14.8.2017

Ranunculus

Tämä tarina alkoi Midsummer Haze -huivista, jota varten erehdyin ostamaan Lankamaailman alesta Onion Mohair&Wool -lankaa. Erehdyin siksi, että onnistuin hämmästyksekseni hankkimaan tavaraa, jota en uskonut olevan olemassakaan: lanka kutitutti, kynsitytti ja raavitutti ihollani, joka yleensä on kestänyt mitä tahansa. Huivi meni purkuun ja langalle piti keksiä sellaista käyttöä, jossa se ei pääsisi juurikaan kosketuksiin ihon kanssa. Siitä se sitten lähti. Ajattelin, että joku löysä paituli, jota pidetään jonkin toisen vaatten päällä, voisi toimia.


Malli: Ranunculus, suunnittelija Midori Hirose (Raverly link)
Lanka: Onion Mohair&Wool, 3 kerää
Puikkoset: 5,0 mm
Päällimmäisin ajatus: No, tulipahan tehtyä.

Onnistuin sitten valitsemaan todella löysän mallin. Ja vielä lyhytkin siitä tuli, vaikka jatkoin ohjeen mittaa jonkin verran. Tämä Ranunculus on juuri sellainen paidan malli, jota en oikeastaan tajua ollenkaan. Nämä lyhyet ja leveät härpäkkeet näyttävät ihanilta Ravelryn ja IG:n kuvissa, mutta livenä tällaisen täti-ihmisen päällä homma heiluu naurettavan ja säälittävän rajamailla. Ilmeisesti tämmöisiä pidetään löysien mekkojen kanssa; näin ainakin niissä somen kuvissa, joita minä olen ihastellut. Minä en juuri mekkoja käytä, löysiä varsinkaan, mutta ajattelin silti antaa Ranunculukselle mahdollisuuden, sillä kerrospukeutumisesta minä pidän ja tämmöinen outo pörrö saattaisi ihan hyvin toimia parin eri mittaisen paidan päällä liehumassa. Onpahan kerrankin jotain uutta ja eksoottista meikäläisenkin vaatekaapissa.


En tehnyt ohjeeseen muita muutoksia kuin vartalon sileään osaan nelisen senttiä lisää mittaa ja samoin helman resorikin on himpun verran ohjeen suositusta pidempi. Näin isolle naiselle jokunen sentti lisää ei olisi haitannut, mutta vaatteen luonne siinä olisi saattanut muuksi muuttua. Tein kaula-aukon silmukat todella löysiksi, koska toivoin kaula-aukon valahtavan niin alas, ettei neule joutuisi kovin helposti kosketuksiin kaulan ihon kanssa, mutta ihan en siinä onnistunut. Kuvissa kaula-aukon reuna näyttää epäsiistiltä ja taidan siistiä sen vielä virkkuukoukun kanssa ennen varsinaista käyttöön ottoa. Hihat olivat sellaisia viipokkaita, että kiersin hihansuut jo virkkaamalla saadakseni hihan muodon pyöreämmäksi.


Ostin lankaa alunperin kaksi kerää. Hain toiset kaksi lisää, eli yksi kerä jäi. Tekisi mieli ihan vimmatusti neuloa siitä viimeisestä kerästä pörröpipo, mutta kutinapuoli epäilyttää. Saas nähdä. Tuo langan siniseen taittava väri vaan on jotenkin niin hieno, että en haluaisi kerän unohtuvan kummalankojen surulliseen joukkoon. Itse asiassa huomaan tässä tuumailevani, että pitäisiköhän tempaista ja ostaa syksyn päälle jotain sinistä (hui) merinoa vaikka paitaa tai huivia varten... Kovin on outoja mielihaluja liikenteessä, huomaan. Nyt pitää olla tarkkana, että joku roti säilyy. Onneksi on jo uutta mustanharmaata puikoilla!

7.8.2017

Maltti ja harkinta

Tiedän, että otsikko kuulostaa halpahintaiselta Jane Austen -kopiolta, mutta mennään sillä silti. Maltti ja harkinta - tai pikemminkin niiden puute - on nimittäin ollut elämäni kantava teema käsityötaiteen saralla ja tänä kesänä eri toten.


Kaikesta tästä puhuminen on tietysti jokseenkin kiusallista, koska toki haluaisin antaa itsestäni jämptin ja tarkan naisihmisen kuvan. Toisaalta blogiani pidempään seuranneet lienevät huomanneet, että fiilispohjalta mennään niin hyvässä kuin pahassa. Kyse on ehkä temperamentti - ja luonneasioista. Kun neulotuttaa, haluan neuloa, enkä vätystellä mallitilkun kanssa. Olen huomannut kestäväni jopa purkamista ja useampia aloituksia paremmin kuin yhden pikkiriikkisen mallitilkun neulomista, kostuttamista ja kuivattelua. Minulla ei yleensä ole malttia odottaa seuraavaan päivään, jotta pääsisin kaupoille ostamaan oikeaa puikkokokoa tai sitä työhöni paremmin sopivaa lankaa. Aloitan niillä, mitä on ja heti. Silläkin uhalla, että purkuun menee. Ja lankakaupoilla minulla on harvoin aivan tarkasti tiedossani, mitä aion neuloa: minä hipellän lankoja ja ostan sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu ja näyttää hyvälle. Hyvin on lankaa saanut neulotuksi silläkin tavalla ja tällä ollaan pärjätty. Mutta viime aikoina nämä vinkeeni ovat alkaneet jossain määrin kiusata. Vähäinen neulonta-aikani tuntuu tuhrautuvan enimmäkseen väärien valintojen korjaamiseen, purkamiseen ja paikkailuun. Tänä kesänä valmistuneet neuleet ovat laskettavissa yhden käden sormin. Sellainenkin käsi riittää, jossa ei ole kaikki viisi sormea tallella.


Joku aika sitten aloittamani Joji Locatellin Midsummer Haze -huivini tuskin valmistuu ihan heti, sillä aloitin väärällä langalla. Ihastuin väriin. Ja koska olin jo ajatellut haluavani huiviini mohairia, riitti, että lanka oli harmaata, edullista ja että siinä oli mohairia. Huivi oli pitkälti yli puolen välin, kun oli pakko lopettaa. Tajusin toki jo ostaessani, että lanka tuntui mohairista huolimatta (mukana oli 50% villaa) karkealta, mutta ostin silti (!). En yleensä kutise, mutta Onionin mohairvilla tuntui alusta asti kaulan iholla hankalalta. Lanka ei myöskään tehnyt oikeutta huivin pitsikuviolle. Kesti kuitenkin siis yli puolen välin huivia, ennen kuin minulla oli malttia miettiä asiaa rauhallisesti. Olisin voinut miettiä asian loppuun saakka jo ostopäätöstä tehdessäni, jos en olisi niin koheli. Jos malttaisin käyttää nuppilihastani kiireettä ennen neuletyöhön ryhtymistä, välttyisin monelta murheelta. Esimerkiksi tämä kuvissa näkyvä huivi olisi mielestäni vieläkin kauniimpi, mikäli olisin käyttänyt reunaan mohairia vain yksinkertaisena. Koetin olla kerrankin harkitseva, mutta en tälläkään kertaa miettinyt loppuun asti. Pelotti kait jättää kaikki reilusti yli 1200 reunasilmukkaa ohuen mohairsäiken varaan ja tein siksi tuplana. Mutta ulkonäöllisesti kevyempi ratkaisu olisi ollut - uskon - parempi. Ei minulla käynyt kolikon toinen puoli mielessäkään, ennen kuin olin tehnyt viheliäistä picot bind offia sen verran pitkälle, ettei minussa ollut enää naista purkamaan.


Malli: Knit´n slide, suunnittelija Stephen West (klik)
Langat kaikenmaailman ihanuuksia (Hedgehog Fibers, Walk Collection, Qing Fibre). Ideana oli lähteä siililangan Typewriter -sävyllä ja päätyä saman langan mustanharmaaseen Graphiteen - feidata, niin kuin nykyään on peräti trendikästä.
Puikkoset: 3,5 mm. Yhdet puiset KnitProt katkesivat, peijooni sentään.
Lopputulos: Yllättävän toimiva, vaikka on ehkä himpun verran turhan gootti. Se on tuo pikimusta kaksinkertainen Austermannin mohairsilkki tuossa reunassa, mikä sen tekee.


Huivistahan piti tulla väreiltään köyhä valko-musta-harmaa ryyditettynä joillakin speckleillä, mitä noissa langoissa nyt on. Tummasävyiset QingFibren Panda ja siililangan NightRide sisälsivät kuitenkin niin paljon värikkäitä roiskeita, että ei tästä nyt sitten mikään sumuun sulautumishuivi tullut. Vaikka lopputulos onkin minusta aika hieno, se on jälleen jonkinlainen esimerkki siitä, että minulla pukkaa lopputulos olemaan jotain muuta kuin mikä tarkoitus alunperin oli. Lopusta puheenollen: en tutkinut ohjetta sen kummemmin etukäteen (en tietenkään) ja oli melkoinen järkytys tajuta, että lopussa puikoilla on todellakin 1231 silmukkaa. Siis tässä pienemmässä koossa. Soile kyllä varoitteli minua etukäteen, mutta tietysti se meni enimmäkseen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta nytpähän tiedän.

Laitoin muuten uuden neuleen puikoille. Liikoja harkitsematta. Kyllä minä vielä joskus muutun. Ehkä.