8.7.2017

Lystin pidossa

Jyväskylän neulefestarit on kuin neulojan joulu. Lahjat toki pitää ostaa itse, mutta niin se minun iässäni taitaa muutenkin olla. Ja hyvänen aika, että olikin ostettavaa, ihanuutta ja kaikenlaista silmäkarkkia tarjolla. Ja oppiakin vielä! Aika kului ja lystiä piisasi niin, että en muistanut ottaa kuvia juuri ollenkaan. Pahoittelen leväperäisyyttäni.




Olin paikalla torstai-iltapäivästä perjantai-iltaan. Kurssien osalta kävi tänä vuonna sikäli kehno flaksi, että mieluisimmat sijoittuivat hankaliin, jopa minulle mahdottomiin ajankohtiin tai sitten ne myytiin loppuun jo ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Ostin paremman puutteessa - niin luulin - paikan perjantaiaamuun Joji Locatellin Approach to Sweater Design -kurssille, vaikka minulla ei ole haaveita paitasuunnittelijan urasta enkä etukäteen ajateltuna kokenut suuria intohimoja aiheeseen. Tuumasin vain, että itse suunnitteluprosessin tuntemisesta saattaisi olla hyötyä. Ja kuinkas kävikään? Kurssi oli niin mainio, että uskon - jos en nyt ihan suunnittelevani - niin ainakin muokkaavani valmiita paitaohjeita itselleni sopivammaksi tämän jälkeen ihan eri fiksusti. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut oikeastaan ostaa Jojilta jokin toisenkin kurssin, sen verran hyviä vinkkejä ja selväjärkistä oppia oli tarjolla. Fanikuvaa en jäänyt jonottamaan, sillä minulla oli jo kiire tekemään hankintoja.
Olin suunnitellut etukäteen hankkivani yhdet paitalangat sekä sekalaisen joukon huivilankoja. Lisäksi haaveilin trendikkäästi sukka-blankista. Paitalangat jäivät hankkimatta, mutta huivilangoissa kärsin katkeraa runsauden pulaa. Tehdä nyt valintoja, kun voisi ottaa käytännössä miltei kaiken joka kojulta. Loppupeleissä matkaani tarttui jokunen Walk Collectionin vyyhti ja pari lisää Primrose Yarnsilta (lankakauppa Ilon koju). Varsinainen kuumotuksen kohde etukäteen oli Qinq Fibre, josta ostin alla näkyvät ihanuudet. Voi sentään!




Jostain syystä vanha ja pitkään paitsiossa ollut suosikkini, vihreä, nostatti kovasti mielihaluja. Yllä näkyvän Qing Fibren vyyhdin lisäksi toinen Primrose Yarnsin ostoksistani oli vihreäsävyinen (alla jo kerittynä ja työn touhussa). Kaiken huippuna Petrichor Yarnsin osastolta minulle suorastaan karjui mintunvihreä mohairpallero, joka ei jättänyt rauhaan. Pitkällisen taistelun jälkeen minun oli luovutettava ja haettava se mukaani, vaikka sen ostoksen kanssa totisesti puhui enemmän tunne kuin järki. Mutta jestas, että se on ihana! Olen ihan in love.


Sukka-blankin löysin Ilulta. Kuten tiedätte, olen maailman ehkä vastentahtoisin sukanneuloja, joten sitä sukkaparia odotellessa kenekään ei kannata pidättää hengitystään. Uteliaisuuttani sorruin myös yhteen La Fée Filin gradienttipalleroon. Se mahtaa olla mintunvihreän mohairin lisäksi ainoa yllätyshankinta, mutta enköhän minä sillekin käyttöä keksi. Laitan kuvia näistä, kunhan saan ne joskus puikoille.

Lopuksi pitää vielä hehkuttaa Titityyn siililankaseinää. Semmoinen oli ilmestynyt talven aikana lankakaupan takahuoneeseen vastapäätä komeaa Holst Garn -rivistöä. Tuumattiin Soilen kanssa, että huoneeseen tarvittaisiin oikeastaan nojatuoli tai jokin muu istuin. Siinä voisi istahtaa keskellä tilaa kuin taidemuseossa ja arpoa vuoroin Holsteja, vuoroin Hedgehoggeja ja pohtia värivalintoja. Se nimittäin ottaa aikaa.


Loppuaatokset:

- Jos ja kun festivaalit tästä jatkuvat (jatkuvathan?!), niin pitäisiköhän sitä festata meikäläiselläkin enemmän kuin tähän asti. Useampia kursseja?
- Jos ikinä saan enää yhdetkään sukat neulottua, niin ne voisivat tulla juuri tuosta blankista. Kutkuttaa melkoisesti uteliaisuutta tuommoinen kangassuikero.
- Hiukan jäi kaivelemaan se Louhittaren Luolan pörröinen alpakka. Olisiko pitänyt?

Niin ja saako lähettää terveisiä? Terveisiä kaikille juttukumppaneille ja seuranaisille ja hihasta nykässeille. Ja tietysti iso kiitos kaikille heille, jotka festivaaleja ovat ja olivat tekemässä. Kyllä kelpasi.

3.7.2017

Pussihukka ja muita pussukoita


En tiedä, rohkeneeko tätä tunnustaakaan, mutta aion silti sanoa: minulla ei ole koskaan tätä ennen ollut ns. projektipussukkaa. Ei, vaikka olen yrittänyt esittää täällä blogissa vakavasti otettavaa neuleharrastajaa jo vuosikaudet. Mutta älkää huoliko, nyt on puute korjattu. Minulla on niitä neljä. Neljä!


Olen tosiaan ihan juntti näissä neulojien accessories -asioissa. Kiepsautan silmukkamerkit värikkäistä langanpätkistä, projekteja säilön ja kanniskelen vaikka muovipusseissa enkä omista esimerkiksi vaihtopäisiä puikkoja. Olen odottanut tuskanhiki otsalla sitä hetkeä, että joku poloinen erehtyy pyytämään Instassa minua esittelemään käsityöpussukkani sisältöä sievine saksineen, mittanauhoineen ja puikkomittoineen. Älkää pyytäkö, ei minulla ole sellaista. Kaikki tykötarpeeni ovat hujan hajan milloin missäkin eivätkä ne missään nimessä ole "sieviä". Asia on alkanut jossain määrin kiusaamaan minua ja ostin jopa pussillisen somia ja värikkäitä silmukkamerkkejä. Juuri sellaisia, mitä Stephen West säilyttää kengissään, mutta hukkasin silmukkapaketin ennen kuin ehdin ottaa merkit käyttöön. Tietysti. Niin pieni paketti, niin tohelo nainen. Minusta ei taida olla salonkikelpoiseksi.


Palatakseni pussukoihin: lopputuotteeksi asti eteni kaksi pienempää ja kaksi keskisarjan yksilöä. Pienempään mahtuu vaikkapa pipo- tai sukkaprojekti (ai, että tämä jaksaa naurattaa minua - sukkaprojekti, minulla!) ja isompaan huivi. Pussukoiden teko oli uskomattoman helppoa. Olin kuvitellut sen jotenkin paljon vaikeammaksi ja vetoketjun ompelua pidin lähestulkoon mahdottomana tehtävänä, mutta totesin aika pian olleeni vähintäänkin naurettava aatoksineni. Ei kuulkaa, Hipun ohjeella pussukoita syntyy kuin liukuhihnalta. Jos on jossakin olemassa vielä joku toinen onneton projetipussukaton neuloja, niin älä enää emmi, nyt pussukka-asiat kuntoon.


Käytin kankaina omia varastoja. Yllä oleva froteekangas oli joskus Vero Modan hame, ruskeasävyisen saksin jostakin retroverhosta ja valkoinen kangas on napakkaa, vanhaa, laadukasta pellavaa (mikä lie laudevaate). Koska olen hieman kuumissani parin viikon päästä käynnistyvästä Game of Thronesin seiskakaudesta, piti mustasta sametista askarrella oikea hurjasusi ja Suomen säihin aina sopiva teksti. Kukikkaaseen pussiin lisäsin mittanauhaa tuumissa ja vetoketjun vetimeen Succaplockin puikkomitan koolle 3 ja 3,5 mm. Ruskealla ristillä koristeltu pellavapussi ommeltiin First Aid -teemalla; siitä voisi vaikkapa tulla joskus pussukka sieville saksille ja muulle tarpeelliselle tilpehöörille. Sillä tokihan olisi helpompaa, jos kaikki tykötarpeet olisivat käsillä erityisessä hätäapupussukassa.


Joku uusista pussukoistani pääsee jo tällä viikolla lauteille ja retkiseuraksi Jyväskylään, on meinaan neulefestaria ja bussineulontaa luvassa. Reissuneule on vielä tosin päättämättä. Festarisuunnitelmissa on yksi Joji Locatellin kurssi, yleistä pyörimistä tapahtumapaikalla sekä todennäköinen konkurssi markkina-alueella. Muutoin neuleteemaiset uutiset tästä osoitteesta ovat äkkiä kerrotut: löysin kesken olevan briossihuivini (jippii!) ja pääsin lentokoneeseen ja vielä takaisinkin pyöröpuikkoineni. Lisäksi olen harjoittanut testineulontaa, minkä vuoksi sekä IG että blogi ovat tarjoilleet koko kesän radiohiljaisuutta neulepostausten osalta. Mutta niin - minä ja projektipussukka ollaan perjantaina festareilla, nähdäänkö siellä?

14.6.2017

Westiä vekaralle

Kas, kun en oikein osannut päättää, mille alkaisin, niin neuloin sitten toisen Penguonon. Tällä kertaa juniorikoossa.


Malli: Penguono, suunnittelija Stephen West (klik)
Langat: Todellakin mitä sattuu: paljettia, tekokuitua, mohairia, Hedgehog-jämiä, seiskaveikkaa. Just name it.
Puikot: 5,5 mm.


Olen viime aikoina keskittynyt projekteihin, joihin voin käyttää langan jämiä, outolankoja ja muita kummajaisia, joten sikäli ajatus toisesta Penguonosta syntyi helposti. Täällä pyörii jaloissa pussukoita, joihin on jo valmiiksi katsottu tietyn vahvuuden tai värisävyn lankoja ihan vain sen takia, että saisin kuluteltua pois sellaisiakin hankintoja, jotka eivät tälla hetkellä muutoin puhuttele. Ei muuta kuin projekti alulle ja yllätyspussukka viereen ja sieltä sitten nostelemaan randomisti lankoja puikoille ja sekoittelemaan niitä ns. asiallisempien kanssa. Samalla toivotaan hartaasti, että combo toimii. Tämä Penguono kakkonen on napakymppi sikäli, että en neulonut sitä itselleni, vaan alakouluikäiselle tyttärelleni. Hänen värimakunsa on galaksin toiselta puolen, kun verrataan sitä omaani. Sain siis poltella yllinkyllin efektiä ja pinkkiä ja herraties mitä jännää. Reippaan alun jälkeen jouduin tosin vesittämään alkuperäistä ideaa valkoisella, sillä lapsi pyysi painamaan jarrua. Väriä kun rupesi olemaan jopa pikkuneidille liikaa.


Penguonon muokkaaminen eri kokoon käy helposti. Malli on Stephen Westille tyypillistä palastelua eli vaate neulotaan palasista siten, että jo neulotusta kappaleesta kerätään silmukoita joltain kulmalta ja jatketaan siitä eteenpäin eri vär(e)illä tai tekniikoilla. Penguono alkaa selkäkappaleesta, joka sitten levenee osissa etukappaleisiin, olkapäihin ja hihoihin. Lopullisen ilmeensä takki saa erilaisista reunuksista. Otin lapselta mitat ainoastaan selkäkappaleeseen, minkä jälkeen vähentelin Stephenin antamia silmukkamääriä sormituntumalta. Olen käynyt vuosi sitten suunnittelijan vetämän Baby Penguono -kurssin, mutta siitä ei tässä ollut apua, koska minun beibini ei ole enää varsinaisesti baby-kokoa. Juniorin takki on siis muokattu aikuisen ohjeesta.


Suuri kiitos kaikille viime postauksessa kommentoineille! Lentopuikkoasia on nyt kunnossa, enää pitäisi keksiä jokin kompakti lentoneule. Täällä on kesken vain isokokoisia projekteja, joilla ei viitsi kallisarvoista käsimatkatavaratilaa täyttää, siksi täytyy varmaan keksiä jokin aivan uusi aloitus. Aijai, miten vastenmielinen ja hankala ajatus. Sic!

30.5.2017

Toinen kerta toden sanoo?

Laitoin sitten Penguonon puikoille, kun en muutakaan keksinyt. Todellakin jotain täysin tarpeetonta, hullua ja ihanaa. Sillä jotainhan on ihmisen neulottava. Ja hillityn, mustan ja asiallisen jälkeen on enemmän kuin aiheellista tarttua johonkin, joka on kaikkea muuta. Ihan vaikka vaan tasapainon vuoksi.


Olen parin viime päivän aikana havahtunut vakavaan puutteeseen lankamarkkinoilla. Ennen vanhaan, kun en välittänyt ns. efektilangoista, tuntui, että niitä kauhistuksia tursusi joka puolelta. Ja nyt, kun tarvitsisin riemunkirjavaa palloa ja pompulaa, efektiä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Eikä muuten auta. Paljettia ja hopean hohdetta lukuunottamatta paikallisilla on tarjolla pelkkää ei-oota. Jotenkin en pääse yli ajatuksesta, että Penguonoon kuuluu hippunen ylimakeaa ja törkeydessään riemukasta efektilankaa. Niin että mistäs sitä nyt tähän hätään? Hätä nimittäin alkaa olla; takakappale on valmis, kyljissä mennään ja kohta paukutellaan jo etukappaleita. 


On minulla muuten ihan oikeakin kysymys: kertokaapa viisaammat, minkälaisilla neulepuikoilla varustettuna pääsen lentokentän turvatarkistuksesta läpi ja lentokoneeseen? Olen pannut merkille, että lentokoneessakin voi neuloa ja ajattelin liittyä kerhoon. (Ei, en ole aikeissa laajentaa efektilangan hankinta-aluetta, vaan lentelisin puikkojeni kanssa ihan muuten vaan).

PS. Se minun edellinen Penguononi on täällä. Kuten näistä Penguono kakkosen väreistä varmaan aavistitte, niin ei, tämä kakkonen ei ole tulossa minulle. Jestas sentään.

26.5.2017

Korvikepaita

Emäntä edestä.


Emäntä sivusta.


Ja emäntä takaa. Kyllästyttekö te koskaan omiin neulekuviinne? Minulla taitaa alkaa olla mitta täysi.


Malli: Flex, suunnittelija Heidi Kirrmaier (klik)
Lanka: Kestrel, Quince & co, pikkasen vajaat 7 vyyhtiä.
Puikkoset ohjeen mukaan.

Mitä tästä nyt sanoa? Tilasin Flexissä käytetyt langat Kerästä ihan toiseen malliin. Tämä Flex -parka on siis korvike, päässyt puikoille paremman puutteessa, kun se varsinainen innon kohde lopahti. Vaikka kivahan tämäkin on. Mutta Flexistä puuttuvat kaikki mahdolliset ulkoiset wow-elementit, jos ei nyt sitten lasketa pellavaista lankaa sellaiseksi - se on kerrassaan ihanaa. Se on harmi, sillä malli on hauskaa neulottavaa ja sen rakenne on peräti mielikuvituksellinen. Ensin neulotaan pätkät taka- ja etukappaleita tasona erikseen, minä jälkeen kappaleet yhdistetään, ja ruvetaan rakentamaan vartalon keskikohtaa ja kaula-aukkoa. Valmiina Flex on suorakaide, jonka viimeiset silmukat ovat kaula-aukon etukappaleella näkyvässä ristikkossa (leikkauspisteessä), jossa kyljistä ylös nousevat kavennuspalkit kohtaavat kaula-aukon. Sivut joutuu siis ompelemaan yhteen.

Valmis paita ei herätä minussa suuren suuria intohimoja. Tämä on juuri sellainen neule, joita katselen Ravelryssä ja ajattelen, että pitäisi neuloa ja että tuollaiselle olisi tarvetta, mutta sitten tartun kuitenkin johonkin aivan muuhun ja ne tarpeellisemmat jäävät neulomatta. Tiedä sitten, onko Stephen West pilannut yksiviivaisen, minimalistisen vaatemakuni. Ihan selvästi tarvitsen jonkinlaista wow´ta neuleisiini nykyään. Vanha, kunnon, mustanharmaa peruspaita vaikuttaa vähän, noh, tylsältä. Siitäkin huolimatta, että siitä tulee todennäköisesti kesän eniten pidetty paita - jos vain ilmat sallivat.


Paita valmistui jo jokunen ilta sitten, minkä jälkeen olen istunut kädet tyhjinä ja miettinyt, mille alkaisi. Wow´ta puuttuu, tarpeita ei kauheasti ole ja olen lisäksi hukannut kesken olevan briossihuivini, jota olisin voinut tässä kummallisessa mielentilassa jatkaa. Ajatella, että ihminen hukkaa melkein valmiin briossihuivin. Lankaa olen toki hankkinut lisää siltä varalta, että jokin ottaisi tulta. Tietysti.