatun korkeus on saavutettu, silmukat jaetaan puoliksi ja niistä neulotaan kaksi toisistaan irrallista suikaletta (solmimisnauhaa?), jotka valmiissa päähineessä sidotaan päälelle solmuksi. Pipossa ei siis tarvita päälaen kavennuksia, koska lakiosaa ei ole. Yläkuvassa roikottelen pipoparkaa. Briossikavennukset näkyvät selvästi ja hyvällä tahdolla siitä erottuvat myös "solmimisnauhat", joista pidän kiinni. Alla olevassa kuvassa solmu on solmittu kiinni, eivätkä sieltä hiukset tai päänahka juuri kurkistele. Uskoisin siis pakkasen pysyvän loitolla, mutta se testi on vielä edessä päin.


Jos hiukseni näyttävät kuvissa tavallistakin homssuisemmilta, se johtuu siitä, että ne ovat kokeneet kovia. Olen nimittäin maalannut. Empiiristen tutkimusteni mukaan Tikkurilan Luja istuu aika tiukasti blondatuissa hiuksissa, mikä ei tietenkään ole ihme, sillä ko. maalin ansioiksi lasketaan mm. hyvä hankauksen- ja kosteudensietokyky. Tuoteselosteen mukaan se kestää myös vahvoja kemikaaleja. MOT, ainakaan hiustenpesu, tavalliset hiustenpesu- ja hoitoaineet ja normisuihkutukset eivät saaneet maalia hievahtamaankaan. Onneksi tästäkin pilvestä löytyy hopeareunus: maali on harmaata. Eikä se homesuojakaan varmaan haitaksi ole.

24.10.2017

Junapipo

Jatketaan pipo-teemalla. Minulla on selkeästi pipotuskausi meneillään ja nyt olisi tarjolla paksumpaa talvimallia.


Pyörähdin lasten kanssa viikonloppuna Helsingissä. Ostin Snurresta pari kerää Cardiffin kashmir-ihanuutta ihan vain sen takia, että teki mieli testata mokoma pilvenpörröinen hattaralanka. Korkkasin kerät heti junassa ja Ouluun saapuessa minulla oli päättelyä vaille valmis pipo. Eihän se tietenkään ole malliltaan mitenkään Erityinen, mutta jestas sentään tuota lankaa; se todellakin on erityistä. Luulen, ettei minulla ole koskaan ollut mitään näin pehmoista lanka-asiaa.


Malli: Peruspipo. Aloitus 55 silmukkaa, neuloin pyörönä riittävästi korkeutta ja sitten kaventelin joka toisella kierroksella. Kun pipo oli "valmis", huomasin, että lankaa oli vielä puolisen palleroa jäljellä. Keräsin puikoille pipon aloitusreunasta 52 silmukkaa ja neuloin 2x2 ribbiä niin kauan kuin lankaa riitti. Oikein bueno tuli.
Lanka: Cardiff cashmere, 100% kashmiria. Kaksi palleroista kerää, yhdessä 25 g ja noin 45 metriä. Lankaa jäi yli noin 70-80 senttiä.
Puikkoset olivat 6,0 mm. En tajunnut ostaa Snurresta pyöröjä matkaan ja juuri ennen junan lähtöä hätäpäissä Sokokselta juoksemani koivuiset puikot eivät oikein natsanneet tämän langan kanssa. Tahmeaa oli, mutta valmista tuli.


Pipohan on sikäli ovela, että siinä on korkeutta ja väljyyttä isollekin nutturalle, jos ja kun resorin pitää suorana ja taittamatta (kaksi ylintä kuvaa), mutta siitä saa toisaalta myös trendikkään mummoversion nostamalla resorin käänteeksi (alakuva). Noissa yläkuvissa pipon löysyys on piilotettu takana taitteelle.

Ja ei, en ole edelleenkään aloittanut Stephen Westin mysteeriä. Valmis huivi näyttää kuvissa oikein komealta ja saatan hyvinkin sen joskus neuloa, mutta juuri nyt ei ole se hetki. Hoitelen vielä pipon tai pari ja sitten on kait ryhdistäydyttävä sen Metsä kukkii -kirjoneuleen kanssa, sillä mikäli olen oikein ymmärtänyt, Tampereen messuilla on luvassa Metsä kukkii -kokoontumisajot ja olisihan se mukava pitää pieni varikkopysähdys sillä etapilla.