10.12.2017

Stormtroopers

Kuulemma kolmas kerta toden sanoo. Minulta taisi vaatia peräti viisi yritystä, ennen kuin saatiin aikaiseksi sellainen myssykkä, jonka kanssa teini-ikäinen voi jotenkin elää. Bonuksena hyppään vielä mukaan #tukuloveKALiin, joten ei huono.


Kaikki lähti siitä, että keksin Pinterestissä Star Wars -teemaan tehtyjä hamahelmitöitä ja -ohjeita ja tajusin, että niitähän, hei, voi myös neuloa. Erehdyin ajattelemaan ääneen ja eikös vain aina tarkka esikoiseni napannut keskeiset sanat kiinni kuuloelimillään ja suorastaan vaati Star Wars -aiheista pipoa. Ei siinä kauan nokka tohissut, kun asia oli jo ns. jalalla. Koska projekti kuului sarjaan nyt-ei-himmailla (=kerrankin lapsi halusi jotain neulottua), kaivelin kaapistani mitä-tahansa-lankoja oikeissa väreissä eli mustana ja valkeana. Mutta aijai, ihan kaikkeen eivät minunkaan jemmani taivu: tarjolla oli vain paksuhkoa kotimaista pässinpökkimää, joka ei ollut pipohankkeessa ehkä ihan omiaan. Mutta muuta ei ollut ja pipo oli saatava, joten niillä mentiin. Lopputulos ei kelvannut teinille ja pipoparka sai kylmempää kyytiä kuin mitä Imperiumi olisi kyennyt antamaan. Onneksi mies pelasti pipon omalle planeetalleen kuljeksimasta.

Päätin seurata Voimaa ja tilasin Titityystä kovemmat aseet (lue: Tukuwoolia) ja laskin silmukat uusiksi. Jossain vaiheessa suunnittelin pipoon ribin jälkeen saharaitakuviota, mutta tässä välissä olin keksinyt jo haluta stormtroopereiden lisäksi tekstiä. Koska usko oli epäonnistuneen version jälkeen koetuksella, päädyin seuraavaan: I find your lack of faith disturbing. Tämäkin pipo meni pieleen ja osin samasta syystä kuin aiemmatkin: lapsellani on liian pieni pää. Kaikki tekeleeni lepattivat väljyyttä hänen päässään ja oli laskettava silmukoita vielä kertaalleen. Purkuun.


Malli: Stormtroopers, improvisoitu oma kyhäelmä. Suurpiirteinen ohjeistus alla ns. leipätekstin puolella.
Langat: Tukuwool fingering sävyissä Sake 45 g ja Rae 6 g. Langankulutukseen ei ole laskettu tupsua.
Puikkoset olivat 3,0 mm alusta loppuun, täällä hoksattu mitään vaihtaa resorista sileään siirryttäessä. Mutta hyvä näin.

136 silmukkaa, siinä on vastaus. Sillä kun jo aiheeseen kyllästynyt äiti-ihminen lähtee tekemään ribbiä seiskaluokkalaisen neidon pipoon, niin hyvä tulee. Jälkeen päin ilmeni, että se olisi riittänyt silmukkamääräksi jo sellaisenaan, mutta minä lisäsin resorin lopetettuani vielä 17 silmukkaa heti ekalla sileällä kierroksella. Jos lapsella on valtaisa hiuskuontalo ja pipon alla jos minkälaista lettiä ja nutturaa, pieni väljyys myssyssä ei liene haitaksi. Näin lapsi ainakin väitti kelpuuttaessaan nyt kuvissa näkyvän pipon. Jippii.


Joku ehti Instagramin puolella jo kysyä ohjetta. Sitä on hankala antaa, koska niin teksti- kuin stormtroopers -kaaviot eivät ole täysin omiani. Olen muokannut löytämiäni valmiita kaavioita tarpeisiini, mutta en silti uskalla väittää niitä omikseni. Teksti minulla oli jo ennestään Therese Sharpin lapasohjeessa, joka ei ole edennyt koskaan puikoille asti. Nyt muistin ohjeen ja askartelin Sharpin kirjainkaavion pohjalta silmukkamäärääni (153 silmukkaa) sopivan version. Jouduin muokkaamaan kirjaimia aika tavalla, jotta sain tekstiä tiiviimmäksi ja pipossa käytettäväksi. Stormtrooperia näyttää olevan Pinterestissä lukuisia eri versioita, jos ja kun hakusanoina käyttää hama star wars tai hama stormtroopers. Minä askartelin oman 17 silmukan levyisen kaavioni tästä kuvasta (käyttämäni stormtroopers siellä oikella keskellä) ihan vain lisäämällä molempiin reunoihin yhden ekstrasilmukan ja korvaamalla harmaat värialueet valkoisella tai mustalla. Aloitin kavennukset jo stormtroopereiden välissä jossain niiden silmien korkeudella. Kirjoneuleosuuden päätyttyä kiihdytin kavennuksia: 2 oikein, 2 oikein yhteen - toistoa koko kierros joka toisella kierroksella hamaan loppuun saakka.


Jos tästä projektista nyt yhtään viisaammaksi tulin, niin ehkä sen, että nostan jatkossa hattuani entistäkin korkeammalle kaikille suunnittelijoille. On se vaan kuulkaa ihanaa ottaa valmis, hyvin kirjoitettu ohje ja ryhtyä neulomaan. Vaikka saahan sitä toki valmiiden ohjeidenkin kanssa säätää koko- ja tiheysasioita, mutta ymmärrätte varmaan pointtini. Minulle ainakin riitti vähäksi aikaa silmukoiden laskeminen ja kavennusten arpominen ja kuvioiden säätäminen. Herranen aika, jos vielä olisi pitänyt ohjetta kirjoittaa! Seuraavaksi luotan itseäni viisaampien aivoituksiin: puikoille on just kohta loikkaamassa Laine kakkosesta Birkin sweater, Westknitsin kirjassa on useampiakin kutkuttelevia ohjeita ja sähköpostiin pompsahti perjantaina uusi testineuleohje. Tässä galaksissa kaikki siis vaihteeksi hyvin. Olkoon Voima kanssanne!

7.12.2017

Enchanted Mesa dress

Kuten kaikki Instagramia käyttävät ovat varmaan jo huomanneet, Stephen Westiltä on ilmestynyt uusi kirja, Westknits Bestknits 2, johon suunnittelija on koonnut jo aiemmin julkaisemiaan paitaohjeita, niihin tehtyjä päivityksiä sekä pari uutta ohjetta. Testineuloin Stephenille kesäkuukausina yhden kirjan malleista, Enchanted Mesa dress -mekon, ja muutama päivä sitten sain vihdoin luvan päästää mekkokuvia eetteriin.


Mekko on pidennetty versio suositusta Enchanted Mesa -paidasta, joka löytyy myös minun vaatekaapistani. Tällä kertaa Mesa neuloontui fingering-vahvuisesta langasta yhdistettynä mohairsäikeeseen. Stephen antoi vapaat kädet; ohjetta olisi saanut muokata mielin määrin, mutta minä pysyin kohtuuden rajoissa. Mohair oli oma lisäni ja jätin pois ohjeessa olevat värikkäät raidat. Feidasin, kuten alkuperäinen idea oli, mutta koska käytin muutenkin toisiinsa sointuvia sävyjä, minun liukumani eivät ole niin näyttäviä kuin mitä Stephen varmaankin etukäteen haki tai toivoi. Originaalissa ohjeessa on ihan selvästi samaa henkeä kuin syksyn mysteerihuivissa: feidataan pohja muutamalla sävyllä ja vedetään siihen sitten värikkäitä raitoja päälle. Speckle and pop, niin kuin maestro itse asian ilmaisisi. Noh, specklejä minulta löytyy, mutta popit jäivät aika vähiin.


Käytin projektiin kaappini ihanimpia herkkulankoja sillä ohje vaikutti heti alun alkaen lupaavalta ja koska Stephen, kyllä te tiedätte. Värimaailma lähti rakentumaan Snurresta joskus messuostoksina hankittujen Frida Fuchsin Schnieke Single -vyyhtien ympärille; mekon yläosa ja osin myös helma on rakennettu aika pitkälle niiden varaan. Jossain vaiheessa kokonaisuus alkoi kallistua liian iisin puolelle ja huomasin tarvitsevani jotain rapsakkaa tunnelman kohottamiseksi. Onneksi Jyväskylän neulefestarit sattuivat sopivaan rakoon ja nappasin sieltä ILOn kojusta matkaani hillittömän upean Primrose Yarnsin Adelaiden sävyssä Acid Rain. Että minä rakastan tuota vihreää! Vaikka värien kanssa vekslaaminen ei ole vahvimpia puoliani, osuin mielestäni kerrankin nappiin. Näin jälkeen päin ajateltuna mekkonen olisi saattanut kestää jonkun väriraidankin, mutta nyt sitä on myöhäistä itkeä.


Malli: Enchanted Mesa dress, suunnittelija Stephen West/ Westknits. Ohje löytyy tällä erää vain hänen kirjastaan Westknits Bestknits 2, jota hätäisimmät voivat tilata heti suoraan herran lankakaupasta Amsterdamista. Laajempaan levitykseen ja jälleenmyyjille kirja lähtee tammikuussa. Jos muistan oikein, yksittäiset ohjeet tulevat myyntiin kesällä Ravelryn kautta.
Langat: 561 grammaa ihanuuksia eli Frida Fuchs Schnieke Single sävyissä Vanillaschote ja Sesam, Hedgehod Fibersiltä Skinny Singlesiä sävyissä Concrete, Salty Tales ja Bramble. Lisäksi Primrose Yarnsin Adelaidea sävyissä Acid Rain sekä Coachman´s cape. Ali Baba -sävyä Walk Collection Cozy Merinosta ja vielä joku nöttönen Garnstudion lankaa, jonka sävyn nimeä en edes enää muistanut. Kaikkia lankoja jäi, osaa meni enemmän, osaa vähemmän. Mohairit, jotka kulkivat siis mukana koko ajan, olivat harmaita, ruskeita ja luonnonvalkeita mitä-lie-mohaireja. Minun mohairini ovat yleensa Sandnes Garnia tai Lankamaailmasta ostettuja.
Puikkoset: 3,5 mm ja helman briossissa 3,0 mm.


Onhan tämä Stephenin ohjeeksi yllättävän naisellinen malli, vai mitä? Ei minulla ainakaan ennestään tämmöisiä hulmuhelmoja ole ollut. Aluksi suunnittelin jättäväni kokonaan helmalevennykset pois ja neulovani todella pitkän briossi-resorin paidan jatkoksi, mutta ehkä sittenkin parempi näin. Ja voinhan aina tehdä toisen.


Saa nähdä, millaisia päännousemia Stephenin kirja saa aikaiseksi, jahka se saapuu tänne raukoille rajoille. Huomiseksi luvattiin, mutta koetan hillitä itseäni kovasti, ettei kovin naama venähtäisi, jos se jäisikin tulematta. Instagramissa jaettujen kuvien perusteella vaikuttaa siltä, että tällä tätillä menee neulejono niin sanotusti uusiksi.

3.12.2017

Ninilchick Swoncho

Siitä tuli ihan käsittämättömän suuri. Olen ihmetellyt, miksei swonchoni etene, vaikka sitä kuinka neuloisi - mutta nyt nähtyäni ja pukeuduttuani siihen valmiina, ymmärrän kaiken. Neulojien vitsit puolijoukkueteltoista kulminoituvat juuri tähän vaatekappaleeseen. Harmi oikeastaan, että olen lapseni saanut, sillä tämä olisi viimeisten raskauskuukausien aikana ihan napakymppi vaatteeksi.


Halusin toki ison ja löysän swonchon, sitä en kiellä. Valitsin isomman koon, vaikka tiesin mohairkäsialani olevan löysistä löysin. Silti hiukan yllätti. Neuloshan toki laskeutuu ja on lankamateriaalinsa takia ilmavan kevyttä, niin että kyllä tämän kanssa pärjää. Ja sen verran minussa on pokerinaamaa, että ajattelin myös pukeutua swonchooni ihan julkisesti. Sillä onhan tässä jotain vastaansanomattoman hauskaa ja vitsikästä.


Malli: Ninilchik Swoncho, suunnittelija Caitlin Hunter (klik)
Langat mitä sattuu mohair-lankoja omasta kaapista. Lisäksi imuroin vielä Soilenkin mohairjämänöttösiä, kun omat meinasivat ruveta liian tylsiksi ja koska Soilen lankakaappi on villimpi ja kaikin puolin kiinnostavampi kuin Outin lankakaappi.
Puikkoset ohjeen mukaan.


Oikeastaan minulla harmittaa, että olin niin kauhean innostunut tuhoamaan jo olemassa olevat mohairini tähän neuleeseen. Swonchon väritys ei ole nyt kauhean mietitty, siinä on menty sillä, mitä on. Huvittavaa, että tähän neuleeseen EI saanut ostaa uutta mohairia, vaikka olen kesän lankafestareista lähtien hankkinut uutta lankaa varmaan enemmän kuin vuosiin. Ihan niin kuin homma kaatuisi pariin uuteen mohairnöttöseen, kun rahaa on palanut kaiken maailman ihanuuksiin pitkin kesää ja syksyä. Eipä silti, että katuisin. Minusta on tullut lankaostosteni kanssa täysin häpeämätön.


Se on jo joulukuu. Onneksi on noita lapsia; he eivät jätä sellaista asiaa huomaamatta. Itse, kun on potenut Tampereen messuista lähtien flunssaa ja nauttinut siinä sivussa runsaasta leipätyön määrästä, meinaa unohtaa tällaiset pikkuasiat. Pukillekin on vielä kirjoittamatta! Mitä sitä toivoisi, lankaako?

19.11.2017

Metsä kukkii

Pitkä projekti siitä tuli, mutta kyllä, nyt on valmista. Taito-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa käynnistetyn yhteisneulonnan kantava teema kuulostaa olleen purkaminen. Jokainen tietämäni paitaa kalistellut on joutunut purkuhommiin, samoin myös minä. Päällimmäisin pulma lienee ollut mallin muokkaaminen itselle sopivaan kokoon.

Aloitin paidan lennokkaasti ja epäilin saavani valmista pikimmiten, mutta viime metreillä kaarrokevaiheessa huomasin keränneeni puikoille liikaa silmukoita ja paidan selkämykseen oli muotoutumassa valtava pussi. Purin paidan ja hihat kuusikon latvakorkeuteen ja aloitin siitä uusin ottein puolen vuoden tuumaustauon jälkeen. Sen jälkeen olen tahkonnut kaarrokkeen kanssa hyvän aikaa. Nyt olen päättänyt julistaa paidan valmiiksi ja siirtyä eteenpäin, vaikka joillakin kaarrokkeen ketuilla repsottavat korvat edelleen rumasti.


Malli: Sirkka Könösen suunnittelema klassinen Metsä kukkii -paita, ohje Taito-lehti 1/2017 tai Kodin Kuvalehden verkkosivut (klik).
Langat: Kaikkea, mitä taloudesta löytyi. Olen yhdistellyt lankoja samoin kuin aiemmin tekemissäni Penguonoissa. Olen saanut tyhjennettyä jämälankajemmojani kiitettävästi.
Puikot: 4,5 mm


Olen muokannut Könösen paitaa raskaalla kädellä, koska originaalin paidan mittasuhteet eivät mielestäni ole ihan tätä päivää. Kärjistäen voisi sanoa, että jäljellä ovat ohjeen kaaviot. Neuloin paitani pyörönä helmasta ylöspäin niin, ettei samoja tarvitsisi ommella. Vartalo-osan aloitussilmukkamäärä oli 176 ja silmukan parin verran se on saattanut matkan varrella heitellä, mutta mitään varsinaisia lisäyksiä ei ole tehty resorin jälkeen eikä myöhemminkään. En tehnyt myöskään vartalomuotoiluja, koska en ole aivan entisissä mitoissani - kauniisti ilmaistuna. Hihoissa oli 46 silmukkaa ennen lisäyksiä, joiden määrää en valitettavasti enää muista, mutta silmukkamäärä hihoissa ennen kaarrokkeen aloittamista oli jonkin verran yli 50.


Kaarrokkeen kohdalla kesti aika kauan, ennen kuin tajusin, ettei reippaisiin kavennuksiin lähdetä heti kaarrokkeen alussa, vaan edetään maltillisesti ja kiihdytetään loppua kohden. Koetin saada kavennukset kuvioiden väliin, mutta muutama ketuista on aika pahasti kallellaan saatuaan kavennusosumia. Kettuja ei ole Könösen Metsä Kukkii -mallissa, rakensin ne verkosta googlettamani hakusanan hama beads fox - avulla. Nappasin sieltä simppelilta näyttävän ketunnaaman ja piirsin siitä ruutupaperikaavion. Tiedän, että Könösen muissa malleissa kettuja vilistää ja niistäkin olisi tietysti voinut osviittaa ottaa, mutta nyt mentiin näin.


Tsemppiä kaikille heille, joilla kalistelu vielä jatkuu! Eikös se Taito-lehden KAL jatkunut vuoden loppuun saakka? Minä runnon vielä toisen keskeneräisen projektin maaliinsa ja sitten taidan aloittaa jotain uusilla messuostoslangoilla.

18.11.2017

Messuhumussa Tampereella

Kuvittele itsesi tilanteeseen: Olet Tampereen kädentaitomessuilla lankakauppa Titityyn kassajonossa epävarmana siitä, tuliko tehtyä oikeat valinnat. Pääsi on pyörällä kaikista ihanuuksista ja sinne mahtuu oikeastaan vain kaksi ajatusta: Pitäisikö vielä sittenkin vaihtaa siihen toiseen sävyyn? Ja olisiko sinulla sittenkin varaa ostaa vielä jotakin muuta? Ostoskorissasi on nimittäin tilaa. Siinä samassa toiveiden ja tarpeiden ristitulessa huomaat jääneesi kiinni uuden uutukaisen villapaitasi etumuksesta Titityyn metallilankaiseen ostoskoriin ja tilanne näyttää Metsä kukkii- paidan kuusikon korkeudella aika pahalta. Jos et pääse pian irti, kuusikkoa rupeaa kaatumaan. Ja siinä, kun mietit etenemistäsi jonossa, kuusia, koria, jo maksanutta ja pian karkaavaa messuseuraasi, ostoksiasi ja rahavarojesi riittävyyttä - viereesi tipahtaa kuin taivaasta ihanainen Hupsistarallaa -blogin Terhi, mikä tietysti ujostuttaa ja hämmentää ja mitä lie kaikkea, koska noh, kyllä te tiedätte, hän on Terhi. Tuskin saat Terhin kanssa juttua edes alkuun, kun olkapäähäsi koputtaa Aamulehden toimittaja, joka ilmoittaa, että sinua on valokuvattu säätäessäsi Titityyn osastolla ja hänellä kiinnostaisi tietää juttuaan varten, mitä sinä olet tullut Tampereen messuilta hakemaan. Niin, mitä vastaisit? Minä en tainnut vastata juuri mitään viisasta.


Haluan pyytää anteeksi Aamulehden toimittajalta poissaolevaa vaikutelmaa, niukkoja vastauksia sekä sitä, etten pysynyt ihan totuudessa. Tilanne oli niin nopea ja outo, etten muista mitään sanomisistani, mutta totuushan on se, että minä olin tullut messuille hakemaan lankaa. Sitä en tainnut mainita. Toivon hartaasti, että muut haastateltavat olivat fiksumpia ja sanoissaan harkitsevampia ja että minut on leikattu ulos jutusta.


Olin messuilla perjantaina ja kuten ennenkin, huomioni kiinnittyi valtavassa tarjonnassa lähinnä villaan ja sen oheistuotteisiin. Yhden päivän messuvierailu on pohjoisesta lähtevälle kova rasti: herätys aamuneljän jälkeen, kotiin paluu puolenyön jälkeen ja siinä välissä niin kiivas suoritus messualueella, että se laittaa ihmettelemään, josko kuntoni ei olekaan niin huono, kuin mitä olen epäillyt. Toki olin paluujunassa miltei tajuttomuuden tilassa, mutta silti. Minun ja matkaseuralaisteni Soilen ja Sannan messutyyli oli levoton. Toki olimme kaikki tehneet kotiläksymme ja ruksittaneet messukartoista must-kohteemme, mutta itse liikkuminen messualueella tapahtui sinkoilemalla paikasta toiseen mielihalujen ja sattumusten seurauksena. Otimme aamupäivän ohjelmaan Lanka-idean (Petrichor Yarns!) sekä Titityyn (tarveostoksia, köhöm) ja tarkistimme muut etukäteislempparit kartoista vasta iltapäivän puolella: oliko joku jäänyt ristiin-rastiin suhatessa väliin? Kaikki vanhat suosikit saatiin käytyä ja uusiakin löytyi. Kolusimme lähinnä A- ja C-halleja, E-halli tarkistettiin vain osin ja muihin, tapahtuman yhteydessä järjestettyihin rinnakkaismessuihin, emme ehtineet. Minulla oli messuille messuorganisaatiolta saatu Blogisti-passi.


Yleisiä ja henkilökohtaisia messuhavaintoja:
- Näppituntumani on se, että messuvieraita oli enemmän kuin vuosi sitten messujen ensimmäisenä päivänä. Hetkittäin nivelkohdat, kuten siirtymisväylät hallista toiseen, olivat aika lailla tukossa. Itse halleissa oli kuitenkin hyvin tilaa liikkua, mihinkään ei vaadittu mitään kovin kummoista jonottamista ja paksussa villapaidassakin pärjäsi oikein hyvin, ei tullut liian kuuma.
- Tampereen messuista tekisi mieli todeta, kuten jotkut sanovat verkon Etsy-kaupasta: mitä sieltä ei löydy, sitä ei ole olemassa. En voi kuin äimistellä niitä upeasti esillepantuja osastoja, käsitöitä ja materiaaleja - ja niiden määrää. Harmi, ettei kaikkien koluamiseen ollut aikaa. Olen ottanut tavakseni kerätä osastoilta käyntikortteja; monella yrittäjällä on nykyään jonkinlainen verkkokauppa tai nettiosoite, jossa ostoksia voi tehdä myöhemminkin.
- Pitkämatkalainen ja kaupunkia huonosti tunteva osaa arvostaa messualueelle rautatieasemalta ja takaisin kulkevaa suoraa bussilinjaa. Pysäkit löytyvät helposti, bussit kulkevat käytännössä non-stoppina ja kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi. Tampereen keskusta itsessään tuntui tosin olevan melkoisen myllerryksen ja tietyökaaoksen kourissa.
- Taisimme myöhästyä Soilen kanssa Metsä kukkii -paitojen kokoontumisajoista, sillä pääsimme paikalle vasta tapahtuman viimeisen tunnin aikana. Silloin muita ei näkynyt ja saimme kokoontua kolmisin Taito -lehden tuottajan, Sonja Karlssonin kanssa. Toisaalta messuvieraiden joukossa ei juuri muita Könösen paitoja näkynyt, joten olisiko sitten niin, että ihan kaikki kalistelijat eivät ole vielä saaneet paitojaan valmiiksi; yhteisneulontahan jatkuu vielä hyvän aikaa.
- Minulla on uusi rakkaus: Sanna Vatanen ja hänen virkatut moottorisahansa. Että voikin olla jotain niin mainiota! Pidin myös kovasti A-halliin rakennutusta seinästä, johon oli koottu Vatasen BÄÄ-kirjaprojektiin liittyviä suomenvilloja. Niitä sai hipistellä, hypistellä ja tutkailla vapaasti. Seinä oli kuin oodi suomenlampaan villalle, loistava oivalluksena ja toteutuksena.
- Tällä kertaa ehdimme testaamaan myös kuohuviinibaarin. Pisteet sille!


Minulla on huono tapa ostaa yksittäisiä vyyhdillisiä ihanuuksia. Se tarkoittaa, että minulla on kotona lankaa olemassa esim. huiviprojekteja varten, mutta esim. paitahankkeiden kohdalla omasta lankavarastosta ei ole kauheasti apua. Tein siksi etukäteen vähän listaa tulevista suuremmista projekteista ja niihin liittyvistä tarpeista ja päätin edetä hankinnoissani etukäteissuunnitelmien mukaan. Laskeskelin kestäväni myös pari hurahdusta. Vaikka kassiin kertyi niin harkittua kuin hurahdustakin, roti piti yllättävän hyvin. Siitäkö sitten johtuu, että täällä kotosalla mielen päällä kaihertaa muutama asia, joita olisin halunnut kotiuttaa, mutta sinne ne Tampereelle jäivät.

Jäivät kaihertamaan mieltä:
- Kässäkerho PomPomin Donegalit. Joko se ihan tummanharmaa tai vaaleampiharmaa sävy. Vaikka kuinka siinä Liinun kojun edessä mietin, en heti keksinyt, mitä voisin niistä neuloa.
- Snurre oli tuonut Tampereelle uuden merkkinsä, Liloun. Hypistelin etenkin Tweed Fingering Lilou´ta, jossa on samanlaista hauskaa tweed-nypykkää, kuin tuossa PomPomin Donegalissa. Tämäkin jää jatkoharkintaan; onneksi on verkkokauppa.
- Näin Hietalan Jonnalla aivan hillittömän hienon, puisen Succaplokin puikkomitan, jonka päätin ostaa myös itselleni, mutta niin se vain jäi tekemättä. Ja nyt harmittaa.


- Rintalan tilalta olisin halunnut ostaa kaiken kainuunharmaksen, mutta koska sitäkään varten ei ollut mallia mielessä, annoin olla. Ja siellä olisi ollut sitä Vatasen Bää-kirjaakin.
- Olisiko sittenkin pitänyt ostaa ne Frida´s Cornerin kärpässienikorvakorut? Tai Justiinat? Tai Kekkoset? Hurjan paljon läkähdyttävän upeita korvakoruja, onneksi löytyy myös Etsystä.
- Hupsistarallaan Terhin kanssa kohtasimme tosi huonoon saumaan. Ensi kerralla otetaan skumpat tai sufeet tai jotain. Ehkä jo kesällä Jyväskylässä? Nyt on meinaan latu aukaistu.

Sain messuilta juuri sitä, mitä lähdin hakemaan: lankaa. Bonuksena kohtasin upeita ihmisiä, sain nauttia hyvästä messuseurasta, nappasin jokusia ideoita hihaani ja fiilistelin loistavaa tunnelmaa, joka syntyy samat mielenkiinnonkohteet jakavien ihmisten joukossa. Ensi vuonna taas! Alla lankahankintani:

Harkitut:
- Malabrigo Mechitaa Lentävästä Lapasesta jo olemassa olevien lankojen kaveriksi. Mielessä siintää pusero, malli katsottu.
- Titityystä TukuWool Fingeringiä puseroa varten, siihenkin jo malli ja ohje valmiina odottamassa toimeentumista. Lisäksi kaksi vyyhtiä La Bien Aiméeta ihan vaan siksi, kun niitä nyt kerrankin oli käsillä ja saatavissa.
- Jotain vaalenpunaista. Siihen tarpeseen vyyhti Petrichor yarnsia Lanka-ideasta ja toinen Manos del Uruguayta muistaakseni Ekolikasta.

Hurahdukset:
- En kuollaksenikaan muista, mistä C-hallin lankamyyjältä ostin Malabrigon huikaisevan keltaista Riosia, Silmukastako? Kuolasin juuri tätä sävyä jo viime vuoden messuilla ja kun tällä kertaa riistin jopa yhden vyyhdin (vahingossa) sitä jo itselleen ostamassa olleelta naisihmiseltä, tulin siihen tulokseen, että lienee viisainta ostaa oma. Ostin kaksi, niin ei lopu heti kesken. Veikkaanpa neulovani pian siitä piposen.
- Jostain löysin myös Langin Donegalia, jota olen aina silloin tällöin haeskennellut.
- Pirtin Kehräämöllä oli pussitettuna lampaan kiharaista karvaa, ihanan harmaata kikkuraa. Ei haisuakaan, mitä sillä tehdään - möivät ilmeisesti tonttu-ukkojen partakarvoina, mutta semmoinen piti saada. Kaksi ja puoli euroa, kyllä siihen hintaan saa vähän jo hupattaakin.


Nyt sitten neulomaan hulluna. Minulla on yksi keskeneräinen, pian valmis työ ja toinen junassa aloitettu ongelmallisempi tapaus. Siihen mahtuisi kyllä jokunen uusi avaus, eikö vain?

PS. Blogger ei suostunut tekemään linkkejä. Siksi Terhiä, Sannaa ja Soilea ei ole linkitetty blogeihinsa. Pahoittelen.

10.11.2017

Tuomot

Uuden uutukaisen Taito -lehden 6/2017 kannessa komeilevat Soile Pyhänniskan suunnittelemat Mesiangervo-lapaset. Täällä meillä niitä kutsutaan Tuomoiksi, sillä mieheni mielestä lapasen briossikuvioista tulee mieleen tuomenkukinto ja -marjat. Ja olkoon niin, sillä miehelle lapaset on neulottukin.


Kyseessä on testineule. Kun Soile kysyi halukkuuttani kohtuu tiukka-aikatauluiseen testaamiseen, en empinyt, vaikka en kuulukaan nopeimpien neulojien heimoon ja vaikka briossin neulojana olen erityisen hidas. Luvassa oli niin huikean hieno lapaspari, ettei mitään rajaa. Tilasin Titityystä Tukuwoolia projektia varten, mutta muutinkin sitten mieltäni värityksen suhteen ja lopullinen väricombo löytyi omasta lankavarastosta. Neulomani lapasten villa on suomenlammasta, vaaleampi sävy Tukuwoolia ja tummempi Oulun messuilta ostettua Vanhalan lammastilan villaa. Tummemman langan tiheys eroaa Tukuwoolista ja lopputulemana sain miehen käteen sopivat lapaset. Briossi toki joustaa, mutta jos lapasia aikoo pitää hansikkaiden päällä, lisätila ei liene haitaksi.


Malli: Mesiangervo, suunnittelija Soile Pyhänniska. Ohje löytyy Taito-lehden numerosta 6/2017.
Langat: Tukuwool Fingering (muistaakseni tuo sävy on 03, Auri) sekä Vanhalan lammastilan messuilta ostettu, Tukuwoolia hivenen paksumpi villalanka. 
Puikkoset 2,25 mm.


Tämä on jo toinen Soilelle testaamani briossiohje. Molemmissa malleissa lisäkoreutta saadaan pienistä "nypyköistä", nupeista, jotka mahtavat olla ainoa asia näissä kahdessa mallissa, joiden neulomisesta en erityisemmin pidä. Valmiina nupit ovat kovin kauniita, mutta juutas, että seitsemän silmukan nurin yhteen neulominen saattaa olla hetkittäin työn takana. Käsialani on nuppeihin liian tiukka, enkä aina muista löysätä niiden kohdalla, vaikka löysällä kädellä neulotuista nupeista tulisi muhevamman näköisiäkin. Muutoin nämäkin lapaset - monimutkaisesta ulkonäöstään huolimatta - valmistuvat ihan peruspatenttisilmukoilla. Toki malli on keskimääräistä hivenen työläämpi ja vaatii keskittymistä, mutta rohkaisen tarttumaan toimeen. Miten näyttävä joululahja Mesiangervoista tulisikaan! Ja tällaisella hiukan jylhemmällä värityksellä varustettuna Mesiangervot - tai siis Tuomot - sopivat mielestäni myös miehiseen käteen, vai mitä? Ainakin oma siippani tykkää.


Tasan viikon päästä pitäisi olla Tampereella messuamassa. Sitä ennen pitää miettiä lankatarpeita, tutkia näytteilleasettajien nimet ja sijainnit ja laatia jonkinlainen toivelistaus mahdollisista hankinnoista. Matkaseura on parasta A-luokkaa, briossimestari itse. Minulla on kova yritys saada oma Metsä kukkii -paitani valmiiksi ja reissuun matkaan - onnistunko, se jää nähtäväksi.

26.10.2017

Montako pipoa on tarpeeksi?

Kestättekö vielä kolmannen pipon putkeen? Miten on? Jos ette, on syytä vaihtaa kiiruusti kanavaa.


Malli: Brioche Top Knot, suunnittelija Stephen West (Ravelryssä klik). Ohjeessa on kaksi kokoa, tein niistä istuvamman. 
Langat: Hedgehog Fibersin DK sävyssä Salty tales (päällä näkyvä vaaleampi lanka) ja saman firman Sock sävyssä Graphite (tummempi lanka)
Puikkoset ohjeen mukaiset 5,0 mm.


Olen suunnitellut tämän pipomallin neulomista jo kauan, mutta aina on ollut muka jotain muuta kiireellisempää. Surkea tekosyy, sillä tämä on niin sukkela malli, ettei tähän tarvitse paljoa neuleaikaansa kuluttaa. Stephen mainostaa ohjeessaan, että se sopii esim. kaksiväristä patenttineulosta vasta opetteleville hyväksi treenineuleeksi, sillä mitään kovin kummoisia kikkoja pipon kanssa ei tarvita. Ja oikeassa on hän, kyseessä on kerrassaan mainio posotteluneule, jonka kanssa aivot voi jättää hattuhyllylle huilimaan. Sopivaa tavaraa esmes tämmöiselle laiskanpulskealle syyslomalaiselle.


Hatun neulominen aloitetaan normaalisti, kuten pipoissa on tapana, mutta kun tarvittava hatun korkeus on saavutettu, silmukat jaetaan puoliksi ja niistä neulotaan kaksi toisistaan irrallista suikaletta (solmimisnauhaa?), jotka valmiissa päähineessä sidotaan päälelle solmuksi. Pipossa ei siis tarvita päälaen kavennuksia, koska lakiosaa ei ole. Yläkuvassa roikottelen pipoparkaa. Briossikavennukset näkyvät selvästi ja hyvällä tahdolla siitä erottuvat myös "solmimisnauhat", joista pidän kiinni. Alla olevassa kuvassa solmu on solmittu kiinni, eivätkä sieltä hiukset tai päänahka juuri kurkistele. Uskoisin siis pakkasen pysyvän loitolla, mutta se testi on vielä edessä päin.


Jos hiukseni näyttävät kuvissa tavallistakin homssuisemmilta, se johtuu siitä, että ne ovat kokeneet kovia. Olen nimittäin maalannut. Empiiristen tutkimusteni mukaan Tikkurilan Luja istuu aika tiukasti blondatuissa hiuksissa, mikä ei tietenkään ole ihme, sillä ko. maalin ansioiksi lasketaan mm. hyvä hankauksen- ja kosteudensietokyky. Tuoteselosteen mukaan se kestää myös vahvoja kemikaaleja. MOT, ainakaan hiustenpesu, tavalliset hiustenpesu- ja hoitoaineet ja normisuihkutukset eivät saaneet maalia hievahtamaankaan. Onneksi tästäkin pilvestä löytyy hopeareunus: maali on harmaata. Eikä se homesuojakaan varmaan haitaksi ole.

24.10.2017

Junapipo

Jatketaan pipo-teemalla. Minulla on selkeästi pipotuskausi meneillään ja nyt olisi tarjolla paksumpaa talvimallia.


Pyörähdin lasten kanssa viikonloppuna Helsingissä. Ostin Snurresta pari kerää Cardiffin kashmir-ihanuutta ihan vain sen takia, että teki mieli testata mokoma pilvenpörröinen hattaralanka. Korkkasin kerät heti junassa ja Ouluun saapuessa minulla oli päättelyä vaille valmis pipo. Eihän se tietenkään ole malliltaan mitenkään Erityinen, mutta jestas sentään tuota lankaa; se todellakin on erityistä. Luulen, ettei minulla ole koskaan ollut mitään näin pehmoista lanka-asiaa.


Malli: Peruspipo. Aloitus 55 silmukkaa, neuloin pyörönä riittävästi korkeutta ja sitten kaventelin joka toisella kierroksella. Kun pipo oli "valmis", huomasin, että lankaa oli vielä puolisen palleroa jäljellä. Keräsin puikoille pipon aloitusreunasta 52 silmukkaa ja neuloin 2x2 ribbiä niin kauan kuin lankaa riitti. Oikein bueno tuli.
Lanka: Cardiff cashmere, 100% kashmiria. Kaksi palleroista kerää, yhdessä 25 g ja noin 45 metriä. Lankaa jäi yli noin 70-80 senttiä.
Puikkoset olivat 6,0 mm. En tajunnut ostaa Snurresta pyöröjä matkaan ja juuri ennen junan lähtöä hätäpäissä Sokokselta juoksemani koivuiset puikot eivät oikein natsanneet tämän langan kanssa. Tahmeaa oli, mutta valmista tuli.


Pipohan on sikäli ovela, että siinä on korkeutta ja väljyyttä isollekin nutturalle, jos ja kun resorin pitää suorana ja taittamatta (kaksi ylintä kuvaa), mutta siitä saa toisaalta myös trendikkään mummoversion nostamalla resorin käänteeksi (alakuva). Noissa yläkuvissa pipon löysyys on piilotettu takana taitteelle.

Ja ei, en ole edelleenkään aloittanut Stephen Westin mysteeriä. Valmis huivi näyttää kuvissa oikein komealta ja saatan hyvinkin sen joskus neuloa, mutta juuri nyt ei ole se hetki. Hoitelen vielä pipon tai pari ja sitten on kait ryhdistäydyttävä sen Metsä kukkii -kirjoneuleen kanssa, sillä mikäli olen oikein ymmärtänyt, Tampereen messuilla on luvassa Metsä kukkii -kokoontumisajot ja olisihan se mukava pitää pieni varikkopysähdys sillä etapilla.

8.10.2017

Ohra-myssy

Sain jokin aika sitten Atena-kustannukselta neulekirjan, Hilary Grantin Pohjoiset neuleet, arvostelukappaleena ja tuumasin, että jotain pitää kirjasta neuloa, ennen kuin sanon juuta tai jaata. Ettei tule huudeltua puskista, vaan kirjoitettua Asiaa. Tuumasin hetken olevan hyvä ohuehkolle pipolle ja tovin pohdittuani päädyin myssyohjeeseen nimeltä Ohra.


Kirjassa on 27 erilaista ohjetta. On tosi nopeita, kuten minun silmiini omituisen lyhytvartisia kämmekkäitä, ja sitten myös niitä työläämpiä ohjeita, kuten villapaitoja. Kirja on siitä mainio, että voisin kuvitella neulovani siitä jopa useampia malleja, mikä ei suinkaan ole itsestäänselvyys näinä yltäkylläisyyden aikoina. Pääasioiden lisäksi huomioni kiinnittyi erityisesti kaula-asioihin ja vanhaan kunnon kauluriin - siis siihen nostalgiseen resorituubiin, jonka etureunassa keikkuu roiskeläppä. Minulla oli sellaisia lapsena ja jostain syystä se näytti silmiini uudelta ja raikkaalta. Harkitsen vakavasi ihan peruskaulurin neulomista takin alla pidettäväksi. Älkääkä nyt kuvitelko, että ohjeet puraisivat vain nostalgian nälkäistä täti-ihmistä, sillä talossa asuva yläasteikäinen Teini (synonyymi sanalle Nirso) piti myös niin kirjasta kuin sen malleista. Pisteet siitä. Voisin myös kuvitella Teinin itsensä neulovan kirjasta jotain, sillä esimerkiksi kirjoneuleiden joukosta löytyy mukavia, vain kahden eri värin projekteja, joihin tarttumista kirjoneulenoviisienkaan ei tarvitsee pelätä.


Neulemallit ovat hyvin skandinaavisia, kuten kirjan nimikin jo vihjaa. Malleissa ei sinänsä ole mitään uutta ja mullistavaa, mutta jotakin vastaansanomattoman viehättävää niissä on. Minimalistista? Kyllä. Minun silmääni kirja edustaa samanlaista estetiikkaa, kuin mitä japanilaisissa neulekirjoissa yleensä on; luonnonkauniita, meikittömiä malleja ja harmonisia sävyjä selkeällä taitolla - sanalla sanoen kirja on kaunis.


Malli: Ohra-myssy kirjasta Pohjoiset neuleet, suunnittelija Hilary Grant (Ravelry klik)
Langat: Keltainen lanka on kesän tuplagradientti neulefestivaaliostos La Fée Fil (Cites d´Or) ja harmaa lanka on puolestaan vironvillaa. Tekoturkistupsu on lapsen Saksan "löytö" viime kesältä. Se löytyi kirjaimellisesti orpona kadulta ja poimimme sen perempaan talteen.
Puikkoset ehkä 3,0 tai 2,75 mm. Puikkomitta ei ole ihan tarkimmasta päästä ja pyöröistä olivat merkinnät kuluneet pois. 

Entäpä testimyssy? Ohje oli selkeä ja malli helppo ja nopea. Tupsun tekoon en jaksanut ruveta, vaan pihistin tekoturkistupsun lapselta. Ei vaitis, lupasin hankkia hänelle uuden tilalle. Ainoa, mikä piposessa kismittää, on oma käden jälkeni. Neuloin jossain välissä aavistuksen verran liian tiukkaa ja löysäsin otetta, minkä takia lyhyellä matkaa on nyt sitten liian löyhää silmukkaa. Edes kostutus ei pelastanut tilannetta, vaan edelleen löysät silmukat paistavat pinnasta tarkasti katsottuna. Mutta se on siis minun eikä Hilaryn vika. Molemmissa käyttämissäni langoissa oli liukua värien suhteen: keltainen vaalenee ylöspäin mentäessa ja harmaa tummenee. Harmi vain, että tummempi harmaa ilmaantuu vasta myssyn päälaella. Tällä yhden pipon neulekokemuksella uskallan suositella kirjaa. Varsinkin, jos simppeli pohjoismainen design on lähellä sydäntäsi.

PS. Mitä tehdä Stephenin mysteerineuleen kaunssa? En ole vielä aloittanut, koska töitä, testineule ja Hilaryn pipo. Ja ennen kaikkea: koska olen stalkannut tietysti kaikki spoilerit. Tähän asti ei ole puraissut ollenkaan. Että aloittaako vaiko eikö aloittaa.. kas siinä pulma. Vaikka tuttuahan tämä on, sillä taidan marmattaa jokaisen mysteerin alussa ja olla sitten valmiin huivin kanssa kuitenkin aivan onnessani.

27.9.2017

Tulossa

Oho. Mistä lähtien syyskuu on ollut näin nopea? Karata nyt loppuunsa miltei huomaamatta. Olen aivan alkutekijöissäni lapasten, pipojen ja sen sellaisten kanssa. Itse asiassa olen ollut niin huono ihminen, että jopa edelleen olemassa ja elossa olevien talvineuleiden etsiminen ja kuntotarkistus on tekemättä. Aijai. Onneksi maailmassa on ystävällisiä sieluja, jotka auttavat hädän hetkellä. Sain arvostelukappaleena kerrassaan mainion neulekirjan, Hilary Grantin "Pohjoiset Neuleet", jossa on useampikin minua poltteleva pikkuneule ohjeineen. Itse asiassa ajattelin aloittaa kirjan pipolla heti, kunhan saan käsissäni olevan testineuleen pois puikoilta. Palaan tarkemmin kirjaan, kunhan pipo on valmis ja minulla on kirjasta jotain muutakin sanottavaa, kuin että sen kuvat ovat todella kauniita.


SukkaFinlandiaan en ole vielä ilmoittautunut (mietintämyssyssä), mutta Stephen Westin syysKALiin hyppään mukaan vaikka Stephenin mysteerit ovatkin olleet välillä minulle turhankin mystisiä. Muistaakseni sekä viime syksyn että kevään mysteerineulonnoissa päätin, että seuraavaan en kiirehdi mukaan, mutta niinpäs vain langat tuli tilattua hyvissä ajoin. Minulla on valmiina huivin kolme pääväriä ja ne ohjeen vaatimat (viisikö?) tehostevärit nappaan jämälankapussistani. Ainakin useampia keltaisia ja pinkkejä löytyy; katsotaan, mihin päädyn. Oikeastaan jo vähän jänskättää. Kuvassa näkyvät lankani on tilattu Lankakauppa Ilosta ja ovat merkiltään Primrose Yarnsia.


Kuka muistaa keskeneräisiä? Köhöm, jostain syystä aloittaminen ja uuden suunnittelu on ollut tänä syksynä enemmän mieleeni, mutta listataanpa silti. Olisihan se hyvä vaikka vähän muistutella, että mitä sitä olikaan jo melkein valmista. Alla näkyvässä kuvassa on mohairpontso, johon sain innoituksen Soilelta. Olen nähnyt Soilen sirkusteltaksi nimeämän Ninilchik Swonchon livenä ja se oli niin mainio, että päätin poltella omat mohairloppuni samanlaiseen. Koska minulla oli mohairia monenpaksuista, päätin jossain vaiheessa neuletta neuloa ohuemmat mohairit kaksinkertaisena. Mohairia siis kului ja kuluu edelleen. Olen poltellut aika hyvin sekä omat jämäni ja itse asiassa jo kohta Soilenkin (kiitos vielä kerran!) Olen ollut lisäksi niin kerettiläinen, että olen vaihtanut ihan pokalla lennosta lankaa toisen väriseksi, jos alkuperäinen laatu ja väri on päässyt loppumaan. Näin vaikka kesken kuvion. Olen tehnyt kuvion kanssa virheitä eikä edes mielenvieressä ole käynyt, että olisin ryhtynyt purkamaan. Kuviotkin ovat siis miten ovat, olen vähän viritellyt niitä. Täällä on siis tulossa varsinainen ylläripylläri Outin omalta askartelupaskartelupajalta.


Kun oikein pinnistelen, muistan hämärästi, että kyllä vain, briossihuivini on edelleen kesken. Siitä on puuttunut varmaankin jo yli vuoden vaatimattomat 20 senttiä. Jestas, että sen kanssa voi olla vaikeaa. Metsä kukkii -KALkin taitaa olla kohta maalissaan ja minulla on kaarroke tekemättä. Missäköhän ne puseron osat ja langat oikein ovat? Mietin vakavissani myös kesällä valmistuneen Knit`n Slide -huivin reunan uudelleen neulomista. Tekee ihan valtavasti mieli ottaa se musta mohair huivin reunasta ja korvata se ihan vaan merinolla. Se pörrö ei vaan minusta toimi. Harmi, jos sen takia jää muuten säpäkkä huivi pitämättä. Sitten on vielä yksi sukka kesken, mutta se on ollut jo kaksi vuotta. Siinä voisi olla minulle ihan tarpeeksi SukkaFinlandiaa, jos tekisin sen parin loppuun.

Mutta hei - eikö niitä ollutkaan tämän enempää? Pitäisköhän tehdä "neulistit" ja neuloa kaikki keskeneräiset pois, kuten Neulisti teki tuossa jokin aika sitten ja aiheutti täällä ihastuksenkaltaista huokailua? Sitten voisi aloittaa ne noin kymmenen uutta, joihin mieli palaa.

2.9.2017

Deschain

Toukokuussa neulasin ihanaisesta pellavasta Deschain -paitulin, joka meni metsään monessakin mielessä. Lanka ei riittänyt hihoihin ja vaikka muokkasin ohjeen leveyttä ja pituutta, fiilis ei ollut valmiin paidan kanssa järin kaksinen. Vaatekappale näytti ylläni todella oudolta. Etupaneelin pitsiosio jäi kuitenkin kummittelemaan mielen päälle sen verran, että päätin yrittää toistamiseen. Vähemmän ihkulla langalla tosin.

Anteeksi, että vääntelen naamaani tuossa alla. Aurinko häikäisi mahetsusti.

 
Malli: Deschain, suunnittelija Leila Raabe (Ravelryssä klik)
Lanka: Schoppel Reggae, 100% merino, menekki noin 7 ja puoli palleroista. Sävyn numero on 9093.
Puikkoset ohjeen mukaan.

Uusintamatsin mahdollisti Lankamaailmasta löytynyt villalanka, Schoppelin Reggae, joka on ihmeellistä tavaraa. Aivan kuin lanka olisi hiukan huopunut; vähän kuin villasta olisi tehty ohuita dreadlockseja eli ns. rastatukkaa. Vaikka lanka teoriassa onkin valovuoden päässä siitä nauhapellavasta, josta ensimmäistä Deschainiani keväällä neuloin, niin ei voi mitään, mieleeni tuli, että tässä saattaisi hyvinkin olla köyhän naisen villainen korvike. Koska lanka oli vielä alessakin, tuumasin, että testi kannattaa. Ja kyllä, Deschainista tuli ihan kelpo härpäke, kun siihen saatiin hihat ja tarpeeksi mittaa täti-ihmisen kupeiden peitoksi.


Tällä kertaa en muokannut silmukkamääriä. Ainoa muutos ohjeeseen oli se, että neuloin paidan pyörönä. Aloitin etukappaleen ohjeen mukaan ylhäältä alas, mutta jo hiha-aukkojen alalaitaan päästyäni laitoin silmukat odottamaan ja aloitin takakappaleen. Päästyäni samoihin mittoihin, yhdistin silmukat ja posottelein tulemaan pyörönä alas. Niin, ja tein minä takakappaleen helmaan lyhennettyjä kierroksia jokusen, jotta saisin etu- ja takakappaleen mittaa yhtään balanssiin. Etupuolella raskas pitsipaneeli venyttää neulosta alas ja se vaatii jo ihan symmetrian takia toimenpiteitä myös takaosassa. Pitsikuvio toistuu edessä kuusi kertaa.


Seuraavaksi pitäisi varmaan miettiä pipoja, lapasia ja sen semmoisia, mutta suurta poltetta siihen suuntaan ei ole vielä ilmennyt. Keskeneräisiä pitäisi saatella loppuun, mutta sekin tuntuu jotenkin kauhean hankalalta jo pelkkänä ajatuksena. Niiden sijaan olen aloitellut Soilen inspiroimana mohairneuletta ja pohtinut ihan tosissani, pitäisikö minunkin osallistua Sukka-Finlandiaan. Putositteko tuoleiltanne? Tiedän, ajatus on aivan päätön, mutta minulla ei ole yhden yhtä villasukkaparia ja niin, talvi on tulossa.

14.8.2017

Ranunculus

Tämä tarina alkoi Midsummer Haze -huivista, jota varten erehdyin ostamaan Lankamaailman alesta Onion Mohair&Wool -lankaa. Erehdyin siksi, että onnistuin hämmästyksekseni hankkimaan tavaraa, jota en uskonut olevan olemassakaan: lanka kutitutti, kynsitytti ja raavitutti ihollani, joka yleensä on kestänyt mitä tahansa. Huivi meni purkuun ja langalle piti keksiä sellaista käyttöä, jossa se ei pääsisi juurikaan kosketuksiin ihon kanssa. Siitä se sitten lähti. Ajattelin, että joku löysä paituli, jota pidetään jonkin toisen vaatten päällä, voisi toimia.


Malli: Ranunculus, suunnittelija Midori Hirose (Raverly link)
Lanka: Onion Mohair&Wool, 3 kerää
Puikkoset: 5,0 mm
Päällimmäisin ajatus: No, tulipahan tehtyä.

Onnistuin sitten valitsemaan todella löysän mallin. Ja vielä lyhytkin siitä tuli, vaikka jatkoin ohjeen mittaa jonkin verran. Tämä Ranunculus on juuri sellainen paidan malli, jota en oikeastaan tajua ollenkaan. Nämä lyhyet ja leveät härpäkkeet näyttävät ihanilta Ravelryn ja IG:n kuvissa, mutta livenä tällaisen täti-ihmisen päällä homma heiluu naurettavan ja säälittävän rajamailla. Ilmeisesti tämmöisiä pidetään löysien mekkojen kanssa; näin ainakin niissä somen kuvissa, joita minä olen ihastellut. Minä en juuri mekkoja käytä, löysiä varsinkaan, mutta ajattelin silti antaa Ranunculukselle mahdollisuuden, sillä kerrospukeutumisesta minä pidän ja tämmöinen outo pörrö saattaisi ihan hyvin toimia parin eri mittaisen paidan päällä liehumassa. Onpahan kerrankin jotain uutta ja eksoottista meikäläisenkin vaatekaapissa.


En tehnyt ohjeeseen muita muutoksia kuin vartalon sileään osaan nelisen senttiä lisää mittaa ja samoin helman resorikin on himpun verran ohjeen suositusta pidempi. Näin isolle naiselle jokunen sentti lisää ei olisi haitannut, mutta vaatteen luonne siinä olisi saattanut muuksi muuttua. Tein kaula-aukon silmukat todella löysiksi, koska toivoin kaula-aukon valahtavan niin alas, ettei neule joutuisi kovin helposti kosketuksiin kaulan ihon kanssa, mutta ihan en siinä onnistunut. Kuvissa kaula-aukon reuna näyttää epäsiistiltä ja taidan siistiä sen vielä virkkuukoukun kanssa ennen varsinaista käyttöön ottoa. Hihat olivat sellaisia viipokkaita, että kiersin hihansuut jo virkkaamalla saadakseni hihan muodon pyöreämmäksi.


Ostin lankaa alunperin kaksi kerää. Hain toiset kaksi lisää, eli yksi kerä jäi. Tekisi mieli ihan vimmatusti neuloa siitä viimeisestä kerästä pörröpipo, mutta kutinapuoli epäilyttää. Saas nähdä. Tuo langan siniseen taittava väri vaan on jotenkin niin hieno, että en haluaisi kerän unohtuvan kummalankojen surulliseen joukkoon. Itse asiassa huomaan tässä tuumailevani, että pitäisiköhän tempaista ja ostaa syksyn päälle jotain sinistä (hui) merinoa vaikka paitaa tai huivia varten... Kovin on outoja mielihaluja liikenteessä, huomaan. Nyt pitää olla tarkkana, että joku roti säilyy. Onneksi on jo uutta mustanharmaata puikoilla!