8.4.2016

Kevättä pukkaa

Taivas täynnä lokkeja ja metsä peipposia. Ja se ääni! Ihan kuin yrittäisivät kertoa volyymilla, että hei, me tulimme nyt. Tekisi mieleni levittää tulijoille punainen matto. On meinaan odotettu.


Pöllöille voisin vinkata, että myyrissä riittää. Pikkupihani näyttää siltä, kuin joku maaurakoitsija olisi menettänyt järkensä ja riehaantunut kaivamaan kuoppaa kuopan perään. Jälki on niin hurjaa, että olen valmis kaivamaan pari vuotta sitten haudatun sotakirveeni ja lähtemään hurmeiselle kostoretkelle myyrien perään. Niille kun eivät ole sipulit riittäneet, vaan kaivuuhommissa on temmelletty myös omenapuun ja pionien juuristossa. Sitä mukaa, kun maa pukkaa vihreää pintaan, joku sissi käy narkauttamassa varret poikki ja kaivautuu maahan sipulin perään. Niin että pöllöt ja kaikki muut myyränpersot, tervetuloa, täällä riittää pikkupurtavaa!


Joku keväthullaannus on vallannut myös minut. Ette tule uskomaan silmiänne, jahka tekeillä oleva neule putoaa puikoilta. Siinä on harmaata hädin tuskin lainkaan! Oikeastaan rupeaa ihan jännittämään tämmöinen meno.

28.3.2016

Räsymattoraitaa

Lankojen kanssa on vieläkin jokseenkin matalat tunnelmat, joten päätin kääntyä kankaiden puoleen. Se osoittautui toimivaksi ratkaisuksi: niin kone, kaava kuin kaikki muukin ompeluun liittyvä sujui kuin rasvattu. Paitsi että onhan nuo olkapääreiät äkkiseltään hiukan oudot.


Malli: Sporty Summer (t-paita) Ottobre woman 2/2016. 
Kangas: Mummolan tuntu -joustotrikoo Verson puodista. Kangas on hankittu viime vuonna, ei taida nyt just löytyä kaupoilta.
Muokkaukset: Hihat ja helma on pidennetty mekkomittaan. En kantannut resoria päälle, kuten ohjeessa, vaan piilotin sen alle niin, että hitunen saattaa mustaa kurkistaa noista olkapäärei´istä sekä kaula-aukosta.


Mietin pitkään, että ovatko tuommoiset olkapääsysteemit turhan teinit näin rouvasihmisen ylle, mutta kun näin eräässä putiikissa pari kasikymppistä daamia sovittelemassa vastaavia reikätunikoita, tuumasin, että tokkopa ovat sitten minullekaan liian nuorekas valinta. Daameilla tunikat näyttivät hyviltä, minä sen sijaan hätkähdän joka kerta ohittaessani peilin. Että saa nyt sitten nähdä.


Lanka-asioissa olen tullut siihen tulokseen, että vuoden alussa aloitetulla neuloskellaanpa-lankoja-omasta-kaapista-vähemmäksi -projektilla on sormensa pelissä massiivisen neulemasennukseni kanssa. Tajusin nimittäin, että neulotuttaa, jonon mallit syyhyttävät ja kaikki on mitä parhaiten aina siihen hetkeen saakka, kun avaan lankakaappini oven ja totean, että a) olisi malliin kivaa lankaa, mutta sitä ei ole tarpeeksi tai b) mulla ei ole mitään kivaa lankaa suunnittelemaani malliin. Molempien vaihtoehtojen jälkeen inspiraatiolta katoaa pohja pois. Tunnustan siis suoraan ja rehdisti, että tämän neulojan onni ja autuus vaati parin kerän pikkiriikkistä nettitilausta, minkä lisäksi saatan pyörähtää paikallisessa tarkistamassa Louhittaren Luolan lankojen väritilanteen.

PS. Lumikelloja bongattu pihassa! Sekä joku pieni ihana alku, jonka Myyrä N. Kutale oli haukannut poikki. Että se ruoja jaksaa.

20.3.2016

Virkkauskauden avaus

Ensin olen miltei kuukauden hissuksiin ja sitten säikäytän teidät postaamalla peräti kahtena päivänä perätysten. Aijai, millaista säännöttömyyttä ja kurin puutetta täällä ilmenee! Puolustaudun sillä, että nyt olisi valmista ja minulla vetää veri jo muihin hommiin.


Malli: Market day, virkattu kassi. Ilmainen ohje Drops Designin sivuilla (täällä)
Langat: Omia vyötteettömiä jemmalankoja. Lisäksi jouduin kaupoille mustan langan loppumisen takia ja ostin kahtakin eri sortimenttia Novitalta. Langat on käytetty kaksin-, osa jopa kolminkertaisena.
Koukkunen oli peräti 5,0 mm.


Minulla on siis uusi virkattu kauppakassi. Keväällä tekee aina mieli vimmatusti virkata, mutta kyllä tämän kassin aloitus taitaa liittyä enemmän pään nollaukseen kuin kevääseen. Neuleet eivät sujuneet ja jotainhan naisen on pakko tehdä, eikö niin? En ollut ihan uskollinen ohjeelle; meillä on miehen kanssa edelleen Game of Thrones -maratooni kesken eikä siinä kaiken miekkailun ja tappamisen lomassa joutanut kaavioita katselemaan. Eli kuviot ovat sitä sun tätä, mutta silmukkamäärissä ja muissa perusasioissa ohjetta on seurattu kiltisti. Ompelin laukkuun pellavasta vuorin ja hihnat ovat armeijakaupasta hankittuja mitä-lie-nahkaremeleitä. Valmiin kassin tuntuma on makuuni hitusen liian rento; pienempi koukku ja napakampi ote olisivat saattaneet tuoda kassiin lisää jämäkkyyttä. Olen silti toiveikas: viime kesänä valmistunut Vasarely-laukku on ollut kovasti mieluisa ja selvästi kaivannut kaltaistaan kaveria. Jospa se olisi tässä.

Tänään on virvottu ja varvottu ja osoitettu valtaisaa tahdon lujuutta. Olen ollut karkkilakossa pian nelisen viikkoa ja ilmeisesti jokin kriittinen raja on ylitetty, koska suklaamunat ovat saaneet olla puolestani rauhassa. Nyt, kun suklaatesti on selätetty, voisin kokeilla vaikkapa neuloa. Josko se jo sujuisi?

19.3.2016

Ruusuja ja mammanpoikia

Husqvarnani on edelleen huonossa hapessa, mutta niin vain sain sinnillä pakerrettua ompelukseni loppuun. Ongelmien takia en uskaltanut ajatellakaan kaksoisneulaa, joten viimeistelypuoli ei ole ihan sellainen, kuin mitä toivoisin, mutta tällä mennään. Ainakin siihen saakka, kunnes Huskyni on taas vedossa.


Löysin viime kesänä Eurokankaan palalaareista mellevää kukikasta joustokangasta, jota kotiutuin peräti kahdessa eri värissä. Jos kangas ei ole scubaa, niin ainakin se on hyvin lähellä sitä. Tarkemmalla tutkiskelulla huomasin, että kuviot eivät mene kankaassa symmetrisesti, vaan pikemminkin päin vastoin ja kankaat hautautuivat muiden töiden alle. Nyt kevään korvilla kukkakangas palasi mielen päälle ja ajattelin testata sillä viime vuotista Ottobre womanin kaavaa "Sporty shape" lehdestä 2/2015.

Itse kaava on hyvä. Jätin vyötärösaumat pois samoin kuin vetoketjun. Voimakaskuvioinen kangas ei varmasti ole tälle mallille se paras vaihtoehto, koska niin etu- kuin takakappalekin koostuu useammasta osasta, mikä tekee kuvioiden kohdistamisesta aika haastavaa ja toisaalta rikkoo kuvion. Tiesin jo aloittaessani, etten saa tällä kankaalla kuvioita natsaamaan, mutta päätin silti ryhtyä toimeen. Koetin katsoa kuvion keskikohtaa niin, että saisin kaula-aukon ympärille kukkaköynnöstä ja että seuraava kuvio kiertyisi suurin pirtein napa-alueelta sivuille, mutta siihenpä ne kohdistukset sitten jäivät. Ommellessa symmetrian puute ja kohdistuongelmat ottivat aika tavalla pattiin, mutta sitten totesin, että eiköhän tästä ihan kelpo tunikamekkonen saada, vaikka toisessa kainalossa onkin ruusu ja toisessa ei. Kuvissa tosin kainalossa ovat mamman omat pojat.


Vaikka edellisen postauksen Aku Ankka -tunnelma alkaakin pikku hiljaa rakoilla, olen ollut käsityörintamalla jokseenkin varovainen yhtä aktiivisesti etenevää virkkaustyötä lukuunottamatta. Sen sijaan olen lukenut jälkijunassa Marie Kondon Konmari-siivouskirjaa ja katsellut huusholliani "sillä silmällä". Tänään näin ensimmäiset mustavarikset täällä Oulussa ja niiden innoittamana kävin pihamaalla tarkistamassa, josko lumikellotkin jo, mutta ei ihan vielä. Kohta. Orastava siivousvimma, muuttolinnut ja lumen hupeneminen kukkapenkistä ovat juuri nyt parasta, mitä tiedän. Ja tuo valo!


12.3.2016

Mäntti maaliskuu

Täällä ei luonnistu mikään. Olen oman elämäni Aku Ankka ja taivallan harrastusrintamalla katastrofista toiseen. Mikä lie narsismikin kohottelee päätään, kun tuli tarve tulla tänne huutelemaan siltä varalta, josko joku kaipaisi.


Kuukauden mittaiseksi venähtänyt blogitauko oli vahinko. Raskas työrupeama verotti käsityöaikaa ja nyt jälkiviisaana voisin todeta, että käsillä olevat projektit eivät olleet ajankohtaan nähden suosiollisia. Eivät ole edelleenkään. Pitsineuletakin tekeleeni on kuolettavan tylsä; Luoja yksin tietää saanko sitä koskaan valmiiksi. Nappasin sille kirittäjäksi Stephen Westin simppelin Briochevron Cowlin, mutta sekin projekti on takunnut alusta lähtien. Ensimmäisestä versiosta tuli minun langoillani liian leveä ja jouduin purkamaan. Sitten tuumasin silmukkamääriä, jotta kuvio toistuisi kolmen sijasta kahtena. Kun koko miellytti, rupesin tekemään virheitä ja kuten tiedätte, patentin purkaminen ja virheiden korjaaminen on ihan murhaa. Olen siis käytännössä käyttänyt vähät neuleaikani itkupotkuraivareihin.

Sitten muistin, että minullahan on ompelukone. Ja hiihtoloma käsillä. Levittelin kankaitani ja palauttelin mieliin ompelujonossa olevia malleja. Tunnelmat olivat nousujohteiset. Koska ompelukoneelle on ollut jonoa, pääsin itse polkimiin vasta loman viimeisinä päivinä ja annas olla, kone meni rikki. Huutelin jo viikolla FB:n ompeluryhmässä pikkuvikojen takia, mutta nyt taitaa sitten olla kyse isommasta vaivasta. Kone katkoo lankaa niin tiuhaan, ettei ompelusta meinaa tulla mitään. Tätä ennen olin tietysti jo havainnut, että valitsemassani kankaassa on kaikenlaista ongelmaa ja että mekosta tuskin tulee koskaan pitomekkoa ja että ompelu oli lässähtänyt pelkäksi kaavan testaukseksi. Ja tietenkään tuttu korjaaja ei vastannut puhelimeen, jotta vian olisi saanut kartoitettua ja korjattua nopeasti.


Jos olisin yhtään viisaampi ihminen, saattaisin ymmärtää vaihtaa harrastuksia. Sen sijaan olen pyöritellyt erästä kirpputorilta ostettua kirjoneulepaitaa käsissäni ja tuumaillut, josko tekisin sille jotain. Luvassa siis mitä todennäköisimmin uudet itkupotkuraivarit. Jos minusta ei kuulu, onneni ei ole kääntynyt.