6.4.2015

Aurinkoa, kiitos

Neiti Keväällä on selkeästi käynnistymisvaikeuksia. Päätin vähän jelpata raukkaa valitsemalla koukulle semmoisia värejä, että jo nyt on kumma, jos ei rähmät lähde silmistä ja mieli virkisty. Pitäisi joutua töihin, hei! Orvokeilla, muurahaisilla, hämähäkillä ja leppäkertulla on silmään viilattu olo, kun ensin houkutellaan auringolla ulos lämpöön ja heti seuraavana päivänä viskotaan taas räntää naamalle. Että kyllä se voisi nyt riittää. Se räntä.

4.4.2015

Trikootestiä edelleen

Toivotin jo hyvää pääsiäistä, mutta täällä sitä taas ollaan huutelemassa. Seikkailuni joustavien kankaiden maailmassa on edennyt. Todistuskappaleita alla olevissa hätäisissä kännykkäräpsyissä.


Housut muuten jees, mutta vaativat näköjään leveämpää kuminauhaa vyötäröilleen, kuin mitä minulla oli. Puserosta olen sen sijaan vilpittömän ylpeä, sillä vielä eilen illalla se oli menossa roskiin kupruilevien raglansaumojen ja huonon ompelujäljen takia. Onneksi tytär on laihaa tekoa; kesti leikata rumasti peitetikatut saumakohdat kokonaan pois ja aloittaa alusta. Nukutun yön ja aika monen testitilkun jälkeen homma sujui niin hyvin, että paita pääsee pitoon. 

Lankalauantain kunniaksi loppuilta virkataan. Ja hei, täällä näkyi tänään jo leppäkerttu liikenteessä!

2.4.2015

Täältä pesee

Vaikka taivaalle ilmeisesti maailman tappiin asti majoittunut harmaa pilvimassa ei ota lähteäkseen, on olemassa tahoja, jotka eivät räntäsateista hätkähdä.

Sipulikukat ja sinivuokot uhmaavat pakkasta ja lumimyräköitä. Kasvuvauhti on hieman takatalvesta hyytynyt, mutta äskeinen kierros pihamaalla osoitti, että ensimmäiset siniset kukat aukeavat kohta. Ilmiselvää sissiainesta.

Näiden kuvien myötä toivotan teille kaikille mitä parhainta pääsiäistä! Täällä on ladattu kaapit täyteen ruokaa ja nostettu ompelukone pöydälle. Sur sur.

31.3.2015

Pilven hattaralla

Pikkuneidin villapaita on valmis. Ihan se on ookoo, vaikka siinä sitä äitien rakastamaa kasvunvaraa jonkin verran onkin.


Malli: Peacock vest, suunnittelija Cecilie Dam Bertelsen (Ravelryssä täällä)
Lanka: Dropsin Karisma, noin kerä kutakin väriä (joitakin sävyjä, kuten vaaleinta punaista meni reilu kerä ja vastaavasti toisia, kuten valkoista, vajaa kerä)
Puikot: 4,0 mm kaula-aukossa ja hihoissa, kroppapuoli meni 4,5 mm:llä.
Yllätysbonus: Löytyipä sitten vihdoinkin lanka, joka ei kutita kuopustani. Liput salkoon ja räikät pyörimään!


Ohje on kirjoitettu liiviksi ja kaula-aukkoon on kirjoitettu taakse nappi renksuineen. Minä näin mallin aika pian täysmittaisena villapaitana ilman mitään krumeluureja. Lisäsin ohjeen suurimpaan kokoon yhden kuviokerran verran silmukoita, koska tyttäreni on ikäisekseen kookas. Näköjään Tanskassa ollaan pitkälti samoissa mitoissa, sillä paita olisi ollut ihan hyvä ilmankin. Jätin kaula-aukon aika avaraksi, jottei vekara pääse moittimaan paitaa siitä, että kaulaa kutisee, puristaa tai muuten vaan ahdistaa. Tuli aika bueno.

26.3.2015

Oppia ikä kaikki

Esikoinen ilmoitti haluavansa ommella. Mikäpä siinä, hyvä ajatus, voin opettaa. Päätin kuitenkin istahtaa ensin itse "koulunpenkille" verestämään taitojani, sillä lasta kiinnosti nimenomaan trikoon ompelu ja minun maailmankuvassani "trikoo" tarkoittaa ompeluasioissa aika pitkälle samaa kuin "epäonnistumisen riski 100 %". Ensimmäisen oppitunnin aiheena oli pipo.


Siunattu internet. Minä todella opiskelin aihetta ja siinä opiskellessani löysin erittäin pätevät ohjeet siihen, miten teen ihan normitrikoopipoon kaavat. Tein kaavat koko pesueelle. Ompeluohjeiden osalta tuumasin, että kaksi saumaa on liikaa, jos kerta peruspipoa tehdään ja virittelin oman tyylini omella Sadunhohteinen -blogin kuvallisen tutoriaalin pohjalta. Siellä on muuten käytössä myös tuo Mallikelpoinen -blogin loistava kaavoitusohje. Sitten perehdyin kerrankin ompelukoneeni asetuksiin ja kaikkiin hienouksiin, ennen kuin aloin ommella. Kankaat valitsin sillä periaatteella, että jälkeenpäin ei itkeskellä eli ruminta ja halvinta, mitä kaapeista löytyy.

Ihan ensimmäinen trikoopiponi onnistui heti. Se on tuo vihreä-valko-raidallinen tuossa yläkuvassa. Hifistelin jo ompeluvaiheessa sivusaumaan upotetun koristenauhan verran. Näyttää muka joltain merkiltä (heh). Koska kaikki oli sujunut siihen asti kuin elokuvissa, päätin testata valmiissa pipossa vielä kiinnisilitettävää glitterkoristetta, jonka leikkasin irti (piparimuotti taas!) joskus jostain hankkimastani glitterliima-arkista. Ja arvatkaapa mitä? Kuopus, jonka mitoilla pipon ompelin, sanoi kerrankin ensireaktionaan, että "Hyvä!". Olin niin liekeissä, että ompelin vielä yhden pipon siipallekin, eikä mennyt pieleen sekään.


Humaltauneena valtavasta trikoo-flowstani keksin vielä illalla kokeilla applikointia yhteen pipoon. Kuvan kissa on vanhasta Henkka&Maukka -teepaidasta, enkä hoksannut kokemattomuuttani, että se on liian iso ja ehkäpä myös hivenen liian jäykkä pipoon asetettavaksi. Vaikka pipo näyttää hauskalta, se ei lähde laskeutumaan päälaelta samoin kuin päivällä aiemmin ompelemani. Kissa nousee liian ylös. Tuosta applikointijäljestäkin voidaan olla montaa mieltä, mutta puolustaudun sillä, etten ole mokomaa harrastanut ehkä viiteentoista vuoteen.

Ja kyllä, esikoinen ompeli illalla yhden pipon. Hänkin oli erittäin tyytyväinen.