10.12.2017

Stormtroopers

Kuulemma kolmas kerta toden sanoo. Minulta taisi vaatia peräti viisi yritystä, ennen kuin saatiin aikaiseksi sellainen myssykkä, jonka kanssa teini-ikäinen voi jotenkin elää. Bonuksena hyppään vielä mukaan #tukuloveKALiin, joten ei huono.


Kaikki lähti siitä, että keksin Pinterestissä Star Wars -teemaan tehtyjä hamahelmitöitä ja -ohjeita ja tajusin, että niitähän, hei, voi myös neuloa. Erehdyin ajattelemaan ääneen ja eikös vain aina tarkka esikoiseni napannut keskeiset sanat kiinni kuuloelimillään ja suorastaan vaati Star Wars -aiheista pipoa. Ei siinä kauan nokka tohissut, kun asia oli jo ns. jalalla. Koska projekti kuului sarjaan nyt-ei-himmailla (=kerrankin lapsi halusi jotain neulottua), kaivelin kaapistani mitä-tahansa-lankoja oikeissa väreissä eli mustana ja valkeana. Mutta aijai, ihan kaikkeen eivät minunkaan jemmani taivu: tarjolla oli vain paksuhkoa kotimaista pässinpökkimää, joka ei ollut pipohankkeessa ehkä ihan omiaan. Mutta muuta ei ollut ja pipo oli saatava, joten niillä mentiin. Lopputulos ei kelvannut teinille ja pipoparka sai kylmempää kyytiä kuin mitä Imperiumi olisi kyennyt antamaan. Onneksi mies pelasti pipon omalle planeetalleen kuljeksimasta.

Päätin seurata Voimaa ja tilasin Titityystä kovemmat aseet (lue: Tukuwoolia) ja laskin silmukat uusiksi. Jossain vaiheessa suunnittelin pipoon ribin jälkeen saharaitakuviota, mutta tässä välissä olin keksinyt jo haluta stormtroopereiden lisäksi tekstiä. Koska usko oli epäonnistuneen version jälkeen koetuksella, päädyin seuraavaan: I find your lack of faith disturbing. Tämäkin pipo meni pieleen ja osin samasta syystä kuin aiemmatkin: lapsellani on liian pieni pää. Kaikki tekeleeni lepattivat väljyyttä hänen päässään ja oli laskettava silmukoita vielä kertaalleen. Purkuun.


Malli: Stormtroopers, improvisoitu oma kyhäelmä. Suurpiirteinen ohjeistus alla ns. leipätekstin puolella.
Langat: Tukuwool fingering sävyissä Sake 45 g ja Rae 6 g. Langankulutukseen ei ole laskettu tupsua.
Puikkoset olivat 3,0 mm alusta loppuun, täällä hoksattu mitään vaihtaa resorista sileään siirryttäessä. Mutta hyvä näin.

136 silmukkaa, siinä on vastaus. Sillä kun jo aiheeseen kyllästynyt äiti-ihminen lähtee tekemään ribbiä seiskaluokkalaisen neidon pipoon, niin hyvä tulee. Jälkeen päin ilmeni, että se olisi riittänyt silmukkamääräksi jo sellaisenaan, mutta minä lisäsin resorin lopetettuani vielä 17 silmukkaa heti ekalla sileällä kierroksella. Jos lapsella on valtaisa hiuskuontalo ja pipon alla jos minkälaista lettiä ja nutturaa, pieni väljyys myssyssä ei liene haitaksi. Näin lapsi ainakin väitti kelpuuttaessaan nyt kuvissa näkyvän pipon. Jippii.


Joku ehti Instagramin puolella jo kysyä ohjetta. Sitä on hankala antaa, koska niin teksti- kuin stormtroopers -kaaviot eivät ole täysin omiani. Olen muokannut löytämiäni valmiita kaavioita tarpeisiini, mutta en silti uskalla väittää niitä omikseni. Teksti minulla oli jo ennestään Therese Sharpin lapasohjeessa, joka ei ole edennyt koskaan puikoille asti. Nyt muistin ohjeen ja askartelin Sharpin kirjainkaavion pohjalta silmukkamäärääni (153 silmukkaa) sopivan version. Jouduin muokkaamaan kirjaimia aika tavalla, jotta sain tekstiä tiiviimmäksi ja pipossa käytettäväksi. Stormtrooperia näyttää olevan Pinterestissä lukuisia eri versioita, jos ja kun hakusanoina käyttää hama star wars tai hama stormtroopers. Minä askartelin oman 17 silmukan levyisen kaavioni tästä kuvasta (käyttämäni stormtroopers siellä oikella keskellä) ihan vain lisäämällä molempiin reunoihin yhden ekstrasilmukan ja korvaamalla harmaat värialueet valkoisella tai mustalla. Aloitin kavennukset jo stormtroopereiden välissä jossain niiden silmien korkeudella. Kirjoneuleosuuden päätyttyä kiihdytin kavennuksia: 2 oikein, 2 oikein yhteen - toistoa koko kierros joka toisella kierroksella hamaan loppuun saakka.


Jos tästä projektista nyt yhtään viisaammaksi tulin, niin ehkä sen, että nostan jatkossa hattuani entistäkin korkeammalle kaikille suunnittelijoille. On se vaan kuulkaa ihanaa ottaa valmis, hyvin kirjoitettu ohje ja ryhtyä neulomaan. Vaikka saahan sitä toki valmiiden ohjeidenkin kanssa säätää koko- ja tiheysasioita, mutta ymmärrätte varmaan pointtini. Minulle ainakin riitti vähäksi aikaa silmukoiden laskeminen ja kavennusten arpominen ja kuvioiden säätäminen. Herranen aika, jos vielä olisi pitänyt ohjetta kirjoittaa! Seuraavaksi luotan itseäni viisaampien aivoituksiin: puikoille on just kohta loikkaamassa Laine kakkosesta Birkin sweater, Westknitsin kirjassa on useampiakin kutkuttelevia ohjeita ja sähköpostiin pompsahti perjantaina uusi testineuleohje. Tässä galaksissa kaikki siis vaihteeksi hyvin. Olkoon Voima kanssanne!

7.12.2017

Enchanted Mesa dress

Kuten kaikki Instagramia käyttävät ovat varmaan jo huomanneet, Stephen Westiltä on ilmestynyt uusi kirja, Westknits Bestknits 2, johon suunnittelija on koonnut jo aiemmin julkaisemiaan paitaohjeita, niihin tehtyjä päivityksiä sekä pari uutta ohjetta. Testineuloin Stephenille kesäkuukausina yhden kirjan malleista, Enchanted Mesa dress -mekon, ja muutama päivä sitten sain vihdoin luvan päästää mekkokuvia eetteriin.


Mekko on pidennetty versio suositusta Enchanted Mesa -paidasta, joka löytyy myös minun vaatekaapistani. Tällä kertaa Mesa neuloontui fingering-vahvuisesta langasta yhdistettynä mohairsäikeeseen. Stephen antoi vapaat kädet; ohjetta olisi saanut muokata mielin määrin, mutta minä pysyin kohtuuden rajoissa. Mohair oli oma lisäni ja jätin pois ohjeessa olevat värikkäät raidat. Feidasin, kuten alkuperäinen idea oli, mutta koska käytin muutenkin toisiinsa sointuvia sävyjä, minun liukumani eivät ole niin näyttäviä kuin mitä Stephen varmaankin etukäteen haki tai toivoi. Originaalissa ohjeessa on ihan selvästi samaa henkeä kuin syksyn mysteerihuivissa: feidataan pohja muutamalla sävyllä ja vedetään siihen sitten värikkäitä raitoja päälle. Speckle and pop, niin kuin maestro itse asian ilmaisisi. Noh, specklejä minulta löytyy, mutta popit jäivät aika vähiin.


Käytin projektiin kaappini ihanimpia herkkulankoja sillä ohje vaikutti heti alun alkaen lupaavalta ja koska Stephen, kyllä te tiedätte. Värimaailma lähti rakentumaan Snurresta joskus messuostoksina hankittujen Frida Fuchsin Schnieke Single -vyyhtien ympärille; mekon yläosa ja osin myös helma on rakennettu aika pitkälle niiden varaan. Jossain vaiheessa kokonaisuus alkoi kallistua liian iisin puolelle ja huomasin tarvitsevani jotain rapsakkaa tunnelman kohottamiseksi. Onneksi Jyväskylän neulefestarit sattuivat sopivaan rakoon ja nappasin sieltä ILOn kojusta matkaani hillittömän upean Primrose Yarnsin Adelaiden sävyssä Acid Rain. Että minä rakastan tuota vihreää! Vaikka värien kanssa vekslaaminen ei ole vahvimpia puoliani, osuin mielestäni kerrankin nappiin. Näin jälkeen päin ajateltuna mekkonen olisi saattanut kestää jonkun väriraidankin, mutta nyt sitä on myöhäistä itkeä.


Malli: Enchanted Mesa dress, suunnittelija Stephen West/ Westknits. Ohje löytyy tällä erää vain hänen kirjastaan Westknits Bestknits 2, jota hätäisimmät voivat tilata heti suoraan herran lankakaupasta Amsterdamista. Laajempaan levitykseen ja jälleenmyyjille kirja lähtee tammikuussa. Jos muistan oikein, yksittäiset ohjeet tulevat myyntiin kesällä Ravelryn kautta.
Langat: 561 grammaa ihanuuksia eli Frida Fuchs Schnieke Single sävyissä Vanillaschote ja Sesam, Hedgehod Fibersiltä Skinny Singlesiä sävyissä Concrete, Salty Tales ja Bramble. Lisäksi Primrose Yarnsin Adelaidea sävyissä Acid Rain sekä Coachman´s cape. Ali Baba -sävyä Walk Collection Cozy Merinosta ja vielä joku nöttönen Garnstudion lankaa, jonka sävyn nimeä en edes enää muistanut. Kaikkia lankoja jäi, osaa meni enemmän, osaa vähemmän. Mohairit, jotka kulkivat siis mukana koko ajan, olivat harmaita, ruskeita ja luonnonvalkeita mitä-lie-mohaireja. Minun mohairini ovat yleensa Sandnes Garnia tai Lankamaailmasta ostettuja.
Puikkoset: 3,5 mm ja helman briossissa 3,0 mm.


Onhan tämä Stephenin ohjeeksi yllättävän naisellinen malli, vai mitä? Ei minulla ainakaan ennestään tämmöisiä hulmuhelmoja ole ollut. Aluksi suunnittelin jättäväni kokonaan helmalevennykset pois ja neulovani todella pitkän briossi-resorin paidan jatkoksi, mutta ehkä sittenkin parempi näin. Ja voinhan aina tehdä toisen.


Saa nähdä, millaisia päännousemia Stephenin kirja saa aikaiseksi, jahka se saapuu tänne raukoille rajoille. Huomiseksi luvattiin, mutta koetan hillitä itseäni kovasti, ettei kovin naama venähtäisi, jos se jäisikin tulematta. Instagramissa jaettujen kuvien perusteella vaikuttaa siltä, että tällä tätillä menee neulejono niin sanotusti uusiksi.

3.12.2017

Ninilchick Swoncho

Siitä tuli ihan käsittämättömän suuri. Olen ihmetellyt, miksei swonchoni etene, vaikka sitä kuinka neuloisi - mutta nyt nähtyäni ja pukeuduttuani siihen valmiina, ymmärrän kaiken. Neulojien vitsit puolijoukkueteltoista kulminoituvat juuri tähän vaatekappaleeseen. Harmi oikeastaan, että olen lapseni saanut, sillä tämä olisi viimeisten raskauskuukausien aikana ihan napakymppi vaatteeksi.


Halusin toki ison ja löysän swonchon, sitä en kiellä. Valitsin isomman koon, vaikka tiesin mohairkäsialani olevan löysistä löysin. Silti hiukan yllätti. Neuloshan toki laskeutuu ja on lankamateriaalinsa takia ilmavan kevyttä, niin että kyllä tämän kanssa pärjää. Ja sen verran minussa on pokerinaamaa, että ajattelin myös pukeutua swonchooni ihan julkisesti. Sillä onhan tässä jotain vastaansanomattoman hauskaa ja vitsikästä.


Malli: Ninilchik Swoncho, suunnittelija Caitlin Hunter (klik)
Langat mitä sattuu mohair-lankoja omasta kaapista. Lisäksi imuroin vielä Soilenkin mohairjämänöttösiä, kun omat meinasivat ruveta liian tylsiksi ja koska Soilen lankakaappi on villimpi ja kaikin puolin kiinnostavampi kuin Outin lankakaappi.
Puikkoset ohjeen mukaan.


Oikeastaan minulla harmittaa, että olin niin kauhean innostunut tuhoamaan jo olemassa olevat mohairini tähän neuleeseen. Swonchon väritys ei ole nyt kauhean mietitty, siinä on menty sillä, mitä on. Huvittavaa, että tähän neuleeseen EI saanut ostaa uutta mohairia, vaikka olen kesän lankafestareista lähtien hankkinut uutta lankaa varmaan enemmän kuin vuosiin. Ihan niin kuin homma kaatuisi pariin uuteen mohairnöttöseen, kun rahaa on palanut kaiken maailman ihanuuksiin pitkin kesää ja syksyä. Eipä silti, että katuisin. Minusta on tullut lankaostosteni kanssa täysin häpeämätön.


Se on jo joulukuu. Onneksi on noita lapsia; he eivät jätä sellaista asiaa huomaamatta. Itse, kun on potenut Tampereen messuista lähtien flunssaa ja nauttinut siinä sivussa runsaasta leipätyön määrästä, meinaa unohtaa tällaiset pikkuasiat. Pukillekin on vielä kirjoittamatta! Mitä sitä toivoisi, lankaako?

19.11.2017

Metsä kukkii

Pitkä projekti siitä tuli, mutta kyllä, nyt on valmista. Taito-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa käynnistetyn yhteisneulonnan kantava teema kuulostaa olleen purkaminen. Jokainen tietämäni paitaa kalistellut on joutunut purkuhommiin, samoin myös minä. Päällimmäisin pulma lienee ollut mallin muokkaaminen itselle sopivaan kokoon.

Aloitin paidan lennokkaasti ja epäilin saavani valmista pikimmiten, mutta viime metreillä kaarrokevaiheessa huomasin keränneeni puikoille liikaa silmukoita ja paidan selkämykseen oli muotoutumassa valtava pussi. Purin paidan ja hihat kuusikon latvakorkeuteen ja aloitin siitä uusin ottein puolen vuoden tuumaustauon jälkeen. Sen jälkeen olen tahkonnut kaarrokkeen kanssa hyvän aikaa. Nyt olen päättänyt julistaa paidan valmiiksi ja siirtyä eteenpäin, vaikka joillakin kaarrokkeen ketuilla repsottavat korvat edelleen rumasti.


Malli: Sirkka Könösen suunnittelema klassinen Metsä kukkii -paita, ohje Taito-lehti 1/2017 tai Kodin Kuvalehden verkkosivut (klik).
Langat: Kaikkea, mitä taloudesta löytyi. Olen yhdistellyt lankoja samoin kuin aiemmin tekemissäni Penguonoissa. Olen saanut tyhjennettyä jämälankajemmojani kiitettävästi.
Puikot: 4,5 mm


Olen muokannut Könösen paitaa raskaalla kädellä, koska originaalin paidan mittasuhteet eivät mielestäni ole ihan tätä päivää. Kärjistäen voisi sanoa, että jäljellä ovat ohjeen kaaviot. Neuloin paitani pyörönä helmasta ylöspäin niin, ettei samoja tarvitsisi ommella. Vartalo-osan aloitussilmukkamäärä oli 176 ja silmukan parin verran se on saattanut matkan varrella heitellä, mutta mitään varsinaisia lisäyksiä ei ole tehty resorin jälkeen eikä myöhemminkään. En tehnyt myöskään vartalomuotoiluja, koska en ole aivan entisissä mitoissani - kauniisti ilmaistuna. Hihoissa oli 46 silmukkaa ennen lisäyksiä, joiden määrää en valitettavasti enää muista, mutta silmukkamäärä hihoissa ennen kaarrokkeen aloittamista oli jonkin verran yli 50.


Kaarrokkeen kohdalla kesti aika kauan, ennen kuin tajusin, ettei reippaisiin kavennuksiin lähdetä heti kaarrokkeen alussa, vaan edetään maltillisesti ja kiihdytetään loppua kohden. Koetin saada kavennukset kuvioiden väliin, mutta muutama ketuista on aika pahasti kallellaan saatuaan kavennusosumia. Kettuja ei ole Könösen Metsä Kukkii -mallissa, rakensin ne verkosta googlettamani hakusanan hama beads fox - avulla. Nappasin sieltä simppelilta näyttävän ketunnaaman ja piirsin siitä ruutupaperikaavion. Tiedän, että Könösen muissa malleissa kettuja vilistää ja niistäkin olisi tietysti voinut osviittaa ottaa, mutta nyt mentiin näin.


Tsemppiä kaikille heille, joilla kalistelu vielä jatkuu! Eikös se Taito-lehden KAL jatkunut vuoden loppuun saakka? Minä runnon vielä toisen keskeneräisen projektin maaliinsa ja sitten taidan aloittaa jotain uusilla messuostoslangoilla.

18.11.2017

Messuhumussa Tampereella

Kuvittele itsesi tilanteeseen: Olet Tampereen kädentaitomessuilla lankakauppa Titityyn kassajonossa epävarmana siitä, tuliko tehtyä oikeat valinnat. Pääsi on pyörällä kaikista ihanuuksista ja sinne mahtuu oikeastaan vain kaksi ajatusta: Pitäisikö vielä sittenkin vaihtaa siihen toiseen sävyyn? Ja olisiko sinulla sittenkin varaa ostaa vielä jotakin muuta? Ostoskorissasi on nimittäin tilaa. Siinä samassa toiveiden ja tarpeiden ristitulessa huomaat jääneesi kiinni uuden uutukaisen villapaitasi etumuksesta Titityyn metallilankaiseen ostoskoriin ja tilanne näyttää Metsä kukkii- paidan kuusikon korkeudella aika pahalta. Jos et pääse pian irti, kuusikkoa rupeaa kaatumaan. Ja siinä, kun mietit etenemistäsi jonossa, kuusia, koria, jo maksanutta ja pian karkaavaa messuseuraasi, ostoksiasi ja rahavarojesi riittävyyttä - viereesi tipahtaa kuin taivaasta ihanainen Hupsistarallaa -blogin Terhi, mikä tietysti ujostuttaa ja hämmentää ja mitä lie kaikkea, koska noh, kyllä te tiedätte, hän on Terhi. Tuskin saat Terhin kanssa juttua edes alkuun, kun olkapäähäsi koputtaa Aamulehden toimittaja, joka ilmoittaa, että sinua on valokuvattu säätäessäsi Titityyn osastolla ja hänellä kiinnostaisi tietää juttuaan varten, mitä sinä olet tullut Tampereen messuilta hakemaan. Niin, mitä vastaisit? Minä en tainnut vastata juuri mitään viisasta.


Haluan pyytää anteeksi Aamulehden toimittajalta poissaolevaa vaikutelmaa, niukkoja vastauksia sekä sitä, etten pysynyt ihan totuudessa. Tilanne oli niin nopea ja outo, etten muista mitään sanomisistani, mutta totuushan on se, että minä olin tullut messuille hakemaan lankaa. Sitä en tainnut mainita. Toivon hartaasti, että muut haastateltavat olivat fiksumpia ja sanoissaan harkitsevampia ja että minut on leikattu ulos jutusta.


Olin messuilla perjantaina ja kuten ennenkin, huomioni kiinnittyi valtavassa tarjonnassa lähinnä villaan ja sen oheistuotteisiin. Yhden päivän messuvierailu on pohjoisesta lähtevälle kova rasti: herätys aamuneljän jälkeen, kotiin paluu puolenyön jälkeen ja siinä välissä niin kiivas suoritus messualueella, että se laittaa ihmettelemään, josko kuntoni ei olekaan niin huono, kuin mitä olen epäillyt. Toki olin paluujunassa miltei tajuttomuuden tilassa, mutta silti. Minun ja matkaseuralaisteni Soilen ja Sannan messutyyli oli levoton. Toki olimme kaikki tehneet kotiläksymme ja ruksittaneet messukartoista must-kohteemme, mutta itse liikkuminen messualueella tapahtui sinkoilemalla paikasta toiseen mielihalujen ja sattumusten seurauksena. Otimme aamupäivän ohjelmaan Lanka-idean (Petrichor Yarns!) sekä Titityyn (tarveostoksia, köhöm) ja tarkistimme muut etukäteislempparit kartoista vasta iltapäivän puolella: oliko joku jäänyt ristiin-rastiin suhatessa väliin? Kaikki vanhat suosikit saatiin käytyä ja uusiakin löytyi. Kolusimme lähinnä A- ja C-halleja, E-halli tarkistettiin vain osin ja muihin, tapahtuman yhteydessä järjestettyihin rinnakkaismessuihin, emme ehtineet. Minulla oli messuille messuorganisaatiolta saatu Blogisti-passi.


Yleisiä ja henkilökohtaisia messuhavaintoja:
- Näppituntumani on se, että messuvieraita oli enemmän kuin vuosi sitten messujen ensimmäisenä päivänä. Hetkittäin nivelkohdat, kuten siirtymisväylät hallista toiseen, olivat aika lailla tukossa. Itse halleissa oli kuitenkin hyvin tilaa liikkua, mihinkään ei vaadittu mitään kovin kummoista jonottamista ja paksussa villapaidassakin pärjäsi oikein hyvin, ei tullut liian kuuma.
- Tampereen messuista tekisi mieli todeta, kuten jotkut sanovat verkon Etsy-kaupasta: mitä sieltä ei löydy, sitä ei ole olemassa. En voi kuin äimistellä niitä upeasti esillepantuja osastoja, käsitöitä ja materiaaleja - ja niiden määrää. Harmi, ettei kaikkien koluamiseen ollut aikaa. Olen ottanut tavakseni kerätä osastoilta käyntikortteja; monella yrittäjällä on nykyään jonkinlainen verkkokauppa tai nettiosoite, jossa ostoksia voi tehdä myöhemminkin.
- Pitkämatkalainen ja kaupunkia huonosti tunteva osaa arvostaa messualueelle rautatieasemalta ja takaisin kulkevaa suoraa bussilinjaa. Pysäkit löytyvät helposti, bussit kulkevat käytännössä non-stoppina ja kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi. Tampereen keskusta itsessään tuntui tosin olevan melkoisen myllerryksen ja tietyökaaoksen kourissa.
- Taisimme myöhästyä Soilen kanssa Metsä kukkii -paitojen kokoontumisajoista, sillä pääsimme paikalle vasta tapahtuman viimeisen tunnin aikana. Silloin muita ei näkynyt ja saimme kokoontua kolmisin Taito -lehden tuottajan, Sonja Karlssonin kanssa. Toisaalta messuvieraiden joukossa ei juuri muita Könösen paitoja näkynyt, joten olisiko sitten niin, että ihan kaikki kalistelijat eivät ole vielä saaneet paitojaan valmiiksi; yhteisneulontahan jatkuu vielä hyvän aikaa.
- Minulla on uusi rakkaus: Sanna Vatanen ja hänen virkatut moottorisahansa. Että voikin olla jotain niin mainiota! Pidin myös kovasti A-halliin rakennutusta seinästä, johon oli koottu Vatasen BÄÄ-kirjaprojektiin liittyviä suomenvilloja. Niitä sai hipistellä, hypistellä ja tutkailla vapaasti. Seinä oli kuin oodi suomenlampaan villalle, loistava oivalluksena ja toteutuksena.
- Tällä kertaa ehdimme testaamaan myös kuohuviinibaarin. Pisteet sille!


Minulla on huono tapa ostaa yksittäisiä vyyhdillisiä ihanuuksia. Se tarkoittaa, että minulla on kotona lankaa olemassa esim. huiviprojekteja varten, mutta esim. paitahankkeiden kohdalla omasta lankavarastosta ei ole kauheasti apua. Tein siksi etukäteen vähän listaa tulevista suuremmista projekteista ja niihin liittyvistä tarpeista ja päätin edetä hankinnoissani etukäteissuunnitelmien mukaan. Laskeskelin kestäväni myös pari hurahdusta. Vaikka kassiin kertyi niin harkittua kuin hurahdustakin, roti piti yllättävän hyvin. Siitäkö sitten johtuu, että täällä kotosalla mielen päällä kaihertaa muutama asia, joita olisin halunnut kotiuttaa, mutta sinne ne Tampereelle jäivät.

Jäivät kaihertamaan mieltä:
- Kässäkerho PomPomin Donegalit. Joko se ihan tummanharmaa tai vaaleampiharmaa sävy. Vaikka kuinka siinä Liinun kojun edessä mietin, en heti keksinyt, mitä voisin niistä neuloa.
- Snurre oli tuonut Tampereelle uuden merkkinsä, Liloun. Hypistelin etenkin Tweed Fingering Lilou´ta, jossa on samanlaista hauskaa tweed-nypykkää, kuin tuossa PomPomin Donegalissa. Tämäkin jää jatkoharkintaan; onneksi on verkkokauppa.
- Näin Hietalan Jonnalla aivan hillittömän hienon, puisen Succaplokin puikkomitan, jonka päätin ostaa myös itselleni, mutta niin se vain jäi tekemättä. Ja nyt harmittaa.


- Rintalan tilalta olisin halunnut ostaa kaiken kainuunharmaksen, mutta koska sitäkään varten ei ollut mallia mielessä, annoin olla. Ja siellä olisi ollut sitä Vatasen Bää-kirjaakin.
- Olisiko sittenkin pitänyt ostaa ne Frida´s Cornerin kärpässienikorvakorut? Tai Justiinat? Tai Kekkoset? Hurjan paljon läkähdyttävän upeita korvakoruja, onneksi löytyy myös Etsystä.
- Hupsistarallaan Terhin kanssa kohtasimme tosi huonoon saumaan. Ensi kerralla otetaan skumpat tai sufeet tai jotain. Ehkä jo kesällä Jyväskylässä? Nyt on meinaan latu aukaistu.

Sain messuilta juuri sitä, mitä lähdin hakemaan: lankaa. Bonuksena kohtasin upeita ihmisiä, sain nauttia hyvästä messuseurasta, nappasin jokusia ideoita hihaani ja fiilistelin loistavaa tunnelmaa, joka syntyy samat mielenkiinnonkohteet jakavien ihmisten joukossa. Ensi vuonna taas! Alla lankahankintani:

Harkitut:
- Malabrigo Mechitaa Lentävästä Lapasesta jo olemassa olevien lankojen kaveriksi. Mielessä siintää pusero, malli katsottu.
- Titityystä TukuWool Fingeringiä puseroa varten, siihenkin jo malli ja ohje valmiina odottamassa toimeentumista. Lisäksi kaksi vyyhtiä La Bien Aiméeta ihan vaan siksi, kun niitä nyt kerrankin oli käsillä ja saatavissa.
- Jotain vaalenpunaista. Siihen tarpeseen vyyhti Petrichor yarnsia Lanka-ideasta ja toinen Manos del Uruguayta muistaakseni Ekolikasta.

Hurahdukset:
- En kuollaksenikaan muista, mistä C-hallin lankamyyjältä ostin Malabrigon huikaisevan keltaista Riosia, Silmukastako? Kuolasin juuri tätä sävyä jo viime vuoden messuilla ja kun tällä kertaa riistin jopa yhden vyyhdin (vahingossa) sitä jo itselleen ostamassa olleelta naisihmiseltä, tulin siihen tulokseen, että lienee viisainta ostaa oma. Ostin kaksi, niin ei lopu heti kesken. Veikkaanpa neulovani pian siitä piposen.
- Jostain löysin myös Langin Donegalia, jota olen aina silloin tällöin haeskennellut.
- Pirtin Kehräämöllä oli pussitettuna lampaan kiharaista karvaa, ihanan harmaata kikkuraa. Ei haisuakaan, mitä sillä tehdään - möivät ilmeisesti tonttu-ukkojen partakarvoina, mutta semmoinen piti saada. Kaksi ja puoli euroa, kyllä siihen hintaan saa vähän jo hupattaakin.


Nyt sitten neulomaan hulluna. Minulla on yksi keskeneräinen, pian valmis työ ja toinen junassa aloitettu ongelmallisempi tapaus. Siihen mahtuisi kyllä jokunen uusi avaus, eikö vain?

PS. Blogger ei suostunut tekemään linkkejä. Siksi Terhiä, Sannaa ja Soilea ei ole linkitetty blogeihinsa. Pahoittelen.