14.6.2017

Westiä vekaralle

Kas, kun en oikein osannut päättää, mille alkaisin, niin neuloin sitten toisen Penguonon. Tällä kertaa juniorikoossa.


Malli: Penguono, suunnittelija Stephen West (klik)
Langat: Todellakin mitä sattuu: paljettia, tekokuitua, mohairia, Hedgehog-jämiä, seiskaveikkaa. Just name it.
Puikot: 5,5 mm.


Olen viime aikoina keskittynyt projekteihin, joihin voin käyttää langan jämiä, outolankoja ja muita kummajaisia, joten sikäli ajatus toisesta Penguonosta syntyi helposti. Täällä pyörii jaloissa pussukoita, joihin on jo valmiiksi katsottu tietyn vahvuuden tai värisävyn lankoja ihan vain sen takia, että saisin kuluteltua pois sellaisiakin hankintoja, jotka eivät tälla hetkellä muutoin puhuttele. Ei muuta kuin projekti alulle ja yllätyspussukka viereen ja sieltä sitten nostelemaan randomisti lankoja puikoille ja sekoittelemaan niitä ns. asiallisempien kanssa. Samalla toivotaan hartaasti, että combo toimii. Tämä Penguono kakkonen on napakymppi sikäli, että en neulonut sitä itselleni, vaan alakouluikäiselle tyttärelleni. Hänen värimakunsa on galaksin toiselta puolen, kun verrataan sitä omaani. Sain siis poltella yllinkyllin efektiä ja pinkkiä ja herraties mitä jännää. Reippaan alun jälkeen jouduin tosin vesittämään alkuperäistä ideaa valkoisella, sillä lapsi pyysi painamaan jarrua. Väriä kun rupesi olemaan jopa pikkuneidille liikaa.


Penguonon muokkaaminen eri kokoon käy helposti. Malli on Stephen Westille tyypillistä palastelua eli vaate neulotaan palasista siten, että jo neulotusta kappaleesta kerätään silmukoita joltain kulmalta ja jatketaan siitä eteenpäin eri vär(e)illä tai tekniikoilla. Penguono alkaa selkäkappaleesta, joka sitten levenee osissa etukappaleisiin, olkapäihin ja hihoihin. Lopullisen ilmeensä takki saa erilaisista reunuksista. Otin lapselta mitat ainoastaan selkäkappaleeseen, minkä jälkeen vähentelin Stephenin antamia silmukkamääriä sormituntumalta. Olen käynyt vuosi sitten suunnittelijan vetämän Baby Penguono -kurssin, mutta siitä ei tässä ollut apua, koska minun beibini ei ole enää varsinaisesti baby-kokoa. Juniorin takki on siis muokattu aikuisen ohjeesta.


Suuri kiitos kaikille viime postauksessa kommentoineille! Lentopuikkoasia on nyt kunnossa, enää pitäisi keksiä jokin kompakti lentoneule. Täällä on kesken vain isokokoisia projekteja, joilla ei viitsi kallisarvoista käsimatkatavaratilaa täyttää, siksi täytyy varmaan keksiä jokin aivan uusi aloitus. Aijai, miten vastenmielinen ja hankala ajatus. Sic!

30.5.2017

Toinen kerta toden sanoo?

Laitoin sitten Penguonon puikoille, kun en muutakaan keksinyt. Todellakin jotain täysin tarpeetonta, hullua ja ihanaa. Sillä jotainhan on ihmisen neulottava. Ja hillityn, mustan ja asiallisen jälkeen on enemmän kuin aiheellista tarttua johonkin, joka on kaikkea muuta. Ihan vaikka vaan tasapainon vuoksi.


Olen parin viime päivän aikana havahtunut vakavaan puutteeseen lankamarkkinoilla. Ennen vanhaan, kun en välittänyt ns. efektilangoista, tuntui, että niitä kauhistuksia tursusi joka puolelta. Ja nyt, kun tarvitsisin riemunkirjavaa palloa ja pompulaa, efektiä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Eikä muuten auta. Paljettia ja hopean hohdetta lukuunottamatta paikallisilla on tarjolla pelkkää ei-oota. Jotenkin en pääse yli ajatuksesta, että Penguonoon kuuluu hippunen ylimakeaa ja törkeydessään riemukasta efektilankaa. Niin että mistäs sitä nyt tähän hätään? Hätä nimittäin alkaa olla; takakappale on valmis, kyljissä mennään ja kohta paukutellaan jo etukappaleita. 


On minulla muuten ihan oikeakin kysymys: kertokaapa viisaammat, minkälaisilla neulepuikoilla varustettuna pääsen lentokentän turvatarkistuksesta läpi ja lentokoneeseen? Olen pannut merkille, että lentokoneessakin voi neuloa ja ajattelin liittyä kerhoon. (Ei, en ole aikeissa laajentaa efektilangan hankinta-aluetta, vaan lentelisin puikkojeni kanssa ihan muuten vaan).

PS. Se minun edellinen Penguononi on täällä. Kuten näistä Penguono kakkosen väreistä varmaan aavistitte, niin ei, tämä kakkonen ei ole tulossa minulle. Jestas sentään.

26.5.2017

Korvikepaita

Emäntä edestä.


Emäntä sivusta.


Ja emäntä takaa. Kyllästyttekö te koskaan omiin neulekuviinne? Minulla taitaa alkaa olla mitta täysi.


Malli: Flex, suunnittelija Heidi Kirrmaier (klik)
Lanka: Kestrel, Quince & co, pikkasen vajaat 7 vyyhtiä.
Puikkoset ohjeen mukaan.

Mitä tästä nyt sanoa? Tilasin Flexissä käytetyt langat Kerästä ihan toiseen malliin. Tämä Flex -parka on siis korvike, päässyt puikoille paremman puutteessa, kun se varsinainen innon kohde lopahti. Vaikka kivahan tämäkin on. Mutta Flexistä puuttuvat kaikki mahdolliset ulkoiset wow-elementit, jos ei nyt sitten lasketa pellavaista lankaa sellaiseksi - se on kerrassaan ihanaa. Se on harmi, sillä malli on hauskaa neulottavaa ja sen rakenne on peräti mielikuvituksellinen. Ensin neulotaan pätkät taka- ja etukappaleita tasona erikseen, minä jälkeen kappaleet yhdistetään, ja ruvetaan rakentamaan vartalon keskikohtaa ja kaula-aukkoa. Valmiina Flex on suorakaide, jonka viimeiset silmukat ovat kaula-aukon etukappaleella näkyvässä ristikkossa (leikkauspisteessä), jossa kyljistä ylös nousevat kavennuspalkit kohtaavat kaula-aukon. Sivut joutuu siis ompelemaan yhteen.

Valmis paita ei herätä minussa suuren suuria intohimoja. Tämä on juuri sellainen neule, joita katselen Ravelryssä ja ajattelen, että pitäisi neuloa ja että tuollaiselle olisi tarvetta, mutta sitten tartun kuitenkin johonkin aivan muuhun ja ne tarpeellisemmat jäävät neulomatta. Tiedä sitten, onko Stephen West pilannut yksiviivaisen, minimalistisen vaatemakuni. Ihan selvästi tarvitsen jonkinlaista wow´ta neuleisiini nykyään. Vanha, kunnon, mustanharmaa peruspaita vaikuttaa vähän, noh, tylsältä. Siitäkin huolimatta, että siitä tulee todennäköisesti kesän eniten pidetty paita - jos vain ilmat sallivat.


Paita valmistui jo jokunen ilta sitten, minkä jälkeen olen istunut kädet tyhjinä ja miettinyt, mille alkaisi. Wow´ta puuttuu, tarpeita ei kauheasti ole ja olen lisäksi hukannut kesken olevan briossihuivini, jota olisin voinut tässä kummallisessa mielentilassa jatkaa. Ajatella, että ihminen hukkaa melkein valmiin briossihuivin. Lankaa olen toki hankkinut lisää siltä varalta, että jokin ottaisi tulta. Tietysti.

13.5.2017

Huti

Aina ei voi voittaa. Otetaanpa tällä kertaa perin surullinen esimerkki huti -osastolta.


Tuijoteltuani aikani Leila Raaben suunnittelemaa Deschain -paitulia Ravelryssä, päätin tilata langat. Siis oikein tilata, enkä vain kaivella kaappejani. Vieläpä ohjeen langat; quince&co:n kestreliä. Näin siitä huolimatta, että tajusin mallin olevan makuuni paitsi liian lyhyt myös liian leveä. Mutta kun se oli niin sievä! Valitsin S-koon ja koska siihenkin kokoon oli laskettu ylimääräistä väljyyttä peräti kymmeniä senttejä, uskaltauduin silmukoita luodessani vähentämään niitä jonkun verran. Olisi pitänyt uskaltaa enemmän, sillä valmis toppi on sellainen teltta, ettei paremmasta väliä. En viitsi tässä toistaa, mitä armas aviomieheni tekeleestä totesi, mutta myönnettäköön, että oikeassa hän oli.


Kuvittelin, että jos otan ohjeesta hiukan leveyttä ja hihat pois ja lisään vastaavasti mittaa, saan mukavan väljän ja vilpoisan boxy-tyyppisen pellavapaitulin kesäksi. Neuloin etu- ja takakappaleet kainaloihin asti ja yhdistin ne sitten pyöröksi. Ajattelin neuloa niin pitkälti, kuin hankkimani lanka riittäisi (7vyyhtiä). Kavensin molemmista sivuista pitkin matkaa silmukoita pois, mutten mitenkään paljoa, koska tavoittelin laatikkomuotoa. Helman suhteen olin epävarma. Neulos pyrki rullautumaan voimakkaasti ja päätin siksi luottaa suunnittelijan ratkaisuun, vaikkei se makuuni kovin ollutkaan.

Lopputulos? Deschain on edestä oikein nätti ja pitsineulos valuu kivasti alaspäin luoden lisää pituutta, mutta takapuolella paita jää selvästi lyhyemmäksi ja helma heilahtelee siellä leveänä kuin täyskellotettu hame. Helman pitsiratkaisu vaikuttaa leventävän helmaa entisestään. Kaikista oudointa on se, että ainakin näin kostuttamatta ja pingottamatta neule vaikuttaa päällä vahvasti A-linjaiselta, vaikka sivuissa on tehty kavennuksia alaspäin tultaessa. Sain siis aikaiseksi melkoisen rötväkkeen, jolle on hyvin vaikea ellei peräti mahdotonta luvata minkäänlaista tulevaisuutta. Ärsyttää, että annoin hetken ihastuksen viedä enkä miettinyt mallin järkevyyttä ja pulmakohtia sen tarkemmin.


Nyt täällä istutaan tuumaushattu päässä ja arvuutellaan, josko vielä kostuttaisi ja asettelisi neuleen muotoonsa - tulisiko siitä yhtään kivempi? En ole pellavaa juuri neulonut, enkä tiedä yhtään, miten se käyttäytyy kostutettuna. IG:ssa uhosin jo purkavani ja se onkin todennäköisin vaihtoehto, sillä lanka on ihanaa ja olisi mukava saada siitä joku käyttövaate. Että jos purkaisi, etsisi jonkun ihan toisen mallin ja aloittaisi illan euroviisustudiossa ns. puhtaalta pöydältä. Ja tunnustaisi, etteivät kesäneuleet ole minun juttuni. Aina niissä menee jokin pieleen.

PS. Kaikki tämän postauksen kuvat on jo kertaalleen näytetty IG:n puolella, anteeksi siitä. Jos saan rakennettua langasta uuden ja paremman paidan, niin katsellaan ja kuvataan sitten sitä hartaammin kuin tätä raukkaa.

5.5.2017

Hiton fude

Olen niin lopen kyllästynyt juuri valmistuneeseen neuleeseeni, ettei mitään rajaa. Piti oikein tarkistaa muistiinpanoista, että montako vuosikymmentä tätä poloista takkia tulikaan neulottua ja ihan hämmästyin: eihän se kestänyt kuin yhden vuoden ja viisi kuukautta! Voisin vannoa, että kauemmin se otti. Ja nyt kun se on valmis, olen tietysti äärettömän tyytyväinen sinnikkyyteeni, mutta toisaalta en oikeastaan jaksaisi sanoa neuleesta enään yhtään mitään. Mutta yritän tietysti.


Malli: Hitofude Cardigan, suunnittelija Hiroko Fukatsu (klik).
Lanka: (Vi)laines Ecologistes fing (100% organic merino), pikkasen vaille 3 vyyhtiä (metreissä menekki noin 1200)
Puikkoset: 4,0 mm


Ravelrystä löytyy reilusti yli 6000 aloitettua projektia tälle mallille. Monet ovat neuloneet näitä useampia; esimerkiksi eräs keskeneräistä Hitofudeani IG:ssa kommentoinut naisihminen mainitsi tehneensä peräti kahdaksan takkia eikä hän puhunut mitään lopettamisesta. Ymmärrän toki mallin suosion - kaunishan se on, mutta auta armias, että se on tylsä. Minulta loppui usko, toivo ja rakkaus takin kanssa moneen kertaan. Oma takkini onkin neulottu kutakuinkin kahdessa erässä; ensin yläosa hihoineen ja sitten vuoden paussin jälkeen helmaosa. Piti kerätä voimia ja motia välissä.


Hitofude on maksullinen ohje, mutta takin pitsikuvio löytyy suunnittelijan japaninkielisestä blogista Please Don`t Eat the Daisies. Minun takkini levennykset ja pidennykset helmaosassa on tehty blogin kaavion mukaisesti. Viimeisessä mallikerrassa taisi olla 22 silmukkaa.

Nyt kun pääsin tästä piinasta, voisin vaikka aloittaa jotain uutta. Ajankohtaista olisi käynnistää esimerkiksi jokakeväinen aprikointi siitä, tajuanko ollenkaan ns. kesäneuleita ja jos tajuan, niin kannattaisiko semmoinen peräti neuloa. Säätila tosin puhuu sen puolesta, että kannattaisi vetää Könösen Metsä kukkii -villapaita valmiiksi. Sillä saattaisi jopa tareta.


Niin ja kissa on tietysti meidän Lysti, joka saapui pahaa aavistamattomana keskelle kuvauksia. Raukka pieni. Luuli, että on jotain jännää tekeillä.

15.4.2017

Lopussa kiitos ja niin päin pois

Otetaan ensin ne nillitysasiat. En edelleenkään tykkää huivin keskikohdan mesh-verkosta. Ja ne letitystä varten roikkumaan jätetyt langan pätkät... ei, kuulkaa. Jätin langanpätkät ja letitinkin, mutta joskus on vaan tunnustettava, että jokin ei varsinaisesti ole se "mun juttu" ja silloin pitää olla aikuisella ihmisellä pokkaa astella semmoisen ohi. Lopputuotteessa ei ole siis lettiä, ei tasseleita, eikä mitään muutakaan sellaista, mistä jäyhän pohjalaisen elämä saattaisi mennä sekaisin. Projekti oli jämälankaprojekti, mutta koska jo vaihe 1 (se juuttaan mesh-verkko) aiheutti liikaa kukertavan kirjavia tuntemuksia, kiitin luojaani siitä, ettei ihan pikkunöttösillä tarvinnut mennä. Olen siis raidoittanut tai "marmoroinut" vähemmän, kuin mitä ohje suosiollisesti neuvoi tekemään.


Mutta ne hyvät! Tai no, ei niitä ole kuin yksi hyvä, mutta se riittää. Hyvää on tietysti se, että huivista tuli kerrassaan mainio! Värit ovat makuuni jetsulleen, koska tajusin ruveta jo kolmosvaiheessa painamaan jarrua ja tein lopuista palasista "yksivärisiä". Selatessani Ravelryn puolella neulojakollegoiden värikylläisiä töitä, ehdin vakuuttua moneen kertaan, että olen mukana ihan väärässä kalissa ja että nyt tulee Stephen Westin ajatushautomosta sellaista ilotulitusta, että ankarimmallakin Steppe-fanilla on nieleskelemistä. Mutta älähän sano, täti-ihmisen salaiset aseet, harmaa ja vanha kunnon beige, pelastivat tämänkin kriisin eskaloitumiselta. Harmittaa vain, etten saanut värejä kuviin ihan jetsulleen. Parhaiten sävyt toistuvat yllä olevassa kuvassa.


 Malli: Stephen Westin tämän kevättalven mysteerihuivi Marled Magic Mystery Shawl KAL (klik)
Puikot ohjeen mukaan ja langat enimmäkseen mitä sattuu jämiä. Lankojen joukossa oli kuitenkin kaksi päätähteä: Hedgehog Fibers Skinny Singles väreissä Construct ja Salty tales. 
Ihmettelen kauhiast: Sitä aina kuvaajalta kysyy, että onko kaikki hyvin, että sano, jos pitää oikaista neuletta jostain tms. mutta niin vaan on joka kerta joku ryppy tai ruttunen jossain kuvassa. Yleensä juuri siinä, jota tekisi mieli käyttää. En sitten tajunnut kättä laittaa paremmin kuvassa, jossa koko huivi olisi näkynyt muuten mainiosti.


Laskin sittenkin väärin: on toinenkin hyvä asia - koko. Pari edellistä itselleni neulomaa huivia ovat olleet ns. shlanket-kokoa, joten nyt oli aika saada jotain vähän enemmän käytettävää. Tein ohjeen Medium-koon, vaikka kyllä tästäkin melkoinen Large tuli. Olen niin tyytyväinen, että jätin kaksi viimeistä osaa neulomatta; huivin ei tarvitse olla yhtään isompi. Ja hei, nyt kun oikein tiristän, niin kolmaskin plussa löytyy: se mesh-verkkohan jää itseltä piiloon, jos taittelee huivin päälleen silleen ovelasti, että verkko on takana.


Jos jotain jäi kaivelemaan, niin ehkä olisin sittenkin voinut tehdä reunan i-cordin ilman mohairia. Näyttää kuvissa hivenen liian paksulta tuo reunaa kiertävä kehys, mutta hei, tällä mennään. Tämä projekti on nyt silitelty, otetaan seuraava tulille.

26.3.2017

Ei tasseleita, kiitos!

Jaa, mitäkö täällä? Eipä ihmeempiä, kiitos kysymästä. Töitä ja siihen liittyviä kiireitä on riittänyt, niiden rauhoittumista odotellaan. Luulisin, että elämä voittaa jo parin viikon sisällä.


Piha on jäässä, luntakin kummallisen paljon. Yleensä olen raportoinut näihin aikoihin jo pihan ensimmäisistä elonmerkeistä, mutta nyt ollaan jostain syystä pahasti myöhässä. Parvekkeelle sentäs pääsin filmaamaan Westknitsin MarledMagic-KAL -huivia - tai siis sitä onnetonta pientä myttyä, mitä olen sen suhteen saanut aikaiseksi. Koska KALin kaikki vihjeet ovat jo tulleet ja meikäläinen on menossa vasta vihjeessä kaksi; uskaltanen kertoa tunnelmistani jotain ilman, että pilaan kenenkään mysteeriä. On meinaan outo huivimalli jopa Stephenin mittapuulla tarkasteltuna ja tekee mieli avautua.


Aloitin KAL-huivin innokkaana. Oli hiihtoloma ja mukavasti aikaa laittaa homma käyntiin. Etukäteen olin kerännyt kaikki mahdolliset jämäpallerot ja isommatkin, käyttämättä jääneet kerät näkösälle; onhan kyse nimenomaa jämälankaprojektista. Tunnelmat olivat hyvät. Touhu lähti silti menemään pieleen heti eka vihjeestä. En ole mesh-tyyppisen reikäneuleen ystävä ja sillä aloitettiin. Itse pintaneule ärsytti. Vekslasin lankoja ja sävyjä, enkä saanut hyvää aikaiseksi millään. Purin parikin eri starttia. Stalkatessani Ravelryn puolella ja Instassa muiden etenemistä, rupesi tuntumaan, että malli suosii kukertavan kirjavaa ja jos en pidä varaani, jämälankojen yltiöpäinen ja sekalainen käyttö johtaa sellaiseen väri-iloitteluun, että lopputuote jää pitämättä. Saatuani alun reikäneuleen tehtyä itse neulominen muuttui kuitenkin hauskaksi ja sellaisena se on pysynyt. Mallia on koukuttavaa neuloa ja voin hyvin kuvitella, että jos neuloja nauttii värien ja pintojen vaihtumisen seuraamisesta ja ylipäänsä hyvien combojen miettimisestä enemmän kuin minä, tähän huiviohjeeseen kannattaa tarttua.


Kaikesta hyvästä huolimatta en ole täysin päässyt irti epäluuloistani. Huivia neulotaan vihje vihjeeltä eri suuntiin ja lopputulos näyttää koostuvan ikään kuin joukosta geometrisia muotoja. Eri väreillä ja pinnoilla neulotuista osista koostuu kolmioiden ja suorakulmioiden joukko, jotka yhdessä muodostavat perinteisen suuren kolmiohuivin muodon. Kaikki nuo eriväriset osat ja muotojen runsaus taitavat olla minulle liikaa. Onneksi neulontaani tuli tauko ja vasta nähtyäni somessa muutamia maltillisemmalla väriskaalalla toteutettuja projekteja aloin päästä takaisin jyvälle. Suunnitelmani on jatkossa porskutella joitakin osia yhdellä ja samalla sävyllä, jotta kokonaisuus pysyisi rauhallisena. Kukertavan kirjavaa laitan vain mausteeksi. Mutta mohairia, sitä pitää olla!


On jotenkin jännää, miten hyvä neulomisvauhti ja neulomisen ilo saattavat kääntyä aika äkistikin tuskan puolelle. Minulla oli edellisten postausten aikaan kova meno Taito -lehden Metsä kukkii -paidan kanssa ja pää täynnä toinen toistaan mukavampaa ideaa tulevista projekteista. En voi syyttää pelkästään leipätyötäni kaytännössä parin-kolmen viime viikon neulepaussista. Stephenin huivi-KALin alku oli tahmea, se ei vetänyt, enkä ole täysin rakastunut siihen vieläkään. Huonosti kävi myös Könösen Metsä kukkii -paidalle. Rakensin siihen kaarrokkeen ja olin jo aika lailla valmista lähellä, kun totesin, että paidan yläosasta oli tulossa liian väljä. Samoin hihoissa oli liikaa leveyttä. Olen siis purkanut paidasta noin puolet, enkä ole sen jälkeen ehtinyt palata asiaan ollenkaan.


Pahoittelut otsikosta. Se auennee vain heille, jotka neulovat tai muutoin seuraavat Westknitsin MarledmagicKALia.

10.3.2017

Krysanteemipipo

Onni tässä, moi. Ollaan emännän kanssa kuvissa. Oikein yhdessä, vaikka kaikkihan me tiedetään, että kuvissa on yksi emäntä liikaa. Ja tarkentaa nyt kuva pipoon, kun kissakin olisi tarjolla. Järjetöntä touhua, mutta tälle naiselle niin tyypillistä.


Emäntä ei ymmärrä mitään lankojen oikean käsittelyn päälle. Se väittää ajoittain, että sillä on langat solmussa, muttei se ole kunnon solmuja nähnytkään. Kun ei anna meikäpojan näyttää! Voisin ihan hyvin pitää pienet kurssit siitä, miten lankojen kanssa oikeasti ollaan. Kerran yritin, mutta emäntä ei osannut olla lainkaan kiitollinen avusta. Piilottelee pusseihinsa hyvät langat. Ja mitä se niistä tekee! Kissalle villapaitoja! Kissalle! Meillä on jo kolme, herttinen sentään. Niin ja sitten se tekee vaikka tuommoisen pipon. Tuosta se oli ihan onnessaan, kehui mukavaksi neulottavaksi samalla kun oikoi ja suoristeli (lue: väärinkäytti) lankojaan.


Sitten on kuvaushommat. Hohhoijaa. Katsokaa nyt näitäkin kuvia: kohdistus ihan väärässä paikassa. Sen verran emännällä on kyllä järkeä, että se ymmärtää ottaa kuviinsa mukaan kissan. Siinäpä muuten ilmainen vinkki kaikille, jotka haluavat nostaa kuviensa tasoa! Mutta jättää nyt katti ihan statistiksi, niin se on jo paksua. Ilmankos pyrin noissa kuvissa niin ponnekkaasti pois sylistä.. Eikä taida muutenkaan nuo ns. neulekuvaukset olla kuuminta hottia raavaiden urosten keskuudessa, vai mitenkä? Edes niiden, jotka on kastroitu?


Karkasin kokonaan, kun tajusin, mikä se tämä pipojuttu oikein oli. Testineulontaa, kuulemma. Emäntä oli ihan täpinöissään, kun se ei semmoista ollut ennen tehnyt. Ja kun kaikki sujui vielä hyvin. Langat löytyivät näppärästi eikä luettu ohjetta väärin kuin kerran. Mutta arvatkaapa, kenelle se emäntä testiään neuloi? No sille Soilelle, jolla on se Bertta -kissa! Peijooni sentään! Se Bertta on käynyt meillä kylässä ja minä ihan häkellyin, kun se on.. tuota niin... noh, tyttö ja vieläpä aika reippaansorttinen. Suunnisti suoraan mun ruokakupille. Sitä on aika harva uskaltanut tehdä - varsinkaan silloin, kun minä olen kotona. Vieläkin värisyttää. Että Bertta, jos luet tätä, niin täältä ujot moit.


Malli: Krysanteemipipo, suunnittelija Soile Pyhänniska.
Langat: Mustanruskea, värjäämätön suomenlanpaan villa on Vanhalan lammastilalta,  vaaleampi (briossi-neuleessa päällä näkyvä) lanka on Lanitium ex machina Basic sock sävyssä Construction Site. 
Puikkoset ohjeen mukaan.
Soilen oma postaus ohjeesta täällä.

5.3.2017

Edelleen metsässä

Väittävät helmikuuta lyhyeksi ja tottahan tuo näyttää olevan. Se meni jo. Minä sen sijaan olen edelleen Taito -lehden Metsä kukkii - neulepaidassa. Siinä samassa, josta kirjoitin edellisessä postauksessani.


Olen saanut vartalo-osuuden neulottua sekä yhden kokonaisen hihan. Toinen hiha on hyvällä alulla. Näen sieluni silmin paitani kaarrokeneuleena, mutta minulla ei ole haisuakaan siitä, miten aion homman toteuttaa kaavioiden osalta. Vielä. Kuvittelen, että asia kyllä kirkastuu, kunhan saan hihat ja vartalo-osan yhdistettyä samalle puikolle ja pääsen makustelemaan tilannetta käytännössä. Kuvioiden järjestys on tosin jo tähän mennessäkin osin erilainen kuin ohjeessa. Uskon, että minun on helpompi muokata pienet kuviot yläosan kavennusten lomaan, siksi olen pyrkinyt neulomaan kaikki suuremmat Könösen kuviot jo ennen kainaloa. Iso kukkakuvio katkeaa kainalokorkeudelle; varsiosat pilkistävät kuvista rullautuvan yläreunan lomasta, itse kukat neulon vasta, kun saan hihat ja vartalon yhdistettyä.


Tällä hetkellä paita-asia sisältää kaksi akuuttia murhetta. Ensimmäinen liittyy helmikuun kiireisiin ja peräti kahden-kolmen (!) viikon ajanjaksoon, jolloin en neulonut käytännössä mitään. En meinaa millään muistaa, mitä muutoksia tein ohjeeseen ennen taukoa ja mitä minun pitäisi tehdä nyt. Muistilappukin osasi mennä parahiksi hukkaan. Toiseksi langat meinaavat huveta ja joudun neulomaan toista hihaa osin eri langoilla kuin ensimmäistä. Toki tiedostin pulman jo etukäteen ja yritin jopa kahden hihan neulomista yhtäaikaa, mutta siitä ei tullut mitään yhtäaikaa käytössä olleiden lankakerien suuren määrän takia. Symmetriaa ei siis ole luvassa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tästä projektista loppupeleissä tulee ja miten se päälle asettuu. Kovin leveä paita tästä ei tule. Pituuteen vaikuttanee varmaan jonkin verran se, miten saan paidan yläosan rakennettua, mutta sinne napapaidan ja mekkomitan väliin tähdätään.


Ensi viikko on meillä lomaviikko. Katsotaanpa, miten pitkälle se kantaa tämän paidan kanssa.

4.2.2017

KAListeluhommissa

Taito -lehden uusimmassa numerossa polkaistiin käyntiin Metsä kukkii - kirjoneulepaidan yhteisneulonta eli KAL (knit along). Kyseessä on Sirkka Könösen joskus 1980-luvulla suunnittelema upeus, joka aikoinaan jäi tältä tytöltä neulomatta. Tuumasin, että nyt voisi olla hyvä aika korjata se puute.

Ja koska kyseessä on yhteisneulonta, kuulunee asiaan huudella jokusia väliaikatietoja siitä, missä ja miten mennään. Täällä mennään kuusipuuvaiheessa.


Jos ihan rehellisia ollaan, en neulo jetsulleen Taito-lehden ohjeen mukaan. Tuijotan lähinnä kaavioita. Pidin itselleni kovan puhuttelun täpötäyden lankakaapin edessä ja vakuutuin siitä, että kyllä niillä langoilla jokusen villapaidan neuloisi. Että tähän projektiin ei tilata uutta. Kokosin parin-kolmen muovikassillisen varran korkattuja ja korkkaamattomia vyyhtejä ja keriä, joiden värimaailma sopi mielestäni Könösen paitaan ja toisiinsa. Joukossa on lankoja fingering - vahvuudesta araniin. Ideana on neuloa yhtä aikaa kahdella ohuemmalla langalla tai jopa kolmella, jotta sellainen noin 19 silmukan tiheys kymmenelle sentille saavutettaisiin. Paksuimmat projektissa mukana olevat langat ovat Dropsin Nepalia, siihen tiheyteen tähdätään. Taito -lehden ohje on ohuemmalle Pirkka-langalle, minkä takia olen tehnyt paitaan muutoksia silmukkamääristä lähtien. Lähdin lisäksi tavoittelemaan saumattomuutta, tosin sen haaveen toteutumisesta ei ole vielä mitään takeita. Helma etenee pyörönä, mutta mieli ehtii muuttua vielä moneen kertaan, ennen kuin pääsen kainalon korkeudelle.


Kirjoneuletta on aina mukava neuloa, kuvioiden seuraaminen on koukuttavaa. Ainoa pulma tässä projektissa tähän asti on ollut hitaus. Olen nimittäin aika sotkussa lankojeni kanssa. Vaikka yhdellä kierroksella vedettäisiinkin ohjeen mukaan vain kahdella eri värillä, volyymi kasvaa melkolailla, jos nuo molemmat värit on yhdistetty vaikkapa kolmesta ohuesta langasta. Silloin työssä on jo kuusi lankaa, enkä ole oikein koskaan osannut pitää lankojani kovin fiksusti järjestyksessä niin, etteivät ne solmuuntuisi. Välillä siis selvitellään lankoja ja mietitään, olenko tollo ja ainoa, joka ei osaa olla siivosti lankojensa kanssa. Toinen jarru on tietenkin se, ettei kukaan ole suunnitellut minulle värejä valmiiksi, vaan täällä sitä nostellaan keriä pusseista kuin bingopalloja ja arvuutellaan, natsaisiko juuri tämä sävy menossa olevaan kohtaan. Ja kun ei natsaa, niin nostellaan lisää ja.. Jossain vaiheessa huomaan, että ai jaa, iltahetki kuluikin värejä säätäessä enkä yhtää uutta kierrosta saanut aikaiseksi. Onneksi tämä KAL kestää koko vuoden.

Mites siellä? Lähdittekö mukaan ja joko teillä on kuusipuuvaihe ohitettu?

28.1.2017

Jännempi juttu

Hittihuivi Find Your Fade on ollut jo jonkin aikaa valmiina, mutta teini, joka nykyisin nappaa ns. in action -kuvani, ei ole raasu tarennut ulos. Tai sitten ei ole ollut valoa. Koska tammikuu. Mutta tänä aamuna kaikki oli toisin.


Valmiin huivin suhteen tunnelmat ovat ristiriitaiset. Ohje ja malli ja kaikki se on hyvin, oikein ja jees, eikä minua ole haitannut myöskään se, että kirjaimellisesti koko muu maailma on tuntunut neulovan samaa huivia samaan aikaan. Malli on vieläpä niin helppo, että sen kanssa pystyi katsomaan kaikki mahdolliset rästiin jääneet poliisisarjat ja elokuvat peräti molemmilla silmillä. Löysin huiviin myös mielestäni sopivat langat (omasta kaapista, ou jee!) ja tartuin rivakasti toimeen. Perusasiat olivat siis enemmän kuin kunnossa. Mutta jossain vaiheessa, raikkaiden keltaisten sävyjen vaihduttua kaurapuuroon, alkoi tuntua, että olen menossa huivini kanssa metsään ja into haaleni. Tunnistin vaaran merkit: olin hilkulla ajautua minulle tyypilliseen venkoiluun värien kanssa. Välttääkseni sen, päätin tehdä äkkinäisen ja riskialttiin ratkaisun asenteella syteen tai saveen ja kerran täällä vaan eletään. Oli tullut hetki, jolloin lankakaappini kummajaiset, Louhittaren luolan Ärjy-pinkki ja Magenta, pääsisivät vihdoin töihin. Aioin liu´uttaa kaurapuuron Ärjyksi.


Kirjoitin täällä jo aiemmin päähänpinttymästäni liuttaa huivin värinvaihdoskohdat sulavasti ja rauhallisesti ilman selkeitä raitakohtia. Pinttymä syntyi neuloessa, sillä huivin alkutaipaleella värierot eivät lankaa vaihtaessa olleet suuren suuria eikä kahdella eri langalla raidotettaessa siksi syntynyt selkeästi havaittavaa raitaa. Käyttämäni langat olivat ns. speckled -värjättyjä, eli niissä kaikissa alun keltaista lukuunottamatta oli täpliä, roiskeita ja eri värisiä pilkkuja. Kun sitten vihdoin tuli semisolidien pinkin ja magentan vuoro hypätä puikoille, ero aiempaan oli huutava ja raidoitus suorastaan hyppi silmille. Ei ollut kuulkaa hyvä. Oli pakko löytää lisää "täplälankaa" ja sävyjä, joilla siirtymä Ärjyyn ei olisi niin raju. Alkoi mahdoton langantilausrumba, jossa ensimmäinen tilaus meni huti ja toinen osui oikeaan. Nappiostos vain sattui olemaan minivyyhti, joten piti tehdä vielä kolmaskin tilaus, jotta lankaa olisi ollut riittävästi. Voi sitä rahan menoa! Oi, niitä ihania ja valonnopeudella postittavia lankakauppoja! Uusien hankintojeni avulla pääsin etenemään kaurapuurosta, mutta Ärjyyn asti en koskaan päässyt, sillä Ärjy oli nappiostoksellekin liikaa. Onneksi minulla oli jemmoissani pikkunöttösinä muita pinkin ja korallin sävyjä, jotka natsasivat toisiinsa ja nappiostoksen kanssa. Pääsin kuin pääsinkin päättelemään huivin ja sain sen käsistäni. Hermoni ja rahavarani olisivat tuskin kestäneet enempiä värin vaihdoksia ja sävyjen liu´utuksia sillä erää.



Erityisen jännää tässä projektissa on se, että oikeastaan kaikki kolme tekemääni lankatilausta olivat turhia. Huivista tuli niin peijakkaan suuri, että olisin aivan hyvin voinut lopettaa sen neulomisen jo vaikka sinne kaurapuurovaiheeseen. Ihan niin näyttävää siitä ei tietenkään olisi silloin tullut. Kokoasian takia en myöskään ole uskaltanut pingottaa huivia kunnolla, vaikka huivin reikäpitsiosuudet sitä tietysti vaatisivat. Kostutin huivia vain sen verran, että sain sen säällisesti kuosiinsa ja avattua pitsejä edes jonkun verran. Sekin oli tietysti liikaa, huivin koko kasvoi. Jännää on myös se, että vaikka minulle tarjoutui projektin aikana mahdollisuus päästä eroon itselleni kovin oudon värisistä langoista, niin loppupeleissä minulla onkin nyt entistä enemmän pinkin ja punaisen eri sävyjä jemmoissani odottamassa uusia jännäprojekteja. Yksi kokonainen hutivyyhti sekä puolikas vyyhti nappiostosta Ärjyn ja Magentan kaverina. Pikkunöttösiä en laske, ne ovat asia erikseen ja kuten tässäkin projektissa nähtiin, usein todellinen hätävara.



Tykkään kyllä lopputuloksesta, vaikka huivin asettelu kaulan ympärille vaatiikin vähän tavallista enemmän peiliin katsomista. Toivon kovasti, että huivi pääsee käyttöön, vaikka juuri nyt sitä hiukan epäilenkin. Minulla, hapannaamalla, kun on kuitenkin aika vähän sellaisia päiviä, jolloin koen olevani tarpeeksi jännittävä kääriytyäkseni pinkkiin.


Malli: Find Your Fade, suunnittelija Andrea Mowry (klik)
Langat keltaisesta pinkkiin: 
a) Mysteerilanka. Epäilen vahvasti, että Louhittaren luolan Väiskiä. Upea syvä keltainen, just samaa sävyä, kuin langassa b. 
b) Hedgehog Fibers Skinny Singles, sävy Fool´s cold. 
c) Sama kuin edellä, mutta sävy Film Noir raidoitettuna yhdessä La Bien Aimée Tough Sockin kanssa, sävy Interstellar.
d) Hedgehog Fibers Skinny Singles, sävy Monarch.
e) GarnStories Merino Singles, sävy Pink Pegasus.
f) Hedhehog Fibers Sock Yarn, sävy Pinky Swear.
g) Lystig Merino Sock, sävyn nimi on kadoksissa (reipas neonpinkki keltaisilla roiskeilla). 
h) Hedgehog Fibers Sock Yarn, sävy Coral.
Monet käytetyistä langoista olivat jämälankoja, osia niistä oli käytettävissä jopa vain ihan nöttösen verran. Päälangat olivat b, Film Noir, d, e ja f. Valmiin huivin paino on 374 gr.
Puikkoset olivat 3,5 mm. 

14.1.2017

Lapaset sentäs

Täällä ei nyt oikein kulje. Noh, lapaset sentään sain tehtyä.


Vuoden vaihteen ykkösneuleeni, Andrea Mowryn Find your fade -hittihuivi, ajoi seinään viikko sitten massiivisten väriongelmien takia. Sain jostain päähäni, että kun kerran feidataan, niin sitten feidataan kunnolla eikä tehdä mitään selkeitä värinvaihtoraitoja. Stoppi tuli tilanteessa, jossa vaalenpunaisesta pitäisi päästä huomaamattomasti volyymia lisäämällä Louhittaren luolan pinkkiin sävyyn Ärjy. Siihen väliin ei taivu mikään jemmalangoistani eikä niiden yhdistelmistä. Tilasin hädissäni Titityystä apuja yhden vyyhdin verran, mutta se sävy oli ihan puhdas huti ja virhetikki. Sitten huomasin, että uusi lankaputiikki, Ilo, myy siilisukkalankaa minivyyhteinä ja tilata räväytin pari sellaista. Se paketti odottaa vielä postissa. Enempiä kokeiluja varani eivät kestä ja huivi joutuu telakalle odottelemaan sitä, että pääsen joskus asialliseen lankakauppaan ihan fyysisesti valkkaamaan värejä. Toivon kovasti, että Ilon tilaus pelittäisi ja saisin huivin pois käsistäni. Toivon myös, etten saisi niin usein kaikenlaisia typeriä päähänpinttymiä, niin kuin nyt tämä ajatus huomaamattomista väriliukumista. Elämä olisi huomattavasti helpompaa.


Huiviasian hyydyttyä päätin vihdoinkin neulasta itselleni islantilaisen kaarrokepaidan. Malli on ollut katsottuna jo pitkään ja värisävytkin olen päättänyt aikaa sitten. Projekti vaatii Léttlopia ja sitä saa ostettua onneksi ihan paikallisesta. Arkisin tekee tiukkaa ehtiä kaupoille ja ikään kuin fiilistelläkseni jo tulevaa paitaprojektia, kaivelin alkuviikosta Léttlopijämäni kaapista ja pistin lapaset puikoille. Tarkoituksena oli tehdä paitaostokset tänään lauantaina. Arvannette, ettei se mennyt niin. Ohjeen silmukkamäärillä ja puikkokoolla lapasista olisi tullut ihan hillittömät patakintaat. Kun vihdoin löysin hyvän yhdistelmän kokoasiaan, huomasin neuloneeni kovin ruman värisen lapasen. Taas purkamaan. Simppelin vantusparin vääntämiseen meni siis koko viikko. Fiilikset olivat kuitenkin hyvät aina siihen saakka, kunnes löysin itseni tänään nykimässä paikallisen lankakaupan ovea. Siinä luki "Suljettu lauantaisin". Hemmetti. Tietysti muistin vasta kotona, että Léttlopia olisi saattanut löytyä myös TaitoShopista. Olen siis takaisin lähtöpisteessä.


Malli: Handtak kirjasta Islantilaisia neuleita. Ohje löytyy myös Ravelryn kautta (klik)
Langat: En neulonut kaksinkertaisesta langasta. Tumman harmaa/musta lanka on Dropsin Nepalia ja loput Ístexin Léttlopia. Mukana on myös hippunen Madelinetoshia DK-vahvuisena. 
Puikot: Koko lapanen on neulottu 3,5 millisillä. Silti tuli isot. Kostutuksen jälkeen vanttuut pyörivät hetken kuivausrummussa, jossa ne pienenivät sopiviksi ja tulivat samalla hyvin hennosti huopuneiksi.

Niin että mille sitä sitten ryhtyisi? Se postipakettiasia tietysti ensin, mutta... Viikko töissä lomien jälkeen ja pää on autuaasti tyhjentynyt kaikesta siitä, mitä oli tarkoitus neuloa seuraavaksi. Villi ja vapaa ajatus?

1.1.2017

Vuoden eka

Aloitetaan uusi vuosi loistokkaasti hillittömän keltaisella pipolla. Pipo valmistui jo viime vuoden puolella, mutta kuvaushommien kanssa on ollut vähän niin ja näin. Ajattelin, että kirkuvankeltainen piponen ansaitsee aurinkopäivän ja tänään sellainen ihme vihdoin tapahtui. Valoa kansalle ja lähes heijastimen korvaava myssykkä meikätytölle! Nyt on niin shiny, että!


Pipo on malliltaan taattua Stpehen Westiä. Aloitetaan neulomalla icordia myssyn leveyden verran ja kerätään sitten tarvittava määrä simukoita, joilla lähdetään rakentamaan pintaa vuorotellen patenttia ja ainaoikeaa. Simppeli, nopea ja hauska. Toki mietin ensin ns. asiallisempia ja "tyylikkäämpiä" sävyjä, mutta tuumasin sitten omistavani kohtuu monta virkamiesmäisen harmaata myssykkää ja päädyin hippusen rohkeampaan väricomboon. Pitää varmaan ryhtyä harrastamaan laskettelua tai jotain, jotta tämän kanssa sulautuu joukkoon. Hohtokeilausta?



Malli: Brio-garter Hat (Ravelry-klik), suunnittelija Stephen West
Langat: Hedgehog Fibers Merino DK (sävyssä Banana legs) ja toisena lankana Hedgehog Fibersin Skinny Singles (sävyssä Fool´s gold) yhdistettynä Louhittaren luolan Väinämöiseen (sävyssä antiikki).
Puikkoset 4,5 mm. Pipo on malliltaan naftimpi kuin Stephenin oma kuvissa. Neuloin korkeutta ohjeen mukaan, mutta puikkokoko oli pienempi. 


Tykkään näistä Westknitsin hiukan kaheleista myssyköistä. Voisi tietenkin tehdä toisenkin jossain toisessa värityksessä, mutta malttaakohan tuota, kun maailma on pullollaan muitakin ihania malleja. Minulla on vielä jokunen Stepheninkin pipo-ohje testaamatta; siinäpä olisi pikkuprojektia tälle vuodelle.

Erinomaisen hyvää ja lankaisaa uutta vuotta 2017 teille kaikille! Pitäkäähän puikot vauhdissa.