14.8.2017

Ranunculus

Tämä tarina alkoi Midsummer Haze -huivista, jota varten erehdyin ostamaan Lankamaailman alesta Onion Mohair&Wool -lankaa. Erehdyin siksi, että onnistuin hämmästyksekseni hankkimaan tavaraa, jota en uskonut olevan olemassakaan: lanka kutitutti, kynsitytti ja raavitutti ihollani, joka yleensä on kestänyt mitä tahansa. Huivi meni purkuun ja langalle piti keksiä sellaista käyttöä, jossa se ei pääsisi juurikaan kosketuksiin ihon kanssa. Siitä se sitten lähti. Ajattelin, että joku löysä paituli, jota pidetään jonkin toisen vaatten päällä, voisi toimia.


Malli: Ranunculus, suunnittelija Midori Hirose (Raverly link)
Lanka: Onion Mohair&Wool, 3 kerää
Puikkoset: 5,0 mm
Päällimmäisin ajatus: No, tulipahan tehtyä.

Onnistuin sitten valitsemaan todella löysän mallin. Ja vielä lyhytkin siitä tuli, vaikka jatkoin ohjeen mittaa jonkin verran. Tämä Ranunculus on juuri sellainen paidan malli, jota en oikeastaan tajua ollenkaan. Nämä lyhyet ja leveät härpäkkeet näyttävät ihanilta Ravelryn ja IG:n kuvissa, mutta livenä tällaisen täti-ihmisen päällä homma heiluu naurettavan ja säälittävän rajamailla. Ilmeisesti tämmöisiä pidetään löysien mekkojen kanssa; näin ainakin niissä somen kuvissa, joita minä olen ihastellut. Minä en juuri mekkoja käytä, löysiä varsinkaan, mutta ajattelin silti antaa Ranunculukselle mahdollisuuden, sillä kerrospukeutumisesta minä pidän ja tämmöinen outo pörrö saattaisi ihan hyvin toimia parin eri mittaisen paidan päällä liehumassa. Onpahan kerrankin jotain uutta ja eksoottista meikäläisenkin vaatekaapissa.


En tehnyt ohjeeseen muita muutoksia kuin vartalon sileään osaan nelisen senttiä lisää mittaa ja samoin helman resorikin on himpun verran ohjeen suositusta pidempi. Näin isolle naiselle jokunen sentti lisää ei olisi haitannut, mutta vaatteen luonne siinä olisi saattanut muuksi muuttua. Tein kaula-aukon silmukat todella löysiksi, koska toivoin kaula-aukon valahtavan niin alas, ettei neule joutuisi kovin helposti kosketuksiin kaulan ihon kanssa, mutta ihan en siinä onnistunut. Kuvissa kaula-aukon reuna näyttää epäsiistiltä ja taidan siistiä sen vielä virkkuukoukun kanssa ennen varsinaista käyttöön ottoa. Hihat olivat sellaisia viipokkaita, että kiersin hihansuut jo virkkaamalla saadakseni hihan muodon pyöreämmäksi.


Ostin lankaa alunperin kaksi kerää. Hain toiset kaksi lisää, eli yksi kerä jäi. Tekisi mieli ihan vimmatusti neuloa siitä viimeisestä kerästä pörröpipo, mutta kutinapuoli epäilyttää. Saas nähdä. Tuo langan siniseen taittava väri vaan on jotenkin niin hieno, että en haluaisi kerän unohtuvan kummalankojen surulliseen joukkoon. Itse asiassa huomaan tässä tuumailevani, että pitäisiköhän tempaista ja ostaa syksyn päälle jotain sinistä (hui) merinoa vaikka paitaa tai huivia varten... Kovin on outoja mielihaluja liikenteessä, huomaan. Nyt pitää olla tarkkana, että joku roti säilyy. Onneksi on jo uutta mustanharmaata puikoilla!

7.8.2017

Maltti ja harkinta

Tiedän, että otsikko kuulostaa halpahintaiselta Jane Austen -kopiolta, mutta mennään sillä silti. Maltti ja harkinta - tai pikemminkin niiden puute - on nimittäin ollut elämäni kantava teema käsityötaiteen saralla ja tänä kesänä eri toten.


Kaikesta tästä puhuminen on tietysti jokseenkin kiusallista, koska toki haluaisin antaa itsestäni jämptin ja tarkan naisihmisen kuvan. Toisaalta blogiani pidempään seuranneet lienevät huomanneet, että fiilispohjalta mennään niin hyvässä kuin pahassa. Kyse on ehkä temperamentti - ja luonneasioista. Kun neulotuttaa, haluan neuloa, enkä vätystellä mallitilkun kanssa. Olen huomannut kestäväni jopa purkamista ja useampia aloituksia paremmin kuin yhden pikkiriikkisen mallitilkun neulomista, kostuttamista ja kuivattelua. Minulla ei yleensä ole malttia odottaa seuraavaan päivään, jotta pääsisin kaupoille ostamaan oikeaa puikkokokoa tai sitä työhöni paremmin sopivaa lankaa. Aloitan niillä, mitä on ja heti. Silläkin uhalla, että purkuun menee. Ja lankakaupoilla minulla on harvoin aivan tarkasti tiedossani, mitä aion neuloa: minä hipellän lankoja ja ostan sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu ja näyttää hyvälle. Hyvin on lankaa saanut neulotuksi silläkin tavalla ja tällä ollaan pärjätty. Mutta viime aikoina nämä vinkeeni ovat alkaneet jossain määrin kiusata. Vähäinen neulonta-aikani tuntuu tuhrautuvan enimmäkseen väärien valintojen korjaamiseen, purkamiseen ja paikkailuun. Tänä kesänä valmistuneet neuleet ovat laskettavissa yhden käden sormin. Sellainenkin käsi riittää, jossa ei ole kaikki viisi sormea tallella.


Joku aika sitten aloittamani Joji Locatellin Midsummer Haze -huivini tuskin valmistuu ihan heti, sillä aloitin väärällä langalla. Ihastuin väriin. Ja koska olin jo ajatellut haluavani huiviini mohairia, riitti, että lanka oli harmaata, edullista ja että siinä oli mohairia. Huivi oli pitkälti yli puolen välin, kun oli pakko lopettaa. Tajusin toki jo ostaessani, että lanka tuntui mohairista huolimatta (mukana oli 50% villaa) karkealta, mutta ostin silti (!). En yleensä kutise, mutta Onionin mohairvilla tuntui alusta asti kaulan iholla hankalalta. Lanka ei myöskään tehnyt oikeutta huivin pitsikuviolle. Kesti kuitenkin siis yli puolen välin huivia, ennen kuin minulla oli malttia miettiä asiaa rauhallisesti. Olisin voinut miettiä asian loppuun saakka jo ostopäätöstä tehdessäni, jos en olisi niin koheli. Jos malttaisin käyttää nuppilihastani kiireettä ennen neuletyöhön ryhtymistä, välttyisin monelta murheelta. Esimerkiksi tämä kuvissa näkyvä huivi olisi mielestäni vieläkin kauniimpi, mikäli olisin käyttänyt reunaan mohairia vain yksinkertaisena. Koetin olla kerrankin harkitseva, mutta en tälläkään kertaa miettinyt loppuun asti. Pelotti kait jättää kaikki reilusti yli 1200 reunasilmukkaa ohuen mohairsäiken varaan ja tein siksi tuplana. Mutta ulkonäöllisesti kevyempi ratkaisu olisi ollut - uskon - parempi. Ei minulla käynyt kolikon toinen puoli mielessäkään, ennen kuin olin tehnyt viheliäistä picot bind offia sen verran pitkälle, ettei minussa ollut enää naista purkamaan.


Malli: Knit´n slide, suunnittelija Stephen West (klik)
Langat kaikenmaailman ihanuuksia (Hedgehog Fibers, Walk Collection, Qing Fibre). Ideana oli lähteä siililangan Typewriter -sävyllä ja päätyä saman langan mustanharmaaseen Graphiteen - feidata, niin kuin nykyään on peräti trendikästä.
Puikkoset: 3,5 mm. Yhdet puiset KnitProt katkesivat, peijooni sentään.
Lopputulos: Yllättävän toimiva, vaikka on ehkä himpun verran turhan gootti. Se on tuo pikimusta kaksinkertainen Austermannin mohairsilkki tuossa reunassa, mikä sen tekee.


Huivistahan piti tulla väreiltään köyhä valko-musta-harmaa ryyditettynä joillakin speckleillä, mitä noissa langoissa nyt on. Tummasävyiset QingFibren Panda ja siililangan NightRide sisälsivät kuitenkin niin paljon värikkäitä roiskeita, että ei tästä nyt sitten mikään sumuun sulautumishuivi tullut. Vaikka lopputulos onkin minusta aika hieno, se on jälleen jonkinlainen esimerkki siitä, että minulla pukkaa lopputulos olemaan jotain muuta kuin mikä tarkoitus alunperin oli. Lopusta puheenollen: en tutkinut ohjetta sen kummemmin etukäteen (en tietenkään) ja oli melkoinen järkytys tajuta, että lopussa puikoilla on todellakin 1231 silmukkaa. Siis tässä pienemmässä koossa. Soile kyllä varoitteli minua etukäteen, mutta tietysti se meni enimmäkseen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta nytpähän tiedän.

Laitoin muuten uuden neuleen puikoille. Liikoja harkitsematta. Kyllä minä vielä joskus muutun. Ehkä.

26.7.2017

Erittäin harmaata

Oi, tätä suven pitoa. Päätä on nollattu ihan urakalla, jopa täällä blogin puolella, ja hiljaista on piisannut. Lienee viisainta ilmoittautua; minut voi edelleen laskea neulojien heimoon. Ja vaikka se niin kamalalta kuulostaakin, niin hiukan on jo pitänyt miettiä syksyä. Siitäkin huolimatta, että mittari näyttää tänään plus 25 astetta. Vihdoinkin.


Aloitin kuvissa näkyvän keskeneräisen Knit ´n´ Slide -huivin matkalla Jyväskylän neulefestareille bussissa. Tämä oli siis ns. matkaneuleeni. Koska toinen nimeni on Aku Ankka, huomasin jo vartin päästä startista, että otin vääränväriset langat mukaan. Ei tullut kauheasti neulottua ja sekin vähä meni purkuun. En voi kehua, että huivin nykyisetkään värisävyt aiheuttaisivat minussa suurempia värinöitä, mutta aion neuloa sen loppuun jetsulleen tämmöisenä, koska tarve. Haluan ankeuttajasävyjä, kummallista ruskeaa ja mustaa, jota vaatekaappiini kuuluu aika tavalla. Koko ajan on valtava himo pohtia huiviin keltaista, vaaleanpunaista tai jotain yksisarvissateenkaariponilankaa reunusta varten, mutta aion vetää tyynesti harmaanmustalla. Vaikka hampaat irvessä. Tylsällä ihmisellä voi olla tylsiä päiviä varten tylsähkö tai ainakin sellaiseksi aiottu huivi.


Mielen päällä polttelee myös Jyväskylän festareille julkaistu kesäinen, Joji Locatellin suunnittelema Midsummer Haze, jonka ajattelin kyllä neuloa mohairista. Harmaasta mohairista. Onionin langat ovat minulle aivan uusi tuttavuus ja on mielenkiintoista nähdä, miten tuo sarjan mohair käyttäytyy. Lankamaailmassa asioidessa iski jonkinlainen Sulo Vilén -kohtaus, sillä alesta löytyi sopivaa lankaa myös Leila Raaben Deschain -paituliin. Ensimmäinen erähän Deschainin ja minun välillä päättyi katkeraan tappioon ja paita meni purkuun, mutta nyt on villaa kehissä ja jopa sen verran, että aivan napamittaan ei tarvitse tyytyä. Sanomattakin lienee selvää, että sekin lanka on iloista tummanharmaata.


Nyt äkkiä ulos neulomaan, ennen kuin helle loppuu! Hopi hopi.

8.7.2017

Lystin pidossa

Jyväskylän neulefestarit on kuin neulojan joulu. Lahjat toki pitää ostaa itse, mutta niin se minun iässäni taitaa muutenkin olla. Ja hyvänen aika, että olikin ostettavaa, ihanuutta ja kaikenlaista silmäkarkkia tarjolla. Ja oppiakin vielä! Aika kului ja lystiä piisasi niin, että en muistanut ottaa kuvia juuri ollenkaan. Pahoittelen leväperäisyyttäni.




Olin paikalla torstai-iltapäivästä perjantai-iltaan. Kurssien osalta kävi tänä vuonna sikäli kehno flaksi, että mieluisimmat sijoittuivat hankaliin, jopa minulle mahdottomiin ajankohtiin tai sitten ne myytiin loppuun jo ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Ostin paremman puutteessa - niin luulin - paikan perjantaiaamuun Joji Locatellin Approach to Sweater Design -kurssille, vaikka minulla ei ole haaveita paitasuunnittelijan urasta enkä etukäteen ajateltuna kokenut suuria intohimoja aiheeseen. Tuumasin vain, että itse suunnitteluprosessin tuntemisesta saattaisi olla hyötyä. Ja kuinkas kävikään? Kurssi oli niin mainio, että uskon - jos en nyt ihan suunnittelevani - niin ainakin muokkaavani valmiita paitaohjeita itselleni sopivammaksi tämän jälkeen ihan eri fiksusti. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut oikeastaan ostaa Jojilta jokin toisenkin kurssin, sen verran hyviä vinkkejä ja selväjärkistä oppia oli tarjolla. Fanikuvaa en jäänyt jonottamaan, sillä minulla oli jo kiire tekemään hankintoja.
Olin suunnitellut etukäteen hankkivani yhdet paitalangat sekä sekalaisen joukon huivilankoja. Lisäksi haaveilin trendikkäästi sukka-blankista. Paitalangat jäivät hankkimatta, mutta huivilangoissa kärsin katkeraa runsauden pulaa. Tehdä nyt valintoja, kun voisi ottaa käytännössä miltei kaiken joka kojulta. Loppupeleissä matkaani tarttui jokunen Walk Collectionin vyyhti ja pari lisää Primrose Yarnsilta (lankakauppa Ilon koju). Varsinainen kuumotuksen kohde etukäteen oli Qinq Fibre, josta ostin alla näkyvät ihanuudet. Voi sentään!




Jostain syystä vanha ja pitkään paitsiossa ollut suosikkini, vihreä, nostatti kovasti mielihaluja. Yllä näkyvän Qing Fibren vyyhdin lisäksi toinen Primrose Yarnsin ostoksistani oli vihreäsävyinen (alla jo kerittynä ja työn touhussa). Kaiken huippuna Petrichor Yarnsin osastolta minulle suorastaan karjui mintunvihreä mohairpallero, joka ei jättänyt rauhaan. Pitkällisen taistelun jälkeen minun oli luovutettava ja haettava se mukaani, vaikka sen ostoksen kanssa totisesti puhui enemmän tunne kuin järki. Mutta jestas, että se on ihana! Olen ihan in love.


Sukka-blankin löysin Ilulta. Kuten tiedätte, olen maailman ehkä vastentahtoisin sukanneuloja, joten sitä sukkaparia odotellessa kenekään ei kannata pidättää hengitystään. Uteliaisuuttani sorruin myös yhteen La Fée Filin gradienttipalleroon. Se mahtaa olla mintunvihreän mohairin lisäksi ainoa yllätyshankinta, mutta enköhän minä sillekin käyttöä keksi. Laitan kuvia näistä, kunhan saan ne joskus puikoille.

Lopuksi pitää vielä hehkuttaa Titityyn siililankaseinää. Semmoinen oli ilmestynyt talven aikana lankakaupan takahuoneeseen vastapäätä komeaa Holst Garn -rivistöä. Tuumattiin Soilen kanssa, että huoneeseen tarvittaisiin oikeastaan nojatuoli tai jokin muu istuin. Siinä voisi istahtaa keskellä tilaa kuin taidemuseossa ja arpoa vuoroin Holsteja, vuoroin Hedgehoggeja ja pohtia värivalintoja. Se nimittäin ottaa aikaa.


Loppuaatokset:

- Jos ja kun festivaalit tästä jatkuvat (jatkuvathan?!), niin pitäisiköhän sitä festata meikäläiselläkin enemmän kuin tähän asti. Useampia kursseja?
- Jos ikinä saan enää yhdetkään sukat neulottua, niin ne voisivat tulla juuri tuosta blankista. Kutkuttaa melkoisesti uteliaisuutta tuommoinen kangassuikero.
- Hiukan jäi kaivelemaan se Louhittaren Luolan pörröinen alpakka. Olisiko pitänyt?

Niin ja saako lähettää terveisiä? Terveisiä kaikille juttukumppaneille ja seuranaisille ja hihasta nykässeille. Ja tietysti iso kiitos kaikille heille, jotka festivaaleja ovat ja olivat tekemässä. Kyllä kelpasi.

3.7.2017

Pussihukka ja muita pussukoita


En tiedä, rohkeneeko tätä tunnustaakaan, mutta aion silti sanoa: minulla ei ole koskaan tätä ennen ollut ns. projektipussukkaa. Ei, vaikka olen yrittänyt esittää täällä blogissa vakavasti otettavaa neuleharrastajaa jo vuosikaudet. Mutta älkää huoliko, nyt on puute korjattu. Minulla on niitä neljä. Neljä!


Olen tosiaan ihan juntti näissä neulojien accessories -asioissa. Kiepsautan silmukkamerkit värikkäistä langanpätkistä, projekteja säilön ja kanniskelen vaikka muovipusseissa enkä omista esimerkiksi vaihtopäisiä puikkoja. Olen odottanut tuskanhiki otsalla sitä hetkeä, että joku poloinen erehtyy pyytämään Instassa minua esittelemään käsityöpussukkani sisältöä sievine saksineen, mittanauhoineen ja puikkomittoineen. Älkää pyytäkö, ei minulla ole sellaista. Kaikki tykötarpeeni ovat hujan hajan milloin missäkin eivätkä ne missään nimessä ole "sieviä". Asia on alkanut jossain määrin kiusaamaan minua ja ostin jopa pussillisen somia ja värikkäitä silmukkamerkkejä. Juuri sellaisia, mitä Stephen West säilyttää kengissään, mutta hukkasin silmukkapaketin ennen kuin ehdin ottaa merkit käyttöön. Tietysti. Niin pieni paketti, niin tohelo nainen. Minusta ei taida olla salonkikelpoiseksi.


Palatakseni pussukoihin: lopputuotteeksi asti eteni kaksi pienempää ja kaksi keskisarjan yksilöä. Pienempään mahtuu vaikkapa pipo- tai sukkaprojekti (ai, että tämä jaksaa naurattaa minua - sukkaprojekti, minulla!) ja isompaan huivi. Pussukoiden teko oli uskomattoman helppoa. Olin kuvitellut sen jotenkin paljon vaikeammaksi ja vetoketjun ompelua pidin lähestulkoon mahdottomana tehtävänä, mutta totesin aika pian olleeni vähintäänkin naurettava aatoksineni. Ei kuulkaa, Hipun ohjeella pussukoita syntyy kuin liukuhihnalta. Jos on jossakin olemassa vielä joku toinen onneton projetipussukaton neuloja, niin älä enää emmi, nyt pussukka-asiat kuntoon.


Käytin kankaina omia varastoja. Yllä oleva froteekangas oli joskus Vero Modan hame, ruskeasävyisen saksin jostakin retroverhosta ja valkoinen kangas on napakkaa, vanhaa, laadukasta pellavaa (mikä lie laudevaate). Koska olen hieman kuumissani parin viikon päästä käynnistyvästä Game of Thronesin seiskakaudesta, piti mustasta sametista askarrella oikea hurjasusi ja Suomen säihin aina sopiva teksti. Kukikkaaseen pussiin lisäsin mittanauhaa tuumissa ja vetoketjun vetimeen Succaplockin puikkomitan koolle 3 ja 3,5 mm. Ruskealla ristillä koristeltu pellavapussi ommeltiin First Aid -teemalla; siitä voisi vaikkapa tulla joskus pussukka sieville saksille ja muulle tarpeelliselle tilpehöörille. Sillä tokihan olisi helpompaa, jos kaikki tykötarpeet olisivat käsillä erityisessä hätäapupussukassa.


Joku uusista pussukoistani pääsee jo tällä viikolla lauteille ja retkiseuraksi Jyväskylään, on meinaan neulefestaria ja bussineulontaa luvassa. Reissuneule on vielä tosin päättämättä. Festarisuunnitelmissa on yksi Joji Locatellin kurssi, yleistä pyörimistä tapahtumapaikalla sekä todennäköinen konkurssi markkina-alueella. Muutoin neuleteemaiset uutiset tästä osoitteesta ovat äkkiä kerrotut: löysin kesken olevan briossihuivini (jippii!) ja pääsin lentokoneeseen ja vielä takaisinkin pyöröpuikkoineni. Lisäksi olen harjoittanut testineulontaa, minkä vuoksi sekä IG että blogi ovat tarjoilleet koko kesän radiohiljaisuutta neulepostausten osalta. Mutta niin - minä ja projektipussukka ollaan perjantaina festareilla, nähdäänkö siellä?

14.6.2017

Westiä vekaralle

Kas, kun en oikein osannut päättää, mille alkaisin, niin neuloin sitten toisen Penguonon. Tällä kertaa juniorikoossa.


Malli: Penguono, suunnittelija Stephen West (klik)
Langat: Todellakin mitä sattuu: paljettia, tekokuitua, mohairia, Hedgehog-jämiä, seiskaveikkaa. Just name it.
Puikot: 5,5 mm.


Olen viime aikoina keskittynyt projekteihin, joihin voin käyttää langan jämiä, outolankoja ja muita kummajaisia, joten sikäli ajatus toisesta Penguonosta syntyi helposti. Täällä pyörii jaloissa pussukoita, joihin on jo valmiiksi katsottu tietyn vahvuuden tai värisävyn lankoja ihan vain sen takia, että saisin kuluteltua pois sellaisiakin hankintoja, jotka eivät tälla hetkellä muutoin puhuttele. Ei muuta kuin projekti alulle ja yllätyspussukka viereen ja sieltä sitten nostelemaan randomisti lankoja puikoille ja sekoittelemaan niitä ns. asiallisempien kanssa. Samalla toivotaan hartaasti, että combo toimii. Tämä Penguono kakkonen on napakymppi sikäli, että en neulonut sitä itselleni, vaan alakouluikäiselle tyttärelleni. Hänen värimakunsa on galaksin toiselta puolen, kun verrataan sitä omaani. Sain siis poltella yllinkyllin efektiä ja pinkkiä ja herraties mitä jännää. Reippaan alun jälkeen jouduin tosin vesittämään alkuperäistä ideaa valkoisella, sillä lapsi pyysi painamaan jarrua. Väriä kun rupesi olemaan jopa pikkuneidille liikaa.


Penguonon muokkaaminen eri kokoon käy helposti. Malli on Stephen Westille tyypillistä palastelua eli vaate neulotaan palasista siten, että jo neulotusta kappaleesta kerätään silmukoita joltain kulmalta ja jatketaan siitä eteenpäin eri vär(e)illä tai tekniikoilla. Penguono alkaa selkäkappaleesta, joka sitten levenee osissa etukappaleisiin, olkapäihin ja hihoihin. Lopullisen ilmeensä takki saa erilaisista reunuksista. Otin lapselta mitat ainoastaan selkäkappaleeseen, minkä jälkeen vähentelin Stephenin antamia silmukkamääriä sormituntumalta. Olen käynyt vuosi sitten suunnittelijan vetämän Baby Penguono -kurssin, mutta siitä ei tässä ollut apua, koska minun beibini ei ole enää varsinaisesti baby-kokoa. Juniorin takki on siis muokattu aikuisen ohjeesta.


Suuri kiitos kaikille viime postauksessa kommentoineille! Lentopuikkoasia on nyt kunnossa, enää pitäisi keksiä jokin kompakti lentoneule. Täällä on kesken vain isokokoisia projekteja, joilla ei viitsi kallisarvoista käsimatkatavaratilaa täyttää, siksi täytyy varmaan keksiä jokin aivan uusi aloitus. Aijai, miten vastenmielinen ja hankala ajatus. Sic!

30.5.2017

Toinen kerta toden sanoo?

Laitoin sitten Penguonon puikoille, kun en muutakaan keksinyt. Todellakin jotain täysin tarpeetonta, hullua ja ihanaa. Sillä jotainhan on ihmisen neulottava. Ja hillityn, mustan ja asiallisen jälkeen on enemmän kuin aiheellista tarttua johonkin, joka on kaikkea muuta. Ihan vaikka vaan tasapainon vuoksi.


Olen parin viime päivän aikana havahtunut vakavaan puutteeseen lankamarkkinoilla. Ennen vanhaan, kun en välittänyt ns. efektilangoista, tuntui, että niitä kauhistuksia tursusi joka puolelta. Ja nyt, kun tarvitsisin riemunkirjavaa palloa ja pompulaa, efektiä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Eikä muuten auta. Paljettia ja hopean hohdetta lukuunottamatta paikallisilla on tarjolla pelkkää ei-oota. Jotenkin en pääse yli ajatuksesta, että Penguonoon kuuluu hippunen ylimakeaa ja törkeydessään riemukasta efektilankaa. Niin että mistäs sitä nyt tähän hätään? Hätä nimittäin alkaa olla; takakappale on valmis, kyljissä mennään ja kohta paukutellaan jo etukappaleita. 


On minulla muuten ihan oikeakin kysymys: kertokaapa viisaammat, minkälaisilla neulepuikoilla varustettuna pääsen lentokentän turvatarkistuksesta läpi ja lentokoneeseen? Olen pannut merkille, että lentokoneessakin voi neuloa ja ajattelin liittyä kerhoon. (Ei, en ole aikeissa laajentaa efektilangan hankinta-aluetta, vaan lentelisin puikkojeni kanssa ihan muuten vaan).

PS. Se minun edellinen Penguononi on täällä. Kuten näistä Penguono kakkosen väreistä varmaan aavistitte, niin ei, tämä kakkonen ei ole tulossa minulle. Jestas sentään.

26.5.2017

Korvikepaita

Emäntä edestä.


Emäntä sivusta.


Ja emäntä takaa. Kyllästyttekö te koskaan omiin neulekuviinne? Minulla taitaa alkaa olla mitta täysi.


Malli: Flex, suunnittelija Heidi Kirrmaier (klik)
Lanka: Kestrel, Quince & co, pikkasen vajaat 7 vyyhtiä.
Puikkoset ohjeen mukaan.

Mitä tästä nyt sanoa? Tilasin Flexissä käytetyt langat Kerästä ihan toiseen malliin. Tämä Flex -parka on siis korvike, päässyt puikoille paremman puutteessa, kun se varsinainen innon kohde lopahti. Vaikka kivahan tämäkin on. Mutta Flexistä puuttuvat kaikki mahdolliset ulkoiset wow-elementit, jos ei nyt sitten lasketa pellavaista lankaa sellaiseksi - se on kerrassaan ihanaa. Se on harmi, sillä malli on hauskaa neulottavaa ja sen rakenne on peräti mielikuvituksellinen. Ensin neulotaan pätkät taka- ja etukappaleita tasona erikseen, minä jälkeen kappaleet yhdistetään, ja ruvetaan rakentamaan vartalon keskikohtaa ja kaula-aukkoa. Valmiina Flex on suorakaide, jonka viimeiset silmukat ovat kaula-aukon etukappaleella näkyvässä ristikkossa (leikkauspisteessä), jossa kyljistä ylös nousevat kavennuspalkit kohtaavat kaula-aukon. Sivut joutuu siis ompelemaan yhteen.

Valmis paita ei herätä minussa suuren suuria intohimoja. Tämä on juuri sellainen neule, joita katselen Ravelryssä ja ajattelen, että pitäisi neuloa ja että tuollaiselle olisi tarvetta, mutta sitten tartun kuitenkin johonkin aivan muuhun ja ne tarpeellisemmat jäävät neulomatta. Tiedä sitten, onko Stephen West pilannut yksiviivaisen, minimalistisen vaatemakuni. Ihan selvästi tarvitsen jonkinlaista wow´ta neuleisiini nykyään. Vanha, kunnon, mustanharmaa peruspaita vaikuttaa vähän, noh, tylsältä. Siitäkin huolimatta, että siitä tulee todennäköisesti kesän eniten pidetty paita - jos vain ilmat sallivat.


Paita valmistui jo jokunen ilta sitten, minkä jälkeen olen istunut kädet tyhjinä ja miettinyt, mille alkaisi. Wow´ta puuttuu, tarpeita ei kauheasti ole ja olen lisäksi hukannut kesken olevan briossihuivini, jota olisin voinut tässä kummallisessa mielentilassa jatkaa. Ajatella, että ihminen hukkaa melkein valmiin briossihuivin. Lankaa olen toki hankkinut lisää siltä varalta, että jokin ottaisi tulta. Tietysti.

13.5.2017

Huti

Aina ei voi voittaa. Otetaanpa tällä kertaa perin surullinen esimerkki huti -osastolta.


Tuijoteltuani aikani Leila Raaben suunnittelemaa Deschain -paitulia Ravelryssä, päätin tilata langat. Siis oikein tilata, enkä vain kaivella kaappejani. Vieläpä ohjeen langat; quince&co:n kestreliä. Näin siitä huolimatta, että tajusin mallin olevan makuuni paitsi liian lyhyt myös liian leveä. Mutta kun se oli niin sievä! Valitsin S-koon ja koska siihenkin kokoon oli laskettu ylimääräistä väljyyttä peräti kymmeniä senttejä, uskaltauduin silmukoita luodessani vähentämään niitä jonkun verran. Olisi pitänyt uskaltaa enemmän, sillä valmis toppi on sellainen teltta, ettei paremmasta väliä. En viitsi tässä toistaa, mitä armas aviomieheni tekeleestä totesi, mutta myönnettäköön, että oikeassa hän oli.


Kuvittelin, että jos otan ohjeesta hiukan leveyttä ja hihat pois ja lisään vastaavasti mittaa, saan mukavan väljän ja vilpoisan boxy-tyyppisen pellavapaitulin kesäksi. Neuloin etu- ja takakappaleet kainaloihin asti ja yhdistin ne sitten pyöröksi. Ajattelin neuloa niin pitkälti, kuin hankkimani lanka riittäisi (7vyyhtiä). Kavensin molemmista sivuista pitkin matkaa silmukoita pois, mutten mitenkään paljoa, koska tavoittelin laatikkomuotoa. Helman suhteen olin epävarma. Neulos pyrki rullautumaan voimakkaasti ja päätin siksi luottaa suunnittelijan ratkaisuun, vaikkei se makuuni kovin ollutkaan.

Lopputulos? Deschain on edestä oikein nätti ja pitsineulos valuu kivasti alaspäin luoden lisää pituutta, mutta takapuolella paita jää selvästi lyhyemmäksi ja helma heilahtelee siellä leveänä kuin täyskellotettu hame. Helman pitsiratkaisu vaikuttaa leventävän helmaa entisestään. Kaikista oudointa on se, että ainakin näin kostuttamatta ja pingottamatta neule vaikuttaa päällä vahvasti A-linjaiselta, vaikka sivuissa on tehty kavennuksia alaspäin tultaessa. Sain siis aikaiseksi melkoisen rötväkkeen, jolle on hyvin vaikea ellei peräti mahdotonta luvata minkäänlaista tulevaisuutta. Ärsyttää, että annoin hetken ihastuksen viedä enkä miettinyt mallin järkevyyttä ja pulmakohtia sen tarkemmin.


Nyt täällä istutaan tuumaushattu päässä ja arvuutellaan, josko vielä kostuttaisi ja asettelisi neuleen muotoonsa - tulisiko siitä yhtään kivempi? En ole pellavaa juuri neulonut, enkä tiedä yhtään, miten se käyttäytyy kostutettuna. IG:ssa uhosin jo purkavani ja se onkin todennäköisin vaihtoehto, sillä lanka on ihanaa ja olisi mukava saada siitä joku käyttövaate. Että jos purkaisi, etsisi jonkun ihan toisen mallin ja aloittaisi illan euroviisustudiossa ns. puhtaalta pöydältä. Ja tunnustaisi, etteivät kesäneuleet ole minun juttuni. Aina niissä menee jokin pieleen.

PS. Kaikki tämän postauksen kuvat on jo kertaalleen näytetty IG:n puolella, anteeksi siitä. Jos saan rakennettua langasta uuden ja paremman paidan, niin katsellaan ja kuvataan sitten sitä hartaammin kuin tätä raukkaa.

5.5.2017

Hiton fude

Olen niin lopen kyllästynyt juuri valmistuneeseen neuleeseeni, ettei mitään rajaa. Piti oikein tarkistaa muistiinpanoista, että montako vuosikymmentä tätä poloista takkia tulikaan neulottua ja ihan hämmästyin: eihän se kestänyt kuin yhden vuoden ja viisi kuukautta! Voisin vannoa, että kauemmin se otti. Ja nyt kun se on valmis, olen tietysti äärettömän tyytyväinen sinnikkyyteeni, mutta toisaalta en oikeastaan jaksaisi sanoa neuleesta enään yhtään mitään. Mutta yritän tietysti.


Malli: Hitofude Cardigan, suunnittelija Hiroko Fukatsu (klik).
Lanka: (Vi)laines Ecologistes fing (100% organic merino), pikkasen vaille 3 vyyhtiä (metreissä menekki noin 1200)
Puikkoset: 4,0 mm


Ravelrystä löytyy reilusti yli 6000 aloitettua projektia tälle mallille. Monet ovat neuloneet näitä useampia; esimerkiksi eräs keskeneräistä Hitofudeani IG:ssa kommentoinut naisihminen mainitsi tehneensä peräti kahdaksan takkia eikä hän puhunut mitään lopettamisesta. Ymmärrän toki mallin suosion - kaunishan se on, mutta auta armias, että se on tylsä. Minulta loppui usko, toivo ja rakkaus takin kanssa moneen kertaan. Oma takkini onkin neulottu kutakuinkin kahdessa erässä; ensin yläosa hihoineen ja sitten vuoden paussin jälkeen helmaosa. Piti kerätä voimia ja motia välissä.


Hitofude on maksullinen ohje, mutta takin pitsikuvio löytyy suunnittelijan japaninkielisestä blogista Please Don`t Eat the Daisies. Minun takkini levennykset ja pidennykset helmaosassa on tehty blogin kaavion mukaisesti. Viimeisessä mallikerrassa taisi olla 22 silmukkaa.

Nyt kun pääsin tästä piinasta, voisin vaikka aloittaa jotain uutta. Ajankohtaista olisi käynnistää esimerkiksi jokakeväinen aprikointi siitä, tajuanko ollenkaan ns. kesäneuleita ja jos tajuan, niin kannattaisiko semmoinen peräti neuloa. Säätila tosin puhuu sen puolesta, että kannattaisi vetää Könösen Metsä kukkii -villapaita valmiiksi. Sillä saattaisi jopa tareta.


Niin ja kissa on tietysti meidän Lysti, joka saapui pahaa aavistamattomana keskelle kuvauksia. Raukka pieni. Luuli, että on jotain jännää tekeillä.

15.4.2017

Lopussa kiitos ja niin päin pois

Otetaan ensin ne nillitysasiat. En edelleenkään tykkää huivin keskikohdan mesh-verkosta. Ja ne letitystä varten roikkumaan jätetyt langan pätkät... ei, kuulkaa. Jätin langanpätkät ja letitinkin, mutta joskus on vaan tunnustettava, että jokin ei varsinaisesti ole se "mun juttu" ja silloin pitää olla aikuisella ihmisellä pokkaa astella semmoisen ohi. Lopputuotteessa ei ole siis lettiä, ei tasseleita, eikä mitään muutakaan sellaista, mistä jäyhän pohjalaisen elämä saattaisi mennä sekaisin. Projekti oli jämälankaprojekti, mutta koska jo vaihe 1 (se juuttaan mesh-verkko) aiheutti liikaa kukertavan kirjavia tuntemuksia, kiitin luojaani siitä, ettei ihan pikkunöttösillä tarvinnut mennä. Olen siis raidoittanut tai "marmoroinut" vähemmän, kuin mitä ohje suosiollisesti neuvoi tekemään.


Mutta ne hyvät! Tai no, ei niitä ole kuin yksi hyvä, mutta se riittää. Hyvää on tietysti se, että huivista tuli kerrassaan mainio! Värit ovat makuuni jetsulleen, koska tajusin ruveta jo kolmosvaiheessa painamaan jarrua ja tein lopuista palasista "yksivärisiä". Selatessani Ravelryn puolella neulojakollegoiden värikylläisiä töitä, ehdin vakuuttua moneen kertaan, että olen mukana ihan väärässä kalissa ja että nyt tulee Stephen Westin ajatushautomosta sellaista ilotulitusta, että ankarimmallakin Steppe-fanilla on nieleskelemistä. Mutta älähän sano, täti-ihmisen salaiset aseet, harmaa ja vanha kunnon beige, pelastivat tämänkin kriisin eskaloitumiselta. Harmittaa vain, etten saanut värejä kuviin ihan jetsulleen. Parhaiten sävyt toistuvat yllä olevassa kuvassa.


 Malli: Stephen Westin tämän kevättalven mysteerihuivi Marled Magic Mystery Shawl KAL (klik)
Puikot ohjeen mukaan ja langat enimmäkseen mitä sattuu jämiä. Lankojen joukossa oli kuitenkin kaksi päätähteä: Hedgehog Fibers Skinny Singles väreissä Construct ja Salty tales. 
Ihmettelen kauhiast: Sitä aina kuvaajalta kysyy, että onko kaikki hyvin, että sano, jos pitää oikaista neuletta jostain tms. mutta niin vaan on joka kerta joku ryppy tai ruttunen jossain kuvassa. Yleensä juuri siinä, jota tekisi mieli käyttää. En sitten tajunnut kättä laittaa paremmin kuvassa, jossa koko huivi olisi näkynyt muuten mainiosti.


Laskin sittenkin väärin: on toinenkin hyvä asia - koko. Pari edellistä itselleni neulomaa huivia ovat olleet ns. shlanket-kokoa, joten nyt oli aika saada jotain vähän enemmän käytettävää. Tein ohjeen Medium-koon, vaikka kyllä tästäkin melkoinen Large tuli. Olen niin tyytyväinen, että jätin kaksi viimeistä osaa neulomatta; huivin ei tarvitse olla yhtään isompi. Ja hei, nyt kun oikein tiristän, niin kolmaskin plussa löytyy: se mesh-verkkohan jää itseltä piiloon, jos taittelee huivin päälleen silleen ovelasti, että verkko on takana.


Jos jotain jäi kaivelemaan, niin ehkä olisin sittenkin voinut tehdä reunan i-cordin ilman mohairia. Näyttää kuvissa hivenen liian paksulta tuo reunaa kiertävä kehys, mutta hei, tällä mennään. Tämä projekti on nyt silitelty, otetaan seuraava tulille.

26.3.2017

Ei tasseleita, kiitos!

Jaa, mitäkö täällä? Eipä ihmeempiä, kiitos kysymästä. Töitä ja siihen liittyviä kiireitä on riittänyt, niiden rauhoittumista odotellaan. Luulisin, että elämä voittaa jo parin viikon sisällä.


Piha on jäässä, luntakin kummallisen paljon. Yleensä olen raportoinut näihin aikoihin jo pihan ensimmäisistä elonmerkeistä, mutta nyt ollaan jostain syystä pahasti myöhässä. Parvekkeelle sentäs pääsin filmaamaan Westknitsin MarledMagic-KAL -huivia - tai siis sitä onnetonta pientä myttyä, mitä olen sen suhteen saanut aikaiseksi. Koska KALin kaikki vihjeet ovat jo tulleet ja meikäläinen on menossa vasta vihjeessä kaksi; uskaltanen kertoa tunnelmistani jotain ilman, että pilaan kenenkään mysteeriä. On meinaan outo huivimalli jopa Stephenin mittapuulla tarkasteltuna ja tekee mieli avautua.


Aloitin KAL-huivin innokkaana. Oli hiihtoloma ja mukavasti aikaa laittaa homma käyntiin. Etukäteen olin kerännyt kaikki mahdolliset jämäpallerot ja isommatkin, käyttämättä jääneet kerät näkösälle; onhan kyse nimenomaa jämälankaprojektista. Tunnelmat olivat hyvät. Touhu lähti silti menemään pieleen heti eka vihjeestä. En ole mesh-tyyppisen reikäneuleen ystävä ja sillä aloitettiin. Itse pintaneule ärsytti. Vekslasin lankoja ja sävyjä, enkä saanut hyvää aikaiseksi millään. Purin parikin eri starttia. Stalkatessani Ravelryn puolella ja Instassa muiden etenemistä, rupesi tuntumaan, että malli suosii kukertavan kirjavaa ja jos en pidä varaani, jämälankojen yltiöpäinen ja sekalainen käyttö johtaa sellaiseen väri-iloitteluun, että lopputuote jää pitämättä. Saatuani alun reikäneuleen tehtyä itse neulominen muuttui kuitenkin hauskaksi ja sellaisena se on pysynyt. Mallia on koukuttavaa neuloa ja voin hyvin kuvitella, että jos neuloja nauttii värien ja pintojen vaihtumisen seuraamisesta ja ylipäänsä hyvien combojen miettimisestä enemmän kuin minä, tähän huiviohjeeseen kannattaa tarttua.


Kaikesta hyvästä huolimatta en ole täysin päässyt irti epäluuloistani. Huivia neulotaan vihje vihjeeltä eri suuntiin ja lopputulos näyttää koostuvan ikään kuin joukosta geometrisia muotoja. Eri väreillä ja pinnoilla neulotuista osista koostuu kolmioiden ja suorakulmioiden joukko, jotka yhdessä muodostavat perinteisen suuren kolmiohuivin muodon. Kaikki nuo eriväriset osat ja muotojen runsaus taitavat olla minulle liikaa. Onneksi neulontaani tuli tauko ja vasta nähtyäni somessa muutamia maltillisemmalla väriskaalalla toteutettuja projekteja aloin päästä takaisin jyvälle. Suunnitelmani on jatkossa porskutella joitakin osia yhdellä ja samalla sävyllä, jotta kokonaisuus pysyisi rauhallisena. Kukertavan kirjavaa laitan vain mausteeksi. Mutta mohairia, sitä pitää olla!


On jotenkin jännää, miten hyvä neulomisvauhti ja neulomisen ilo saattavat kääntyä aika äkistikin tuskan puolelle. Minulla oli edellisten postausten aikaan kova meno Taito -lehden Metsä kukkii -paidan kanssa ja pää täynnä toinen toistaan mukavampaa ideaa tulevista projekteista. En voi syyttää pelkästään leipätyötäni kaytännössä parin-kolmen viime viikon neulepaussista. Stephenin huivi-KALin alku oli tahmea, se ei vetänyt, enkä ole täysin rakastunut siihen vieläkään. Huonosti kävi myös Könösen Metsä kukkii -paidalle. Rakensin siihen kaarrokkeen ja olin jo aika lailla valmista lähellä, kun totesin, että paidan yläosasta oli tulossa liian väljä. Samoin hihoissa oli liikaa leveyttä. Olen siis purkanut paidasta noin puolet, enkä ole sen jälkeen ehtinyt palata asiaan ollenkaan.


Pahoittelut otsikosta. Se auennee vain heille, jotka neulovat tai muutoin seuraavat Westknitsin MarledmagicKALia.

10.3.2017

Krysanteemipipo

Onni tässä, moi. Ollaan emännän kanssa kuvissa. Oikein yhdessä, vaikka kaikkihan me tiedetään, että kuvissa on yksi emäntä liikaa. Ja tarkentaa nyt kuva pipoon, kun kissakin olisi tarjolla. Järjetöntä touhua, mutta tälle naiselle niin tyypillistä.


Emäntä ei ymmärrä mitään lankojen oikean käsittelyn päälle. Se väittää ajoittain, että sillä on langat solmussa, muttei se ole kunnon solmuja nähnytkään. Kun ei anna meikäpojan näyttää! Voisin ihan hyvin pitää pienet kurssit siitä, miten lankojen kanssa oikeasti ollaan. Kerran yritin, mutta emäntä ei osannut olla lainkaan kiitollinen avusta. Piilottelee pusseihinsa hyvät langat. Ja mitä se niistä tekee! Kissalle villapaitoja! Kissalle! Meillä on jo kolme, herttinen sentään. Niin ja sitten se tekee vaikka tuommoisen pipon. Tuosta se oli ihan onnessaan, kehui mukavaksi neulottavaksi samalla kun oikoi ja suoristeli (lue: väärinkäytti) lankojaan.


Sitten on kuvaushommat. Hohhoijaa. Katsokaa nyt näitäkin kuvia: kohdistus ihan väärässä paikassa. Sen verran emännällä on kyllä järkeä, että se ymmärtää ottaa kuviinsa mukaan kissan. Siinäpä muuten ilmainen vinkki kaikille, jotka haluavat nostaa kuviensa tasoa! Mutta jättää nyt katti ihan statistiksi, niin se on jo paksua. Ilmankos pyrin noissa kuvissa niin ponnekkaasti pois sylistä.. Eikä taida muutenkaan nuo ns. neulekuvaukset olla kuuminta hottia raavaiden urosten keskuudessa, vai mitenkä? Edes niiden, jotka on kastroitu?


Karkasin kokonaan, kun tajusin, mikä se tämä pipojuttu oikein oli. Testineulontaa, kuulemma. Emäntä oli ihan täpinöissään, kun se ei semmoista ollut ennen tehnyt. Ja kun kaikki sujui vielä hyvin. Langat löytyivät näppärästi eikä luettu ohjetta väärin kuin kerran. Mutta arvatkaapa, kenelle se emäntä testiään neuloi? No sille Soilelle, jolla on se Bertta -kissa! Peijooni sentään! Se Bertta on käynyt meillä kylässä ja minä ihan häkellyin, kun se on.. tuota niin... noh, tyttö ja vieläpä aika reippaansorttinen. Suunnisti suoraan mun ruokakupille. Sitä on aika harva uskaltanut tehdä - varsinkaan silloin, kun minä olen kotona. Vieläkin värisyttää. Että Bertta, jos luet tätä, niin täältä ujot moit.


Malli: Krysanteemipipo, suunnittelija Soile Pyhänniska.
Langat: Mustanruskea, värjäämätön suomenlanpaan villa on Vanhalan lammastilalta,  vaaleampi (briossi-neuleessa päällä näkyvä) lanka on Lanitium ex machina Basic sock sävyssä Construction Site. 
Puikkoset ohjeen mukaan.
Soilen oma postaus ohjeesta täällä.